Tapaninpäivänä vuonna 2011 Mira Uimosen päässä napsahti. Karkkikasojen äärellä syntyi päätös: nyt riittää.
"Minulla ei ollut ylipainosta johtuvia sairauksia, mutta epäilin, että kohta niitä tulisi. Oli huono olo, ja öisin närästi."
Karkit Uimonen kiikutti siltä istumalta roskiin. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, nainen on yli 40 kiloa kevyempi kuin ennen. Kilot pysyvät poissa ilman, että hänen tarvitsee miettiä asiaa.
Miten hän onnistui?
"Käänsin ajatukseni niin päin, etten ota liian isoja tavoitteita tai aseta aikarajaa."
Vuoden ajan Uimonen ajatteli, että jokainen uusi päivä on askel eteenpäin ja että paino putoaa edes sata grammaa kerrallaan. Ajatustyö kannatti.
"En ole ollut liian ankara itselleni. Hidas työskentely sopii minulle ja on kehittynyt uudeksi elämäntavaksi."
Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana Mira ei harrastanut liikuntaa. Paino putosi kymmenen kiloa pelkästään syömistä muuttamalla. Sitten hän alkoi käydä lenkillä, uimassa ja kuntosalilla. Lisääntynyt hyvä olo ja vartalossa nopeasti näkynyt muutos kannustivat eteenpäin.
Motivaatio lähtee arvoista
Kuten Mira Uimonen, moni muukin päättää muuttaa elintapojaan aiempaa terveellisemmiksi uuden vuoden alussa. Mutta mistä elämäntaparemonttiin löytää motivaatiota?
"Kun tavoitteilla on syvällisempi merkitys, niistä on helppo pitää kiinni arjen paineissa", vastaa psykologi ja tutkija Anu Kangasniemi.
Mieti, millaiset arvot ovat sinulle tärkeitä. Mitkä ovat ne asiat tai teot, joiden avulla edistät itsellesi merkityksellistä elämää?
Jos esimerkiksi tiedät, että kuntoiltuasi jaksat olla parempi isä tai äiti lapsillesi tai nukut paremmin, liikkeelle voi olla helpompi lähteä.
Tunnista myös, mikä toimii jo nyt. Mitä tavoittelemiisi asioihin kannustavaa tekemistä elämässäsi jo on? Millaisesta tekemisestä pidät, millaisia taitoja ja hauskoja kokemuksia sinulla on?
"Sen sijaan että keskittyisit vain pyrkimään eroon huonoista tavoistasi, arvosta muutosta tukevia hyviä tekemisiä, joista nautit, ja lisää niitä", vinkkaa motivaatioon ja elintapoihin perehtynyt tutkija Pilvikki Absetz.