Jare Tiihosen ullakkoasunto Helsingin Etu-Töölössä on ennallaan. Eteisessä ja olohuoneessa tavarat ovat niille kuuluvilla paikoilla, ilmanvaihto puhaltaa tuntuvasti.

Kun vuonna 2015 samassa asunnossa tehtiin haastatteluja Tiihosen elämäkertaa varten, tilanne oli usein toinen. Esiintymis- ja treenivaatteita saattoi lojua siellä täällä, Jay-Z:n vinyylialbumit eivät aina olleet siististi kansiensa väleissä ja puolikkaita samppanja- ja konjakkipulloja löytyi edellisviikonlopun jatkojen jäljiltä yllättävistä paikoista.

"Olin kuitenkin ajoittain todella rikki."

Toisinaan vastassa oli silmin nähden väsynyt ja ahdistunut räptähti.

”Pintajulkisuudessa näytti silloin siltä, että kaikki menee mahtavasti. Olin kuitenkin ajoittain todella rikki. Leikin jättäminen kesken ei silti ollut vaihtoehto. Silloin olisin pettänyt paitsi fanit, myös itseni”, Tiihonen muistelee.

Koronapandemian toisen aallon kynnyksellä sama ihminen, nykyisin ex-räppäri, ei ole lainkaan ahdistuneen oloinen. Päinvastoin: Tiihonen huokuu levollisuutta.

Viimeisen kahden vuoden aikana Jare Tiihonen on saanut suhteellisen rauhassa harjoitella yksityishenkilöksi palautumista.

Elämä sivussa julkisuuden polttavimmasta valokeilasta on antanut mahdollisuuden etsiä keinoja mielenrauhan kasvattamiseksi ja säilyttämiseksi. Niitä keinoja Tiihonen kertoo löytäneensä muun muassa meditaatiosta. Hän uskoo, että ihminen lähtee etsimään joogan ja meditaation kaltaisia asioita silloin, kun niille on tarvetta.

”Nykyisin mielenrauhan säilyttäminen ja kasvattaminen on tärkeämpi asia kuin kiusatun kroppani ja aika ajoin kipeytyvän selkäni venytys. Keskityn meditatiivisiin harjoitteisiin tai yin-joogaan, koska siitä on itselleni enemmän iloa. Nautin lattialla makoilusta ja saan meditoinnista irti enemmän kuin perinteisestä salitreenistä. Olen kyllä vanhasta tottumuksesta jatkanut myös salilla ähkimistä, vaikka siitä on tullut pakkopullaa.”

Tiihosta kiehtoo mahdollisuus päästä tiedostavan mielen taakse, ja hän on kiinnostunut myös hypnoosista.

”On yritettävä päästä kontrollista, jonka on itselleen rakentanut ja jonka vangiksi on itsensä vuosien kuluessa saattanut. Opettelen nyt hyväksymään, että kaikki asiat eivät ole minun käsissäni.”

Itsensä kehittäminen on auttanut Tiihosta muuttamaan monta asiaa elämässään. Yksi tärkeä asia on impulsiivisuuden väheneminen. Toinen on yöelämän jääminen aiempaa huomattavasti pienempään rooliin. Tiihonen laskee aloittaneensa säännöllisen yöelämän yli 20 vuotta sitten. Cheekin eläköitymisen myötä hän on päässyt siitä eroon, eikä kaipaa takaisin.

"Kun maanantaiaamu valkeni, koitti jyrkkä lasku."

Tiihonen vertaa yöelämän aktiivisia vuosia ja keikkailua vuoristorataan: nousu-lasku-nousu-lasku.

”Kun viikonloppu ja keikat lähestyivät, alkoi nousu. Kun maanantaiaamu valkeni, koitti jyrkkä lasku. Nyt, kun yössä pyöriminen on omalla kohdallani muuttunut satunnaisemmaksi, se on muuttanut elämääni. Elämänrytmi on tasaisempi.”

Se, että Suomen suosituimmaksi poptähdeksi nousi marginaalisena pidetyn musiikinlajin edustaja, oli monien mielestä aidosti hämmentävää vielä vuonna 2013.

Tuolloin Tiihonen teki Cheekinä tuplasti historiaa myydessään ensimmäisenä suomalaisena sooloartistina Helsingin Olympiastadionin täyteen – kahtena iltana peräkkäin.

Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, suomalainen räp on valtavirtaa ja nuorison keskuudessa paljon suositumpaa musiikkia kuin raskas rock. Tiihonen teki suomiräpistä kerralla kaikkien musiikkia.

Tällaisten saavutusten jälkeen artistille luulisi jäävän kaksi vaihtoehtoa: joko hidas, mutta vääjäämätön hiipuminen tai uran lopettaminen.

Stadionkeikkojen jälkeisellä maailmanympärysmatkallaan Tiihonen keksi tavan kiertää ilmeisimmät vaihtoehdot.

"Olin luonut suunnitelman, mikä edellytti onnistumisten putkea vuosiksi eteenpäin."

