"Meidän ei pitäisi juurruttaa lapsiin ja nuoriin suorittamista ja kilpailua", sanoo lapsiasiavaltuutettu

Meille on varttumassa lupaava uusi sukupolvi vastuuntuntoisia kansalaisia, joiden halu osallistua ja vaikuttaa on isompi kuin moneen vuosikymmeneen. Tämän havainnon on tehnyt lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

”Nuoret ajavat kollektiivisesti myönteisiä asioita”, hän sanoo.

Pekkarinen on toiminut runsaan vuoden tehtävässään, josta unelmoi jo vuosia sitten työskennellessään ensin sosiaalityöntekijänä ja sitten nuorisotutkijana. Valtiotieteen tohtori sanoo, että ensimmäinen toimintavuosi on ollut rohkaiseva:

”Ei ole tullut tunnetta, että huutaisi tuuleen.”

Tähtäimessä on luoda suora yhteys kaikkein olennaisimpaan – lasten ja nuorten kokemusmaailmaan.

Suurin osa nuorista on tyytyväisiä

Millaisena lapset ja nuoret elämänsä kokevat? Suurin osa heistä on tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan elämäänsä oikein tyytyväisiä.

Pekkarinen toteaa, että lapsia askarruttavat asiat ovat näennäisen pieniä, mutta isoja.

”Jo 5–6-vuotiaat pohtivat paljon hyvään elämään ja elämän tarkoitukseen liittyviä kysymyksiä, kuten kuolemaa, unta, ruokaa ja kiusatuksi tulemista”, hän mainitsee.

Nykyajalle on leimallista mielipiteiden ja todellisuuksien ristiriitaisuus ja eriytyminen. Tältä eivät lapset ja ja nuoret välty.

”Esimerkiksi syrjäseudun nuori voi kokea huolta ja ahdistusta vaikkapa vanhempiensa elinkeinon jatkumisen tai harrastusmahdollisuuksien puutteen takia. Toisaalla ilmastoaktiivit taas kokevat vihamielisyyttä aikuisilta tai toisilta nuorilta”, Pekkarinen kuvailee.

Varttuva sukupolvi on tiedostava ja kyvykäs, mutta se kohtaa kenties kovempia paineita kuin vanhempansa. Kouluterveyskysely paljasti, että oma jaksaminen huolettaa nuoria aiempaa enemmän.

”Varsinkin toisella asteella opiskelevat tytöt ovat uupuneita ja huolissaan”, Pekkarinen sanoo.

Hän näkee taustalla kehityksen, jossa on korostettu yhteiskunnan kantokykyä ja huoltosuhdetta ja vaadittu opiskelijoiden nopeaa valmistumista.

”Nuorille välittyy tehokkuuden ja suorittamisen vaatimus. He voivat ottaa sen aika kirjaimellisesti”, Pekkarinen sanoo.

Hänen mukaansa kilpailu koulutuspaikoista on kova. On päässyt syntymään rakenteellinen vika, sillä liian moni nuorista jää vaille koulutuspaikkaa.

Pekkarinen on huolissaan myös siitä, että varhaiskasvatukseen ollaan lataamassa pedagogisia lisäpaineita.

”Suomalaisen varhaiskasvatuksen vahvuutena on tähän asti ollut juuri leikki, vapaus ja ilo. Meidän ei pitäisi juurruttaa lapsiin ja nuoriin suorittamista ja kilpailua. Siitä ei seuraa kuin entistä uupuneempia nuoria ihmisiä.”

Hyvinvointi on 2000-luvulla yleisesti ottaen lisääntynyt. Pekkarinen arvioi, että noin 10 prosenttia lapsista ja nuorista joutuu kuitenkin ponnistamaan muita vaikeammista lähtökohdista. Kevään koronakriisi näyttää voimistaneen vaikeuksia, joita heillä oli ennestään. STM:n raportin mukaan epidemia on pahentanut eriarvoistumista. Se tarkoittaa, että hyvinvointiyhteiskunta ei aina pysty tasoittamaan kotitaustasta kumpuavia ongelmia.

Usein samaan perheeseen voi kasautua useampiakin ongelmia, kuten köyhyyttä, työttömyyttä, päihde- ja mielenterveysongelmia ja lähisuhdeväkivaltaa.

Koronakriisi osoitti kuitenkin myös, että koulu on yhä paras puskuri eriarvoistumisen ehkäisyssä. Se tarjoaa vastuullisten aikuisten seuraa, mielekästä tekemistä ja lämmintä ruokaa.

Pekkarinen vahvistaisi kiireesti koulujen oppilashuoltoa. Hän lisäisi koulupsykologien ja kuraattorien määrää, jotta muiden yhteiskunnan palveluiden oheneminen ei tuntuisi kouluissa paineena. Etenkin mielenterveyspalveluissa olisi Pekkarisen mielestä korjattavaa:

”Matalan kynnyksen varhainen puuttuminen ei toimi. Hyvin nopeasti annetaan lähete erikoissairaanhoitoon, joka on ihan tukossa.”

Lapsiasiavaltuutettu sanoo lämmenneensä ajatukselle oppivelvollisuusiän nostosta. Se auttaisi kannattelemaan nuorta aikuisuuden kynnykselle. Hän kertoo, että kehitteillä on myös harrastusmahdollisuuksien liittäminen koulupäivään. Tätä on jo kokeiltu hyvällä menestyksellä Islannissa.

”Se vapauttaisi perheille yhteistä aikaa ja helpottaisi niitä perheitä, joissa harrastamiseen ei ole varaa.”

Pekkarinen toteaa, että jokainen vanhempi tai muu läheinen aikuinen voi läsnäolollaan vahvistaa kasvavaa ihmistä. Arjen kuormittaessakin olisi arvokasta pysähtyä vaikka pikku hetkisiksi ja keskittyä lapseen ja nuoreen. Arvokkain lahja tulevaisuutta varten koostuu lopulta yksinkertaisista aineksista:

”Saada hellyyttä. Tulla kuulluksi ja huomatuksi.”