Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Matilda Pyy uskoo, että Malla-beaglesta tulee hyvä metsästyskoira.

Matildaa, 13, kiehtoo metsästys: "Parasta on liikkua koiran kanssa metsällä"

Teksti:
Riina-Maria Metso
Kuvat:
Anna-Katri Hänninen
Julkaistu: 24.9.2020
|
Muokattu: 24.9.2020
Mikkeliläinen Matilda Pyy on ollut mukana sadoilla metsästysreissuilla. Nyt hän on suorittanut metsästystutkinnon ja saa lähteä oman koiran kanssa metsälle.

”Innostuin metsästyksestä jo 6-vuotiaana, kun pääsin ensimmäisen kerran isän kanssa metsälle. Siitä lähtien olen ollut mukana sadoilla metsästysreissuilla, joskus kaksikin kertaa viikossa. Viime viikolla suoritin metsästystutkinnon, joten saan lähteä oman koiran kanssa metsälle.

Moni asia metsästyksessä kiehtoo. Passissa pitää olla aivan hiljaa siihen saakka kunnes alkaa kuulua eläinten ääniä tai koira tulee takaisin. Tykkään myös siitä, kun pääsen nylkemään esimerkiksi hirveä. Se ei ole lainkaan ällöttävää, kun siihen on tottunut.

"Yhtäkkiä sieltä katsoi hirven pää."

Eniten metsästyksessä pidän kuitenkin siitä, että saan liikkua ulkona koiran kanssa. Beagleni Malla tuli meille kesällä ja syksyllä pääsen opettamaan sitä metsästyskoiraksi. Mallasta tulee varmaankin hyvä jänis- ja kettukoira.

Mieleen on jäänyt kerta, kun istuimme hiljaa passissa ja puskasta alkoi kuulua ääniä. Yhtäkkiä sieltä katsoi hirven pää. Hirvi vain töllötti meitä ja lähti sitten liikkeelle. Se olisi ollut helppo saalis, mutta juuri silloin ei ollut sallittua kaataa hirviä.

Metsästystutkinnossa kysyttiin, mikä mielestäni on metsästyksen juttu. Minulle se on ulkona oleminen koiran kanssa ja se, että saa saalista. Aion jatkaa harrastusta myös aikuisena. Silloin hankin varmaan toisenkin metsästyskoiran.”

Yhteishyvä nuorten asialla