Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Minna Nikulan mielestä pariskuntien kannattaisi tehdä selkeät säännöt rahankäytölle. Hän itse ei haluaisi perustella toiselle omia menojaan.

Osa tuloista yhteistilille ja tarkat pelisäännöt – Minna haluaa säilyttää parisuhteessakin taloudellisen itsenäisyyden

Teksti:
Kirsi Riipinen
Kuvat:
Pia Inberg
Julkaistu: 11.9.2020
|
Muokattu: 29.9.2020
”Omasta vaurastumisesta kannattaa pitää huolta”, sanoo espoolainen Minna Nikula. Hän itse oli ennen huoleton rahankäyttäjä, mutta nykyisin innostunut sijoittamisesta.

Espoolainen Minna Nikula on sitä mieltä, että jokaisen tulee pitää huolta omista raha-asioistaan ja vaurastumisestaan, vaikka eläisikin parisuhteessa. Käypä keino on esimerkiksi avioehto. Nikulan mielestä naisten pitäisi huolehtia siitä, että parisuhteessakin omaisuutta on kummankin nimissä.

”Ikinä ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu.”

Näin hän kertoo oman perheensä rahanjaosta:

”Minulla ja puolisollani on yksi lapsi. Perheen perustamisesta alkaen on ollut selvää, että meillä molemmilla on omat rahat ja omaa omaisuutta. Yhteisen asumisen ja lapsen takia meillä on myös yhteisiä rahoja. Kumpikin siirtää kuukausittain rahaa yhteiseen pottiin, ja siitä maksamme yhteiset kulut.

Meillä on yhdessä sovitut pelisäännöt, mitä kuluja maksetaan yhteisesti. Näitä ovat asumisen kulut, kodin vakuutukset, ruoka, auto ja kaikki lapsen kulut. Pelisäännöt selkeyttävät rahan käyttöä.

Sovimme, että jos tulomme ovat jossakin tilanteessa selvästi eri tasolla, yhteiseen pottiin siirretään tietty prosenttiosuus tuloista. Teimme näin esimerkiksi ollessani äitiyslomalla, kun tuloni olivat minimaaliset. Olen suositellut vastaavaa käytäntöä muillekin naisille, sillä muutoin omaa rahaa ei välttämättä jäisi juuri ollenkaan.

"Tuntuisi tosi kurjalta, jos omia menojaan joutuisi perustelemaan."

Minun mielestäni raha-asioista kannattaa puhua heti parisuhteen alussa samalla tavalla kuin muistakin elämän isoista asioista. On hyvä käydä läpi, millaiset asiat kummallekin ovat tärkeitä, millaista elämää haluaa elää ja miten kasvattaa lapsiaan. Kun näihin haetaan yhteistä linjausta, säästytään jatkossa monelta riidalta.

Sekä minä että puolisoni olemme kiinnostuneita sijoittamisesta. Minä tykkään kuitenkin toisinaan ostella itselleni kalliita juttuja. Kun rahat ovat omiani, toisella ei ole mitään sanomista, jos hankin itselleni vaikkapa merkkilaukun. Tuntuisi tosi kurjalta, jos omia menojaan joutuisi perustelemaan.

Luottokorttikierteen jälkeen sijoittajaksi

Sijoittaminen ja vaurastuminen eivät ole aina olleet minulle itsestään selviä asioita. Olen kotoisin melko vaatimattomista oloista, mutta äitini teki parhaansa pyrkiessään kasvattamaan minusta järkevää rahankäyttäjää. Silti olin kolmevitoseksi asti rahan suhteen holtiton. Elin jatkuvassa luottokorttikierteessä ennen kuin tajusin, että kaikkia rahoja ei kannata kuluttaa ja raha-asiat voi ottaa haltuunsa.

"Olin kolmevitoseksi asti rahan suhteen holtiton."

Melko pian tämän jälkeen innostuin sijoittamisen mahdollisuuksista. Olen sijoittanut säännöllisesti vajaat kymmenen vuotta.

Otan sijoittamisessa riskejä, mutta myös turvallisuudesta huolehtiminen on tärkeää. Meillä molemmilla on henkivakuutukset ja vakavan sairauden turvavakuutus.

Raha-asiat ovat monelle edelleen tabu. Toimin ylläpitäjänä Facebookin Vauras nainen -keskusteluryhmässä. Olen huomannut, että edelleen on paljon niitä, jotka eivät halua keskustella raha-asioista omalla nimellään. Tämän ymmärtää, jos tilanne on ikävä tai siihen liittyy muita ihmisiä, esimerkiksi kuolinpesien asioita ratkottaessa tai erotilanteissa. Usein nimettöminä halutaan pysyä silloinkin, kun pohditaan esimerkiksi sijoitusasunnon hankkimista. Eli myös vaurastumista tavoiteltaessa halutaan olla anonyymejä. Onneksi raha-asioista puhumattomuuden myytti on pikku hiljaa murtumassa.”

Lue myös

Lisää aiheesta