Vauvan saaminen olikin järkytys – Kolmekymppiset miehet sanovat suoraan, millaista oli tulla isäksi

Jos voisit saada käsikirjan elämän käänteentekeviin hetkiin, lukisitko sen?  

Kun Ville Tanskanen, 36, ja Aleksi Korpijaakko, 35, tulivat tahoillaan vanhemmiksi joitakin vuosia sitten, käsikirjalle olisi ollut tilausta. 

Ville eksyi ennen lapsensa syntymää jopa nuorison suosimalle Jodelin keskustelupalstalle, sillä halusi saada kiihkeästi tietää, miltä tuntuu tulla isäksi. Jodelin Kysy miehiltä -kanavalla oli kuitenkin hiljaista.

SuomiRäp-radiosta tuttu juontaja jäi kysymyksineen yksin, sillä kaveripiiristäkään ei ollut apua. Harva tutuista oli vielä isä. 

Ville uskoo, että olisi päässyt alussa helpommalla, jos joku olisi kertonut, mitä vanhemmuus tuo tullessaan.  

Isyytensä alkumetreillä hämmennystä koki myös Villen kollega, juontaja Aleksi Korpijaakko. 

Lapsi oli Aleksin suurin haave, mutta unelma ei toteutunut heti. Vanhemmaksi hän tuli puolisonsa kanssa hedelmöityshoitojen avulla, kahden vuoden yrittämisen jälkeen.  

”Olin ollut naiivi, sillä ajattelin, että isäksi tullaan kuin naks vaan. Mielessä olivat vielä kouluaikojen varoitussaarnat, joissa lähinnä varoiteltiin raskaaksi tulemisesta.” 

Aleksi arvelee, että kun hän tuli vihdoin isäksi, isyyden alkuun pakkautui kenties liikaakin toiveita. Ne konkretisoituivat hetkellä, jolloin vauva oli tyytyväinen äidin rinnalla. Kun isä nosti vauvan syliin, tämä itki kuin suuressa hädässä.  

”Halusin auttaa, mutta tunsin itseni hyödyttömäksi. Tarjolla oli innokas isä, mutta lapselle en kelvannut. Tunsin, että mulla on vain hyödyttömät nännit, joista ei tule maitoa”, Aleksi sanoo ja naurahtaa. 

Tunteiden laimeutta ei kannata pelästyä 

Aleksin lapsi on nykyään puolitoistavuotias. Villellä on 3- ja 5-vuotiaat lapset. 

Kokemusta on kertynyt sen verran, että he jakavat ajatuksiaan vanhemmuudesta Podplayn NAM — Nuoret aikuiset miehet -podcastissa.  

Podcastissaan miehet käsittelevät muun muassa isyyden tabuja. Vanhemmuus on nimittäin täynnä iloa, mutta myös vaikeita tunteita.  

Aleksi ja Ville ovat huomanneet, että vanhemmuudesta puhutaan usein onnen täyttymyksenä. Sen takia vanhemmuuteen kuuluvat negatiiviset tunteet voivat tulla yllätyksenä.

Ville muistelee, että lapsen syntymä tuntui aivan erilaiselta kuin hän oli kuvitellut. Sosiaalisesta mediasta tuttu kuvasto, jossa ensihetkiä lapsen kanssa kuvailtiin räjähtäväksi onneksi, ei tuntunut samastuttavalta.  

Villen esikoinen joutui synnytyksen jälkeen teholle. Lapsi toipui, ja se oli suuri helpotus. Silti ensimmäiset kuukaudet isänä eivät olleet helppoja.

”En ollut ihan valmis isäksi. Seinä tuli vastaan. Minulla oli mielen kanssa vaikeita vaiheita. Olin tuohon aikaan hyvin keskeneräinen. Minulta kesti tajuta, että olen todella vastuussa tästä pienestä kääröstä.”

Kului kuukausia, kenties vuosiakin, ennen kuin uusi rooli tuntui oikealta. Se vaati itsetutkiskelua ja yhteisen ajan, myös isyysloman, viettämistä lasten kanssa.  

”Rakkaus vain kasvoi ja kasvoi. Nykyään on maailman siisteintä olla näiden kahden pojan isä.” 

Ville toivoo, että tuoreet isät eivät pelästyisi väärältä tuntuvia tunteita – edes sitä, ettei rakkaus lapseen olekaan heti niin räjähtävää. Väärältä tuntuvat tunteet menevät todennäköisesti ohi. Niin kävi hänellekin.

Väsymys oli pahempaa kuin armeijan metsäleirillä

Jos rakkauden tunteet saattavat herätä vanhemmuuden myötä hiljalleen, unettomuus rysähtää päälle usein ryminällä. Sekä Ville että Aleksi kärsivät lastensa vauvavuosina vakavasta väsymyksestä.  

”Vauvavuoden unettomuus on kuin armeijan metsäleirien herätykset, mutta pahempaa”, Ville sanoo ja naurahtaa. 

Ennen lapsen syntymää Aleksi muistelee ajatelleensa, että vauvan nukuttaminen on varmasti helppoa. Oli järkytys, kun pienokainen heräsi ensimmäisenä vuotenaan 20—30 kertaa yössä.  

Väsymyksestä huolimatta Aleksi treenasi viisi kertaa viikossa ja kävi töissä normaaliin tapaan. 