Hän kehitteli idean kolmiosaisesta saagasta, joka koostuisi viimeisestä albumista, elämäkertakirjasta ja elokuvasta. Tässä järjestyksessä. Uran loppuun saattaminen kestäisi neljä vuotta. Sinä aikana tehtäisiin vielä Suomen oloissa ennennäkemätön kahdenkymmenenviiden jäähallikonsertin rupeama, kolme täysimittaista festarikesää pääesiintyjänä ja lopuksi monumentaalinen uranpäätöskonsertti räppärin kotikaupungissa Lahdessa.

Tiihonen sanoo, että kun hän nyt muistelee tuota aikaa, hän ei aina meinaa täysin tunnistaa sen aikaista itseään.

”Tuolloin oli vaikeaa rauhoittua. Olisi pitänyt nauttia enemmän, mutta en osannut. Olin luonut suunnitelman, mikä edellytti onnistumisten putkea vuosiksi eteenpäin. Se oli sekä henkisesti että fyysisesti raastavaa.”

Nyt tiedämme, että kaikki meni lopulta hyvin.

Kenties juuri siksi esiintymisestä elänyt Tiihonen ei ole kaivannut esiintymislavoille. Ei jäänyt tarvetta revanssille tai artistina olemisen ikävointiä.

”Artistius on 24/7-duunia. Jos haluaa pysyä huipulla, siihen liittyy paljon muutakin kuin musiikki. Kaikesta pitää huolehtia: kuvaukset, haastattelut, promootio, markkinointi, keikkojen visuaalit, sovitukset, striimaukset, klikit, some, palaverit, aikataulut. Artistiuden kaikilla alueilla on oltava itse itsensä vastuuhenkilö. Jos haluaa lopettaa huipulla, ei riitä, että on toiseksi striimatuin tai esiintyy festareilla toiseksi viimeisenä. On oltava striimatuin ja oltava pääesiintyjänä. Se on pidemmän päälle todella kuluttavaa.”

Tiihosen puheista saattaisi saada käsityksen, että hänen mielestään artistius ei ole arvokasta, ellei siihen liity voittamisen tarve.

Tiihonen oikaisee heti.

”Menestyksen pakko artistiuden yhteydessä liittyi vain itseeni, siis alter-egooni Cheekiin. Minulle se oli ainoa osaamani tapa tehdä sitä duunia. Se ei tarkoita, ettenkö arvostaisi muunkinlaisia tapoja. Räpistä puhuttaessa ainoastaan lopputuloksen laatu ratkaisee. Hyvä räp voi olla kulttuurisesti arvokasta, vaikka se ei menestyisikään.”

Hän kertoo esimerkin.

”Saatan katsoa somessa videota, jossa vaikkapa joku tamperelainen seppä pudottelee simppelin biitin päälle mahtavaa riimiä yksin omassa olohuoneessaan. Jos hän tekee sen hyvin, silloin ei voi kuin todeta tosiasiat: siinä ollaan taiteenlajin ytimessä. Ja se on aina kaunista.”

Tiihonen tunnustaa, että katsellessa voi mielessä käydä jopa ohikiitävää kateutta:

”Se tulee siitä, että ymmärrän, että tuossa tapahtuu nyt jotain, mihin minä en Cheekinä aina pystynyt: musiikintekemistä ja sanailua ilman paineita.”

"Paisunut ego pystyy tarjoamaan sitä tulivoimaa, mitä tarvitaan, että asiat ylipäätään etenevät.”

Artistiuransa jälkeen Tiihonen on pohtinut myös oman egonsa merkitystä. Hän pitää sitä sekä kampittajana että auttajana. Ylisuuri ego voi johtaa hankaluuksiin, mutta auttaa myös vaikeuksissa: ”Vaikka ihminen olisi kuinka väsynyt ja rikki, paisunut ego pystyy tarjoamaan sitä tulivoimaa, mitä tarvitaan, että asiat ylipäätään etenevät.”

Tiihoselle ylisuuren egon kanssa eläminen on ollut jatkuvaa tasapainoilua. Kun siihen lisää päälle parikymppisenä diagnosoidun kaksisuuntaisen mielialahäiriön sekä varttumisen lahtelaisen hiphop-kulttuurin rujoissa pioneeriporukoissa, tasapainoilu on toisinaan revähtänyt kamppailuksi.

Kamppailuista ei ollut pulaa Tiihosen nuoruudessa.

Lahden Lyseon lukiossa suurisuinen ja iltaisin kaduilla viihtynyt hoppari oli poikkeama joukossa. Poikkeama hän oli myös vapaa-ajan kavereidensa keskuudessa.

”Hyvin harva läheisimmistä ystävistäni oli lukiossa. Koulussani puolestaan olin lähes ainoa, joka notkui kaikki perjantai- ja lauantai-illat kaupungilla. Siellä sattui ja tapahtui. Maanantaina koulukaverini tulivat usein silmät suurina kysymään, että kerro, kerro, mitä siellä kaupungilla viime viikonloppuna tapahtui.”

Yhdessä kaksoisveljensä Jere Tiihosen kanssa Jare kuului BWS:ään, joka oli vuosituhannen vaihteessa Lahden ensimmäisiä hiphop-jengejä. Porukan logo löytyi joka toisesta kaupungin alikulkutunnelista. Meininki oli paikoin niin rosoista, että Tiihosen tarina olisi saattanut tempautua tyystin nykytilanteesta poikkeaville kiertoradoille.

