Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ihana Italia! Konstailematon italialainen keittiö on ikisuosikki

Italialaiset ovat tunnettuja herkkusuita, jotka loihtivat keittiöissään yksinkertaisia, mutta kielenvieviä aterioita. Jo pelkästään maukkaista tomaateista, mozzarella- tai parmesaanipalasta, tuoreista yrteistä ja oliiviöljystä syntyy herkullinen salaatti, täyte pizzalle tai kastike pastalle. Myös moni maailmankuulu jälkiruokaresepti, kuten tiramisu ja pannacotta, on peräisin italialaisesta keittiöstä.

Italian keittiön herkut

Italialaisen keittiön kulmakiviä ovat ovat vehnä, tomaatit, yrtit, valkosipuli, oliiviöljy ja juusto. Niistä syntyvät rakastetut italialaiset klassikot, kuten pizzat, pastat, bruschettat ja risotot. Näillä yksinkertaisilla aineksilla italialaista vivahdetta on helppo tuoda myös omaan keittiöön.

Tunnetuimpien italialaisia ruokien rinnalla saapasmaassa syödään myös paljon muuta. Ruokaperinteeseen kuuluu lämmittäviä keittoja, raikkaita salaatteja ja yksinkertaisia kasvislisukkeita, jotka täydentävät ateriaa.

Eikä italialaisesta keittiöstä voi puhua mainitsematta jälkiruokia: gelatoa, tiramisua ja cannolia.

Perinteinen italialainen illallinen

Italialaisessa ruokaperinteessä ateriat valmistetaan ajan kanssa ja illalliseen kuuluu useita ruokalajeja. Raaka-aineiden laadusta tai klassikkoruokaohjeista ei tingitä.

Perinteinen ateria pitkän kaavan mukaan alkaa makuhermoja herättelevillä pienillä suupaloilla, eli antipastolla. Tarjolla voi olla monien herkkujen lajitelma tai kotoisasti vain muutama oliivi, salami- ja patonkiviipale.

Ensimmäinen varsinainen ruokalaji, primi piatti, on usein annos pastaa, risottoa tai gnocchia. Sen tarkoitus on täyttää vatsaa, jolloin pääruokaa, secondi piatti, riittää vähemmänkin. Italialaiset käyttävät monipuolisesti kalaa, kanaa, riistaa, lammasta, nautaa ja sisäelimiä.

Lisukkeet, contorni, tilataan ravintolassa erikseen. Tavallisesti ne ovat keitettyjä tai grillattuja vihanneksia tai vihreää salaattia.

Pitkän kaavan mukaan seuraavaksi syödään pala juustoa, formaggi, jonka jälkeen päästään jälkiruokaan, dolce. Tyypillisiä jälkiruokia ovat tiramisu ja pannacotta. Aterian päättää vahva espresso.

Pizza

Italialainen pizza on monen mielestä maailman parasta. Pizzat voidaan jakaa karkeasti napolilaiseen pizzaan, jossa on muhkeat reunat ja sitkeä taikina.

Roomalaisen pizzan pohja on useammin rapea ja tasapaksu. Roomalainen pizza on usein levypizza, joka on leikattu annospaloiksi. Pala pizzaa on helppo ottaa mukaan.

Pizzataikinaan käytetään durum-vehnäjauhoja, vettä ja suolaa. Taikinaa kohotetaan usein jopa kolme vuorokautta. Kotileipuri pääsee loistavaan lopputulokseen myös hieman lyhyemmällä kohotuksella.

Pizzapohjan päälle voidaan levittää tomaattikastiketta tai esimerkiksi maustettua ranskankermaa, jolloin kyseessä on valkoinen pizza.

Antipasto ja muut alku- ja suupalat

Pienet suupalat, jotka saavat ruokahalun heräämään, ja jotka pitävät kuitenkin pahimman nälän loitolla ennen kuin lämpimät ruoat saapuvat, kuuluvat olennaisesti italialaiseen ruokakulttuuriin.

Usein tarjolla on jotain leipää, esimerkiksi ciabattaa tai focacciaa. Tomaattibruschettat sopivat hyvin aterian alkuun. Leivän kanssa voi tarjota myös simppelisti oliiviöljyä ja balsamicoa, miksei myös pestoa.

Erialaiset kylmät lihat ja kalat kuuluvat myös italialaiseen alkupalakulttuuriin. Carpaccio on hyvin ohueksi siivutettua raakaa lihaa tai kalaa, joka tarjotaan mausteöljyn tai kastikkeen kanssa lautaselle levitettynä.

Salaateista tunnetuin on varmasti caprese, eli tomaateista, mozzarellasta ja tuoreesta basilikasta koostuva yksinkertainen alkupala.

Pasta ja risotto eli Primi

Italialainen ruoka ei olisi mitään ilman pastaa. Pasta tarjotaan italiassa useimmiten väliruokana.

Tunnetuimmat pastat ovat luultavasti tomaattinen lihakastike ragu tai bolognese, kermaisen täyteläinen carbonara, lasagne sekä hieman tulinen munakoisopasta norma.