Töissä mies väitti olevansa kunnossa, mutta kollegaansa hän ei huijannut. 

Ville seuraili juontajaparinsa tilannetta eräänlaisen "tuoli-indeksin" avulla. Jos Aleksin hartiat lysähtivät työpäivän aikana työtuolin alemmalle puoliskolle, Ville ymmärsi, että edellinen yö oli ollut rankka. Silloin oli parempi kohdella kollegaa hienovaraisesti. 

Väsymys vaikutti kokonaisvaltaisesti kummankin miehen hyvinvointiin: oli vaikeampi keskittyä työhön, treeneihin tai parisuhteeseen. 

Villen parisuhde päättyi. Nykyään vanhemmat jakavat huoltajuuden puoliksi. 

”Moni parisuhde kuitenkin selviää rankoista vauvavuosista”, hän muistuttaa. 

Vaikka väsymys on lasten ollessa pieniä rankkaa, Ville ja Aleksi kannustavat muita vanhemmaksi tulevia. Univajeesta kyllä selviää, sillä ihminen kestää yllättävän paljon.

”Kehtaan väittää, että miehilläkin hyrräävät vauvavuotena hormonit, sillä tein tuohon aikaan duunit ja urheilin, vaikka en nukkunut”, sanoo Aleksi.

Huoli oli valtava, eikä siitä pääse eroon

Lasten syntymät vaikuttivat Aleksin ja Villen yöuniin ja muuttivat vapaa-ajan kertaheitolla.

”Joudun tekemään ystävyyssuhteiden eteen enemmän duunia. Aiemmin sovin tapaamisia miten sattuu, mutta lapsen tulon myötä opettelin käyttämään kalenteria”, Aleksi kertoo.

Ville muistuttaa, että sosiaalisista suhteista ei kannata tinkiä, vaikka vapaa-aikaa ei ole samaan tapaan kuin ennen. Ystävyyssuhteet parantavat elämänlaatua, mikä heijastuu positiivisesti myös lapseen.

”Olen nähnyt, että osa iseistä menee tosi vahvasti perhekuplaan. Heitä ei ole lasten tulon jälkeen hirveästi näkynyt. Sekin on toki ymmärrettävää, sillä vanhemmuus on kokonaisvaltaista.”

Tunnepuolen suurin yllätys oli, kuinka suuren pelon vanhemmuus elämään toi. Se alkoi jo raskausaikana, eikä päästänyt otteestaan, vaikka lapset kasvoivat. 

Ville alkoi peilata lastensa kautta omaa menneisyyttään ja huoliaan. Hän on tullut nuorempana muun muassa kiusatuksi. Ajatus siitä, että omat lapset kokisivat samaa, tuntui ahdistavalta. 

Pelottavalta tuntui moni muukin asia: se, miten lapset pärjäisivät elämässään, miten maailmantilanne vaikuttaisi heidän tulevaisuuteensa ja niin edelleen. 

Samaan aikaan piti kuitenkin ymmärtää olla ylihuolehtimatta. 

”Lapsen täytyy antaa kokea tämä maailma, sitähän varten he täällä ovat”, Ville sanoo. 

Aleksi on puolestaan alkanut kantaa huolta omasta terveydestään. Tämä on uutta, sillä ennen lasta mies ei asiaa paljon ajatellut. 

Ajatus siitä, että lapsi joutuisi kasvamaan ilman isäänsä, on sietämätön. 

”Oma isäni ei ollut paljon läsnä, joten haluan itse olla mukana lasteni elämässä.”  

”Kuinka siistiä, että pystyn tuntemaan tällaisia tunteita”

Valvottuja öitä, vähän omaa aikaa, liki lamauttavaa pelkoa ja väärältä tuntuvia tunteita. 

Vanhemmuuteen kasvaminen ei ole helppoa, mutta sekä Aleksi että Ville ovat sitä mieltä, että kipuilu on ollut kaiken arvoista. 

”Vanhemmuuden vaakakupissa painavat molemmat päädyt. Se on rakkautta”, Ville sanoo. 

Ennen vanhemmuutta Villen elämä oli painia oman pään sisäisten mörköjen, masennuksen ja epäterveellisten elämäntapojen kanssa. Jälkikasvu toimi alkusysäyksenä sille, että Ville alkoi käydä terapiassa, juhlia vähemmän ja harrastaa useammin liikuntaa. 

Hän uskoo, että lapset pelastivat hänet. 

”Kyllä se pistää maailman perspektiiviin, kun tajuaa, että oikeasti rakastan jotain ihmistä enemmän kuin itseäni. Rakkauden tunne saa maailman näyttämään paremmalta paikalta.” 

Isyys on muuttanut myös Aleksia. Hän uskoo tulleensa lasten myötä aiempaa tunneälykkäämmäksi, herkemmäksi, empaattisemmaksi ja rakastavammaksi. 

Vanhemmuus on tuonut elämään myös lisää toiveikkuutta.  

”Jos voi tapahtua näinkin siistejä asioita kuin isyys, tuntuu siltä, että mikä tahansa muukin on mahdollista. Odotan tulevaisuutta innolla.” 

Suurimpana yllätyksenä on tullut rakkauden määrä. 

”On aika siistiä, että saan tuntea tällaisia tunteita”, Aleksi sanoo.