Onko kalastettu? On! Onko syöty mansikoita? On! Luontoäiti tarjoaa nyt parastaan: taivaalliset uudet perunat, mehukkaat marjat, napakat porkkanat, raikkaat salaatit, herneet ja yrtit.
Kesällä on helppo syödä hyvin ja terveellisesti. Toki pihagrillissä tirisee myös makkaroita, suussa sulavia ribsejä ja juustoa valuvia hampurilaisia. Kun ruokahetkiin yhdistyy vielä ihania ja tärkeitä kohtaamisia, päällimmäisenä mielessä eivät ole ruuan ilmastovaikutukset tai edes ravintoarvot.
Tosiasia silti on, että maapallolla 820 miljoonaa ihmistä ei saa tarpeeksi syödäkseen. Sitäkin suurempi joukko syö huonosti tai liikaa.
Pari vuotta sitten julkaistu EAT-Lancet-komission raportti toi kansainväliseen keskusteluun uuden ulottuvuuden. Tutkijoiden keskuudessa oli syntynyt ajatus planetaarisesta ruokavaliosta, joka ruokkisi maapallon väestön kestävästi ja terveellisesti myös vuonna 2050, kun täällä arvioidaan elävän kymmenen miljardia ihmistä. Väestön kasvaessa ja ilmastonmuutoksen edetessä ihmisten olisi alettava syömään kasvispainotteisemmin ja terveellisemmin.
Suomalaisessa maito- ja lihavaltaisessa ruokakulttuurissa kasvaneelle siirtymä punaisesta lihasta suoraan kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin voi tuntua radikaalilta. Monen maaseudulla asuvan elinkeino on suoraan tai välillisesti kiinni maidon- ja lihantuotannosta. Globaalit ongelmat haastavat silti kaikkia ja ajavat meitä keksimään ratkaisuja yhdessä.
Nuoret aikuiset ovat ilmastotietoisen syömisen edelläkävijöitä, kertoo Yhteishyvän 4/2021 teemajuttu. Yhä useammalle latte kauramaidolla ja vegesämpylä ovat jo itsestään selvä valinta. Ruoalla rakennetaan identiteettiä. Se, mikä on trendikästä, ui vääjäämättä myös arkeen. Poikkeamatkin sallitaan. Puhutaan fleksaamisesta, joustavasta kasvispainotteisesta syömisestä, jossa mikään ruoka-aine ei ole täysin kielletty. Tutkijoiden mielestä se on ihan fiksua. Iso muutos syntyy parhaiten pienin askelein.
”Viimeisetkin keitonrippeet imeytettiin leivänkannikkaan.”
Jotain lapsuudesta tuttua tässä kaikessa silti on. Sota-ajat eläneiden isovanhempieni luona kellari täyttyi syksyisin juureksista, marja- ja sienisadot kerättiin talteen, kalaa syötiin paljon ja lihaa oli tarjolla vain harvoin. Hävikkiä ei syntynyt edes nimeksi, kun viimeisetkin keitonrippeet imeytettiin leivänkannikkaan.
Se ei ollut tietoista maailmanparannusta tai terveydellä hifistelyä, vaan kohtuuteen ja säästeliäisyyteen pyrkivää elämää. Sen kummallisemmasta asiasta ei planetaarisessa ruokavaliossakaan ole kyse.
Tosin arjen ruokavalinnat tehdään nyt Prisman hyllyjen välissä ja ravintoloista houkuttelevin on se, jonka ruokalista katsoo myös tulevaisuuteen.
