Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Maki-sushit leppäsavukalalla

Jännittävä japanilainen keittiö – reseptit sushista ramenkeittoon

Sushi on japanilaisesta keittiöstä monelle tutuin suosikki, mutta makumatkailija pääsee maistelemaan myös muita kauniita annoksia ramenkeitoista yakitori-vartaisiin. Japanilaisen keittiön tärkeitä kulmakiviä ovat riisi, nuudelit, kala, merenelävät, vihannekset ja soijakastikkeet.

Japanilainen keittiö tunnetaan tuoreista ja laadukkaista raaka-aineistaan. Niistä valmistetaan terveellisiä, miedonmakuisia ja vähärasvaisia ruokia, jotka asetellaan tarjolle niin kauniisti, että annoksista nauttii myös silmillään.

Sushista kuuluisa keittiö

Monelle japanilaisista ruoista tulee ensimmäisenä mieleen sushi. Sitä saa valmiina monista ruokakaupoista mutta voi valmistaa kotona myös itse. Yleensä sushi täytetään kalalla, mutta täytteeksi sopivat myös kasvikset, kuten avokado ja kurkku.

Maki-sushit tehdään rullaamalla sushiriisiä ja muita täytteitä merileväarkin sisään tiukaksi rullaksi. Temaki-sushit kietaistaan tötterön muotoon. Sushit voi syödä soijakastikkeen, wasabitahnan ja etikkasäilötyn inkiväärin eli garin kera.

Sushista tuttuja aineksia voi tarjoilla myös helppona kulhoon koottavana ruokana eli sushibowlina.

Muita japanilaisia makuja

Ramenkeitto on japanalaisesta keittiöstä tuttu maukaslieminen nuudelikeitto, jossa voi käyttää kanaa, possua tai tofua.

Katuruokaklassikko yakitori-vartaat tehdään kanasta ja maustetaan makean suolaisella tarekastikkeella. Japanilaiset shogayaki-tyyliset possupihvit marinoidaan inkiväärillä ja riisiviinietikalla maustetulla soijakastikkeella. Soijapohjainen ponzu-kastike marinoi kalan upean sitruunaiseksi. Okonomiyaki-kasvismunakakkaan höystää kaali.

Aterian kruunaa jälkiruoka kolmen aineksen juustokakku japanilaisittain valmistettuna.

Tunnettuja japanilaisen keittiön annoksia

Katso lisää japanilaisesta keittiöstä inspiroituneita reseptejä