Stella Nordlund, 12, saa sata euroa kuukausirahaa: "Kolme euroa menee hyväntekeväisyyteen" - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Stella Nordlund, 12, saa sata euroa kuukausirahaa: "Kolme euroa menee hyväntekeväisyyteen"

Nina Nordlund on opettanut tyttärelleen Stellalle rahankäyttöä ja säästämistä.

Stella Nordlundilla on ollut oma rusettikauppa. Äiti Nina on luvannut auttaa, jos se käynnistetään uudelleen.

Stella Nordlund sai vuosi sitten pankkikortin. Pankin sovelluksen avulla hän näkee, miten paljon unelman eteen pitää vielä säästää.

Jaa Somessa
Teksti
Sirkku Saariaho
Kuvat
Pia Ingberg

Helsingissä asuvan Stella Nordlundin, 12, perheessä on puhuttu paljon säästämisen tärkeydestä. Stella onkin saanut hankittua omilla rahoillaan iPadin. Seuraavakin säästökohde on jo tiedossa.

”Saan sata euroa kuukausirahaa. Melkein puolet siitä menee bussikorttiin, että pääsen tanssiharjoituksiin Espooseen. Käyn Footlight Leppävaarassa tanssitunneilla monta kertaa viikossa: balettia, steppiä, show-tanssia, vähän kaikkea. Tanssikoulu maksaa 700 euroa lukukaudessa, isä ja äiti maksavat sen.

Meillä on kotona sääntö, että kuukausirahasta pitää laittaa osa hyväntekeväisyyteen, kymmenen prosenttia säästöön ja loput saa omaan käyttöön.

Hyväntekeväisyyteen minulta menee kolme euroa. En aluksi tykännyt siitä, mutta onhan se tärkeää, koska kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Päätämme siskojen kanssa yhdessä, mihin lahjoitamme keräämämme rahat.

Kuukausirahasta pitää laittaa kymmenen prosenttia säästöön.

Vuosi sitten sain pankkikortin. Nyt voin sovelluksesta katsoa, paljonko käyttötilillä on rahaa. Koulussa kavereista vain kahdella tai kolmella on kortti, mutta tanssikavereista melkein kaikilla ikäisilläni on se.

Sata euroa tuntuu isolta summalta, mutta omaan käyttöön minulle jää siitä 20–30 euroa. Minulla on mobiilinetti, jonka maksan itse joka kuukausi. Aika paljon rahasta menee välipaloihin.

Sovelluksesta näen myös, paljonko olen säästänyt. Haluaisin yksityistanssitunteja ja oman läppärin. Neuvottelen isän ja äidin kanssa, voinko saada sellaisen, kun täytän 13 vuotta.

Minulla on mobiilinetti, jonka maksan itse joka kuukausi.

Kotona puhutaan aika paljon raha-asioista, välillä se kyllästyttää. Äiti neuvoo aina. Tiedän, että pitää säästää koko ajan, vaikka vähänkin. Kun kertyy säästöjä, voi hankkia jotakin isompaa. Pari vuotta sitten säästin itse rahat iPadiin.

Olen askarrellut itse hiuspampuloiksi, koristeiksi ja heijastimiksi sopivia rusetteja, joita olen myynyt ystävilleni. Voi olla, että käynnistän rusettikaupan uudestaan. Siitä saisin ylimääräistä rahaa tanssitunteihin. ”

Stellan äiti, Nina Nordlund: "Kuukausiraha toi Stellalle lisää vastuuta"

”Stella on aika huoleton rahankäyttäjä. Mutta hän on fiksu tyttö. Kun hänellä on motivaatio, hän säästää ja pääsee tavoitteeseensa. Työnteko kodin ulkopuolella ei vielä kiinnosta häntä.

Kuukausirahaa Stella alkoi saada tämän vuoden alussa. Se toi hänelle lisää vastuuta. Kun mobiilinetin lasku tulee, tilillä pitää olla rahaa. Stellan kuukausiraha voi myös kasvaa esimerkiksi vaatebudjetilla. Jos hän osaa hoitaa sen hyvin, hän voi saada lisää vastuuta. Jos järjestely ei toimi, palataan entiseen.

Kun Stellalla on motivaatio, hän säästää ja pääsee tavoitteeseensa.

Nykyään kun tytöt pyytävät jotakin, sanon ”kyllä”, mutta se tarkoittaa, että mietimme yhdessä ratkaisukeskeisesti, miten haluamansa asian voisi saada.

Nyt Stella haluaa lisää tanssitunteja. Jos hän keksii keinon, miten niitä voi saada, mekin autamme. Mutta itse pitää myös nähdä vaivaa. Olen luvannut auttaa Stellaa rusettikaupan uudelleen käynnistämisessä.”

Lue, miten lapselle voi opettaa raha-asioita

Julkaistu: 25.3.2019
Muokattu: 15.5.2019
Jaa Somessa