Suomalaisille itsestään selvä asia herättää kateutta New Yorkissa

Se tuntui tavalliselta keväiseltä arkipäivältä New Yorkissa, kunnes ystäväni luki sosiaalisesta mediasta otsikon, joka sai kahvin pakenemaan väärään kurkkuun.

Upper East Side saa lisää paikkoja ilmaiseen päivähoitoon 3–4-vuotiaille.

Puhelimeni alkoi piippailla. Upper East Side! Kaikista maailman naapurustoista? Miksi lisätä ilmaista päivähoitoa New Yorkin kalleimmalla asuinalueella, kysyi ystäväni.

"Niin rikkaiden lastenrattaatkin maksavat varmaan meidän vuokran verran", hän jatkoi.

Jos jokin naapurusto New Yorkissa on kuuluisa rikkaiden asuinalueena, se on Upper East Side. Siellä on luksusliikkeet, kalliit ravintolat ja loisteliaat pilvenpiirtäjät, joiden ovimiehillä oli hyvin istuvat puvut.

Alue ei ole pelkästään New Yorkin kallein asuinalue: Keskuspuiston näkymistä maksetaan koko maan kovinta neliöhintaa. Ja juuri sinne kaupungin tuore pormestari, sosialistiksi itseään kutsuva Zohran Mamdani, päätti laajentaa ilmaista päivähoito-ohjelmaa.

Yritin muistuttaa ystävääni, että ainakin poliitikko yrittää pitää lupauksensa! Mamdani kampanjoi pormestariksi lupaamalla nimenomaan universaalin ilmaisen päivähoidon. Universaali kuuluu kaikille. Köyhille ja rikkaille, kuten Suomessa.

Ystäväni ei ymmärtänyt, miksi hänen verorahoistaan maksettaisiin varakkaiden lasten päivähoitoa. Vaikka New Yorkin kaupunki oli ilmoittanut myös ilmaisista uusista lastenhoitopaikoista köyhemmillä alueilla, rikkaiden alueen uutisesta syntyi paikalliskohu.

The New York Times kysyi suoraan:

"He maksavat 34 USD (30 euroa) hampurilaisesta. Pitäisikö heidän lastenhoitonsa olla ilmaista?"

Yhtäkkiä keskustelu ei koskenut köyhempien alueiden uusia palveluja – vaan sitä, saavatko rikkaat liikaa.

Kateus oli tavallaan ymmärrettävää. Amerikkalaiset ovat tottuneet pitämään huolen vain itsestään. Kokemusta ei ole universaalista päivähoidosta, koulutuksesta tai terveydenhuollosta, joten yhdysvaltalaiset eivät ymmärrä, mitä se tarkoittaa.

Varsinkin newyorkilainen keskiluokka maksaa niin korkeaa veroprosenttia, että harva haluaa enää maksaa miljonäärien lastenhoitokuluja.

Suomalaisena tiedän, miltä tuntuu maksaa korkeaa veroprosenttia, mutta saada rahalle vastinetta. Newyorkilaisena maksan lähes yhtä paljon veroja, mutta jouduin silti kirjoittamaan juuri shekin 1-vuotiaan Liian päivähoidosta – reilu 2000 euroa kuukaudessa. Häntä ilmainen päivähoito ei nyt koske.

Ehkä todellinen kysymys ei ole se, kuka ansaitsee ilmaisen päivähoidon, vaan se, milloin New Yorkissa totutaan ajatukseen, että joskus sen pitäisi kuulua ihan kaikille.