Risottoa voidaan tarjota väliruokana tai pääruoan lisukkeena. Risottoon kannattaa käyttää aitoa risottoriisiä, joka tärkkelyspitoisuus ja rakenne ovat ihanteelliset risottoon.

Risoton valmistuksessa tavoitteena on tasaisen löysä ja ikäänkuin aaltoileva koostumus. Tämän mahdollistaa riisin pinnasta irtoava tärkkelys ja risoton jatkuva sekoittaminen. Ei siis turhaan sanota, että risottoa valmistaessa hellan äärestä ei voi poistua.

Pääruoat eli Secondi

Pääruoka tai kaksi jaetaan usein koko seurueen kesken, ja kiitos pastan tai risoton, sitä ei tarvita järjettömiä määriä.

Paistettu kala tai liha, erilaiset padat ja paistokset kuten herkullinen munakoisosta ja parmesaanista tehty melanzane, ovat hyviä valintoja italialaiselle illalliselle.

Mausteina käytetään paljon tuoreita yrttejä, kuten basilikaa ja oreganoa.

Jälkiruoat eli Dolce

Täyteläinen tiramisu on takuulla kaikille tuttu jälkiruoka, samoin kuin pehmeä pannacotta.

Italiassa osataan myös leipoa, ja leivonnassa käytetään runsaasti muun muassa pehmeää ricottajuustoa sekä mantelijauhoa.

Aterian voi päättää myös espressolla ja pienellä annoksella jäätelöä, jotka muodostavat herkullisen affogato-jäätelökahvin. Affogato viilentää ja virkistää ihanasti myös kesäisenä iltapäivänä.

Lisää inspiraatiota italialaiseen ruoanlaittoon:

Lue, kuinka laadukkaan neitsytoliiviöljyn matka alkaa italialaiselta oliivitarhalta ja päätyy tarkasti hallittujen vaiheiden kautta lähikaupan hyllylle.

Inspiroidu leipomaan pehmeästä italialaisesta tuorejuustosta ricottasta tai kokeile säväyttävää nduja-tahnaa kesän grilli-illoissa.

Italiasta inspiroituneita reseptejä

Helppo italialainen uunilohi
Helppo italialainen uunilohi

Helppo italialainen uunilohi

Airfryer arancinit porkkanalaatikosta
Airfryer arancinit porkkanalaatikosta

Airfryer-arancinit porkkanalaatikosta

Uunikanapasta
Uunikanapasta

Marry me -kana uunissa

Maritozzi-pullia vadelmilla, pistaasirouheella ja suklaarouheella koristeltuna.
Maritozzi-pullia vadelmilla, pistaasirouheella ja suklaarouheella koristeltuna.

Maritozzi-pullat

Cacio e pepe -pastaa lautasella. Annoksen vieressä vesilasi, vihreä liina, pecorinojuustoa, pippureita ja kasvin lehtiä.
Cacio e pepe -pastaa lautasella. Annoksen vieressä vesilasi, vihreä liina, pecorinojuustoa, pippureita ja kasvin lehtiä.

Cacio e pepe

Halloweeniin sopivia pizzoja, joiden päälle asetellut oliivit muistuttavat hämähäkkejä ja mozzarellaviipaleet haamuja.
Halloweeniin sopivia pizzoja, joiden päälle asetellut oliivit muistuttavat hämähäkkejä ja mozzarellaviipaleet haamuja.

Halloweenin pizzat

paras focaccia
paras focaccia

Paras focaccia

Välimeren kesäkurpitsapiirakka
Välimeren kesäkurpitsapiirakka

Välimeren kesäkurpitsapiirakka

Kasvisminestrone
Kasvisminestrone

Kasvisminestrone

Italialainen karitsapata
Italialainen karitsapata

Italialainen karitsapata

Tofu limonello
Tofu limonello

Tofu limonello

Pannulasagne
Pannulasagne

Pannulasagne

Kurpitsarisotto
Kurpitsarisotto

Kurpitsarisotto

affogato, jäätelökahvi
affogato, jäätelökahvi

Affogato eli italialainen jäätelökahvi

Kanapanzanella
Kanapanzanella

Kanapanzanella

Sitruunainen ricotta-mantelikakku
Sitruunainen ricotta-mantelikakku

Sitruunainen ricotta-mantelikakku

Sahramirisotto
Sahramirisotto

Sahramirisotto

Parsa-sitruunapasta
Parsa-sitruunapasta

Parsa-sitruunapasta

Kolmen aineksen italialainen juustokakku
Kolmen aineksen italialainen juustokakku

Kolmen aineksen italialainen juustokakku

Katkarapu-ricottapasta
Katkarapu-ricottapasta

Katkarapu-ricottapasta

talvicaprese eli lämmin tomaatti-mozzarellasalaatti
talvicaprese eli lämmin tomaatti-mozzarellasalaatti

Talvicaprese

uunirisotto
uunirisotto

Uunirisotto

Vönerpizza
Vönerpizza

Vönerpizza

Pippurinen lasagne
Pippurinen lasagne

Pippurinen lasagne