Tee pieni muutos eteisessä – ja kotisi voi tuntua suuremmalta

Tilanne voi olla tuttu monessa lapsiperheessä. Ennen arki sujui kotona, mutta perheellistymisen myötä tila tuntuu loppuvan kesken.

Koti on jatkuvasti vaarassa ajautua kaaokseen. Kaikkien takit ja kengät eivät mahdu edes poppakonsteilla eteiseen. Suihkussa käydessä pitää nostella ensin kylpyammeita ja pyykkitelineitä pois tieltä. Vähemmästäkin stressihormonit jylläävät.

Onko tällaisista merkeistä pääteltävissä, että koti on liian pieni?

Ei ole yhtä yleismaailmallista merkkiä, jonka perusteella kodin voi päätellä jääneen liian pieneksi, ammattijärjestäjä ja kulttuurihistorioitsija Ilana Aalto huomauttaa.

On ennen kaikkea henkilökohtaista, milloin asunto tuntuu jäävän pieneksi, Aalto miettii. Yksi perhe voi mahtua mukavasti kaksioon, mutta toiselle se aiheuttaa ahdistusta.

Joku sinkku viihtyy yksiössä, kun toinen tarvitsee erillisen makuuhuoneen.

”Joskus asunnossa voidaan toki olla käytön ja täytön rajoilla, tavaroidenkin kannalta. Tavaraa voi olla, koska perheenjäseniä on paljon tai vaikka harrastuksia”, hän sanoo.

Myös arjen jatkuva jongleeraus voi olla merkki siitä, että koti on jäämässä pieneksi, Aalto sanoo.

“Silloin voi joutua koko ajan pohtimaan, mihin tämän sijoitan, onko täällä tilaa ja miten saan jonkin asian toimimaan.”

Minkä kokoiselle perheelle kaksiota suositellaan?

Yleensä juuri perheen kasvaminen tai tarve etätyöpisteelle ovat kulttuurissamme hyväksyttyjä syitä vaihtaa koti isompaan, Aalto pohtii.

”Samalla on hyvä tiedostaa, millaisia normeja asiaan liittyy. Voi olla esimerkiksi ajatuksia siitä, että kaikilla lapsilla pitäisi olla omat huoneet tai että eri sukupuolta olevat lapset eivät voi nukkua samassa huoneessa.”

Tilastokeskuksen mukaan asuminen on laskettu ahtaaksi, jos huonetta kohden on enemmän kuin yksi henkilö. Tässä laskutavassa keittiötä ei lasketa huoneeksi. Eli: kolmio on hyvä kolmihenkiselle perheelle, kaksio kaksihenkiselle.

Aalto suhtautuu hieman skeptisesti tällaisiin suosituksiin. Ajatus riittävästä asumisen koosta kun on sidottu myös aikaamme.

”Esimerkiksi oman äitini lapsuudenkodissa kuusilapsinen perhe asui kaksiossa. Sotien jälkeen asuntoa ei pidetty mitenkään erityisen pienenä sen kokoiselle perheelle”, Aalto kertoo.

Vaikka 2010-luvun lopussa minikodit ja vanlife-elämä trendasivat ja herättivät kiinnostusta, kaupunkielämässä neliöiden määrä kulkee kuitenkin usein käsi kädessä tulojen kanssa, Aalto pohtii.

Osa toki valitsee niukemmat neliöt, jotta voi jäädä asumaan esimerkiksi keskustaan.

Osa asuu myös liian suuressa kodissa

Aika usein Aallolla tulee vastaan tilanteita, joissa asiakas mahtuisi kotiinsa paremmin yksinkertaisella tavalla: vähentämällä tavaraa. Liian suuresta tavaramäärästä kertoo esimerkiksi se, että kaapin avatessa jotain tippuu heti päälle.

”Mutta ei tavaran vähentäminen toki aina ole ratkaisu. Ja aika monesti olen nähnyt myös sellaisia koteja, joissa säilytystilaa ei vain ole tarpeeksi, vaikka tila itsessään ei loppuisi kesken”, Aalto sanoo.

Häntä hieman ihmetyttää, miksi osa ihmisistä ei halua hankkia kotiin irtokaappeja, vaikka ne voisivat suuresti helpottaa järjestyksen ylläpitämistä vaikka eteisessä.

Aalto kohtaa työnsä puolesta enemmän liian suurissa kodeissa asuvia ihmisiä kuin liian pienissä. Sen voi päätellä yksinkertaisesta asiasta: kodin ylimääräiset huoneet ovat pikkuhiljaa muuttuneet varastoiksi.

”Joskus voi olla jokin omakotitalon siipi, jota ei ollenkaan käytetä. Se on sitten täytetty kokonaan tavaroilla.”

Silloin järkevä ratkaisu ei ole muuttaa isompaan kotiin, vaan karsia tavaraa.

”Ja voiko koskaan olla ihan tyytyväinen kodin kokoon, jos on tyytymätön siihen, että joutuu hirveästi hallinnoimaan suurta tavaramäärää?”

Tarpeeksi tilaa elää hyvää, itsensä näköistä elämää

Kun Aallolta kysyy, milloin voi tietää asuvansa sopivan kokoisessa kodissa, hän jää pohtimaan vastausta.

”Olisihan se ihanaa, jos ihmisellä olisi mahdollisuus elää kotonaan sellaista elämää kuin hän haluaa. Jos on vaikkapa jokin tärkeä käsityöharrastus, on tilaa tehdä sitä.”

Kotona ei tietenkään tarvitse mahtua pitämään hevosia, mutta Aalto tarkoittaa enemmän sitä, että ihmisen omat, hyvän elämän kriteerit täyttyvät.

Aalto kertoo vierailleensa taannoin ystävänsä väliaikaisessa vuokrakodissa, jossa ei ollut käytännössä ollenkaan olohuonetta.

”Asunnossa oli sellainen ehkä vessan kokoinen tila, johon olisi mahtunut pienenpieni sohva. Ja yhdessä pohdimme, että tällainen asunto ei sovi ainakaan sellaiselle ihmiselle, joka haluaa kutsua kotiin paljon vieraita.”

Kun oman kodin neliöiden riittävyyttä pohtii, kannattaakin kysyä itseltä: pystynkö elämään tässä kodissa sellaista elämää kuin haluan elää?

Samalla kannattaa kuitenkin tiedostaa asumiseen liittyvät normit. Jokainen lapsi ei tosiaan tarvitse automaattisesti sitä omaa huonetta.

”Aina oma elämäntapa ei taivu normatiiviseen käsitykseen oikeanlaisesta elämästä. Joku voi vaikkapa huomata, ettei omaan arkeen tarvitse ruokapöytää”, Aalto kuvailee.