Osaatko tehdä sisustuksen, josta kissasi tykkää? Tarjoa ainakin nämä
Kissan omistaminen vaikuttaa sisustukseen. Tiedätkö esimerkiksi, miksi kissakodissa on pöytä ikkunan edessä?


Sulavat ja hiljaiset liikkeet, täydellinen tasapaino, tarkkaavainen ja hieman itsepäinen luonne tekevät kissasta lemmikin, jonka touhujen seurailemiseen ei kyllästy. Hyvinvoiva kissa on aktiivinen ja tarkkailee kodin tapahtumia uteliaana.
Kissa haluaa tietää, mitä sisällä ja ulkona tapahtuu
Kissat kaipaavat kotona paljon virikkeitä. Mahdollisuus katsella ikkunasta ulkona lenteleviä lintuja, puista putoilevia lehtiä ja muita tapahtumia tarjoaa kissalle paljon viihdykettä. Jos kotona ei ole leveää ikkunalautaa, kannattaa ikkunan eteen sijoittaa esimerkiksi pieni pöytä tai taso, jonka päältä kissa voi tarkkailla ulkomaailmaa.
Jos kissalla on pääsy ikkunalle, kotia tuulettaessa pitää muistaa olla varovainen. Tuuletusikkunaa voi avata vain sen verran, ettei kissa mahdu pujottautumaan raosta ulos.
Kissa tuntee olonsa turvalliseksi korkealla
Kissat rakastavat korkeita paikkoja, koska ne voivat sieltä käsin tarkkailla ympäristöään olemalla samalla saavuttamattomissa. Korkealla oleva paikka on kissasta turvallisen tuntuinen, sillä kissa on luonnossa sekä saalis että saalistaja. On hyvä, jos kissalla on esimerkiksi ylhäällä kiipeilypuussa nukkumapaikka, jossa sitä ei häiritä.
Kiipeily ja hyppiminen ovat kissalle luontaisia tapoja liikkua ja tutkia ympäristöä. Korkea kiipeilypuu vastaa parhaiten tähän tarpeeseen. Myös tukevat seinään kiinnitetyt hyllyt sekä ikkunalaudat mahdollistavat kissan monipuolisen liikkumisen. Hyllyt kannattaa päällystää karhealla kankaalla tai juuttiköydellä, jotta kissa ei liukastu ja putoa leikin tiimellyksessä.



