Bonus maksetaan huomenna! Henrika sijoitti omansa, näin kävi
Bonus maksetaan tänään 10. päivä. Miten sinä aiot rahat käyttää? Oululainen Henrika Mensah testasi, saisiko bonuseuroja kasvatettua rahastoimalla.


Ensin tilillä oli vain muutama kymppi.
Neljä vuotta sitten oululainen Henrika Mensah päätti laittaa S-ryhmän ostoksista kertyvän Bonuksen sijoitusrahastoon.
”On turha makuuttaa pieniäkään summia tilillä”, hän perustelee päätöstään.
Henrika valitsi S-Pankin vaihtoehdoista mahdollisimman suuririskisen rahaston, koska halusi kokeilla, kuinka sijoitus menestyisi. Jos tuottoa kertyisi, sen kasvua olisi hauska seurata, mutta tappiokaan ei harmittaisi, sillä kyseessä oli pieni summa.
Toistaiseksi Henrikan sijoituksilla on mennyt hyvin. Kahden hengen taloudelle Bonusta kertyy kuukausittain muutamista euroista muutamiin kymppeihin. Kaikki Bonus laitetaan rahastoon, jonka tuotto on vuosittain ollut noin 20 prosenttia.
Vuosien aikana säännöllisesti sijoitettujen bonuseurojen ja rahaston tuoton ansiosta rahastossa on vajaat kaksi tuhatta euroa.
”Isojen summien kanssa työskentelevä mieheni alkoi laskea insinöörin tarkkuudella, kuinka paljon tuottoa voisi tulla viidessä vuodessa”, Henrika naurahtaa.
Koska rahoille ei ole kiireellistä käyttöä, ne saavat jatkaa kasvuaan.
Tulevaisuudessa rahaston tuotoilla voisi hankkia rotukissan, Henrika Mensah kertoo.
Bonus on helppo tapa aloittaa sijoittaminen
Tulevaisuudessa rahastosta voisi ottaa ulos summan, jolla hankitaan rotukissa. Toistaiseksi kotia hallitsee vielä maine coon -rouva Halla, joka vanhan itsevaltiaan arvokkuudella sietää juuri ja juuri kodin toista kissaa, maatiaiskolli Begemotia.
”Kissat ovat totutelleet toisiinsa jo kahdeksan vuotta. Kuria pitävä 13-vuotias Halla jaksaa enää vain huitaista laiskasti, kun Begemot käy sen hermoille.”
Monissa talouksissa jokainen euro menee saman tien käyttöön arjen pyörittämiseen. Henrika kannustaa silti erityisesti nuoria lapsiperheitä ajattelemaan pitkäjänteisesti ja laittamaan edes pieniä summia rahastosäästöihin. Bonus on helppo tapa aloittaa.
”Jo 10 vuoden päästä säästöistä voi olla iso hyöty. Pienillä päätöksillä on suuri vaikutus.”
Kun summaa kasvattaa lisäksi mikrosäästämisen keinoin jokaisesta pankkikorttiostoksesta, pienistä puroista kasvaa se kuuluisa suurempi virta.
”Jo 10 vuoden päästä säästöistä voi olla iso hyöty. Pienillä päätöksillä on suuri vaikutus.”
Työterveyslääkärinä Henrika on nähnyt, kuinka arvaamatonta elämä voi olla.
”Raha ei korvaa kaikkea, mutta voi auttaa hurjan paljon.”
Kerää Bonusta!
Bonus kertyy koko perheen ostoista yli 2 000 S-ryhmän toimipaikasta ja bonuskumppaneilta. Bonustaulukko kertoo, kuinka paljon saat Bonusta. Täyden viiden prosentin Bonuksen saat 900 euron kuukausiostoilla. Bonus maksetaan S-Pankin tilillesi Tilipäivänä eli joka kuun 10. päivänä.
Bonusta ja muita rahana maksettavia etuja jaettiin 535 miljoonaa euroa vuonna 2024, eli asiakasomistajat saivat pankkitileilleen keskimäärin 202 euroa.
Lue lisää: s-kanava.fi