Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Timo Parvela: Erilaisia kotivideoita

Teksti:
Timo Parvela
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 9.12.2013
|
Muokattu: 31.8.2020
Timo Parvela: Erilaisia kotivideoita

Toisen ihmisen kohtaaminen on hankala juttu. Varsinkin se on ikävää, jos vaarana on vastapuolen suuttuminen tai loukkaantuminen. Huonosta palvelusta valittaminen, lasten kasvatus tai vaikkapa riita vaimon kanssa; kaikki tämä on aiemmin vaatinut elävää kontaktia, vaan ei vaadi enää. Videon ja some-tuomioistuimen avulla on nimittäin todella kätevää hakea pikaoikeutta asiassa kuin asiassa joutumatta itse tuleen. Mutta miksi videoida vain virkamiesten ja palveluammateissa olevien toimintaa? Videotuomarointihan soveltuu mainiosti myös vaikkapa perhe-elämän ristiriitatilanteisiin, kuten seuraavista esimerkeistä huomaamme:

Martta ja kauhea porkkanasose: Kolmivuotiaan Martan äitinsä pöydälle unohtuneella kännykällä kuvaama kantaaottava video porkkanasoseesta. Heiluva kuva lähestyy oranssia, kunnes väri täyttää koko ruudun. Kuuluu pulputusta sekä äidin viiltävä kiljunta puhelimen vajotessa soseen uumeniin. Prrrrlllllp. Äiti ei tykkää.

Martta karkkihyllyllä: Äiti kuvaa itkupotkuraivareissaan kaupan lattialla kieriskelevää Marttaa, joka vänkyttää haluavansa kalkkia, vaikka äiti sen kieltää. Video saa vanhempainfoorumilla 120 001 katselukertaa ja paljon Martan lapsellista käytöstä paheksuvia kommentteja. Kaikkien mielestä äiti on niin oikeassa.

Penan kotivideo: Vaimon leuat liikkuvat hidastetussa kuvassa. Suupielen juonteet taltioituvat hirviökameralla säälimättömästi. Kuva hidastuu entisestään seuraamaan sylkipisaroiden kimmellystä vaimon mäkättäessä sukkamytystä, joka on löytynyt patterin takaa. Ainakin Penan kaverit ja Pena itse tykkäävät. Erityisesti kuvan tekninen laatu ihastuttaa.

Heidin kotivideo: Tärisevä kuva korostaa tunnetilaa. Sohvannurkassa eriparisukissa ja virttyneissä kalsareissa liikahtamatta maatuva aviomies (Pena) ei tee videolla muuta kuin näpelöi uutta älypuhelintaan. Videon pituus kaksi ja puoli tuntia. Heidi saa foorumeilla tuekseen monta voimahalia ja avioerojuristin puhelinnumeron.

Lassen video: Pimeässä kuvassa ei aluksi näy mitään, mutta kuuluu. Sekä Penan että Heidin (Lassen vanhemmat) kuorsaus on eritahtista ja voimallista. Taskulampun valossa Lasse ottaa vielä lähikuvaa vanhempiensa sieraimista ja kitapurjeista. Videota ei koskaan julkaista, mutta Lasse saa kaipaamansa korotuksen viikkorahaan.

Pena kuvaa Heidiä joka kuvaa Lassea joka kuvaa Marttaa joka kuvaa Penaa. Kukaan ei puhu mitään. Session jälkeen kaikki lähettävät videonsa someen, josta saamme pian lukea, mitä heidän pitäisi toisistaan ajatella ja kuka oli oikeassa ja kuka väärässä.