Näistä ajoista on kulunut parikymmentä vuotta. Sen jälkeen suomalaisten nuorten elämässä moni asia on muuttunut. Enää kaduilla ei tarvitse notkua jatkuvasti, koska toisia voi tavata myös verkossa. Päihteiden käyttö on vähentynyt. Monikulttuurisuus on arkipäivää.

”Silloin me hopparit, kuten meitä silloin kutsuttiin, jouduimme opiskelemaan diggailemaamme kulttuuria etäältä, amerikkalaisista hiphop-lehdistä ja musiikkivideoilta. Nykyajan nuoret kasvavat suoraan sen kaltaiseen monikulttuuriseen ympäristöön, mistä räppikin aikoinaan syntyi. Siksi uskon, että nuoret ovat nykyisin myös paljon sivistyneempiä ja suvaitsevaisempia kuin oman aikani teini-ikäiset keskimäärin olivat.”

Jo nuoruudessaan Tiihonen haaveili räp-tähteydestä. Hän ei osannut aavistakaan, että tulisi itse antamaan kasvot 2010-luvun suomalaiselle nuorisokulttuurille.

”Se, mitä somessa näkee, ei ole koko totuus.”

”Lähestyn neljääkymppiä, ja tiedostan kyllä, että en voi ikuisesti toimia nuorten äänitorvena. Ei mulla välttämättä enää kymmenen vuoden päästä ole allani sitä samaa jalustaa, jolta voin puhua uskottavasti nuorille.”

Tiihonen sanoo, että artistiura teki hänestä eräänlaisen some-ammattilaisen, ja siksi hän haluaa puhua nuorille esimerkiksi sosiaalisen median pimeästä puolesta.

”Some voi aiheuttaa jengille paineita olla sitä ja tehdä tätä. Haluaisin viestittää nuorille, että se, mitä somessa näkee, ei todellakaan ole aina koko totuus tai totta lainkaan. Itsetuntoa ei pidä rakentaa sen varaan, paljonko on seuraajia. Sosiaalisen median pitäisi olla väline, ei itseisarvo.”

Vuosi Finlandia-talon puhujakeikan jälkeen kotisohvallaan istuva Tiihonen sanoo, että puhumisesta ei ole muodostumassa hänelle uutta uraa. Hän sanoo, että jos tarkkoja ollaan, hänellä ei vielä ole uutta uraa eikä sellaiselle ole juuri nyt tarvettakaan.

”Periaatteessa en tee mitään, vaikka puuhastelenkin pirun paljon kaikenlaista.”

Kun Tiihosen puhujakeikoista, uudesta urasta ja niistä saatavista jättimäisistä palkkioista spekuloitiin hiljattain iltapäivälehdissä, hän perui vireillä olleet keikat.

”En kaipaa median syyniä ja sen aiheuttamia paineita. Olen sietänyt sitä jo tarpeeksi.”

Julkisuudessa on kirjoiteltu myös Tiihosen omistaman helsinkiläisyökerhon tappioista ja toimialan kannattavuudesta. On spekuloitu, ovatko Tiihosella jo rahat lopussa ja milloin Cheek mahtaa tehdä paluun. Puheet huvittavat Tiihosta.

Yökerhoaan hän kutsuu mielihyväsijoitukseksi.

”Olen yökerhokulttuurin kasvatti. Tunnen sen maailman. Olen iloinen siitä, että olen ollut mukana luomassa paikkaa, jonka Suomen parhaat dj:t voivat tuntea kodikseen. Olen sijoitellut aina hajautetusti moneen koriin, joten yksi sijoitus ei venettä heiluta.”

Tiihonen kertoo, että musiikki on edelleen hänen tärkein yksittäinen tulonlähteensä, kiitos suoratoistopalvelu Spotifyn.

”Vanhat biisini striimaavat samaan tapaan kuin urani aikanakin.”

Hän sanoo ihmettelevänsä kirjoituksia, joiden mukaan Spotify ei tuota artisteille tuloja kuten levymyynti aikoinaan.

”Oli sitten kyseessä nuorisomusiikkiartisti tai esimerkiksi Popedan tai Apulannan kaltainen legenda, Spotify on artistin paras ystävä. Vanhat klassikkobiisit tuottavat artisteille huomattavasti enemmän striimauksen kautta kuin alelaarista ostettu cd-levy aikoinaan”, Tiihonen painottaa.

Liikemiehenäkin Tiihonen haluaa muistuttaa musiikin merkityksellisyydestä.

”Se on liiketoimintaa, jossa ei tuoteta vain rahalla rahaa, vaan ennen kaikkea sisältöä.”

Tiihonen omistaa Liiga Music -levy-yhtiön, jonka tulevaisuuden rakentamiseen hän haluaisi jatkossa käyttää entistä enemmän aikaa.

”Cheek on poistunut suomalaiselta musiikkikentältä, mutta Jare Tiihonen ei ole katoamassa mihinkään.”