Kuori sipulit, leikkaa varret pois ja leikkaa isommat sipulit pituussuunnassa 4 osaan, pienemmät puolet. Silppua pekonit.
Sulata voita pannussa, lisää pekonit ja paista hetken. Lisää sipulit ja anna hautua pehmeiksi. Lisää hunajaa, pippuria ja sormisuolaa.
Putsaa kantarellit ja halkaise isoimmat. Pienet voit jättää kokonaisiksi. Paista kantarelleja voissa kunnes vesi on haihtunut ja sienet ovat kypsiä. Mausta sormisuolalla.
Sulata filotaikinat. Levitä 2 arkkia leivinpaperilla vuoratulle pellille. Sivele voisulaa ja lisää 2 filoarkkia. Jatka samalla tavalla kunnes kaikki filotaikinalehdet on käytetty. Sivele myös päällimmäiseksi voisulaa.
Esipaista 200-asteisessa uunissa 10–12 minuuttia kunnes taikinassa on kaunis väri. Pidä huoli, ettei taikina pääse palamaan. Poista filotaikinapohja uunista ja anna jäähtyä hetken.
Raasta parmesaanijuusto kulhoon, lisää vuohenjuusto, Philadelphia-juusto, sormisuolaa ja pippuria. Sekoita tasaiseksi massaksi. Notkista mikrossa, jos massa on liian jäykkää.
Levitä vuohenjuusto-massaa filotaikinapohjalle. Levitä päälle sipulit ja kantarellit. Paista uunissa n. 15–20 minuuttia.
Anna jäähtyä hetken ja lisää piiraan päälle reilusti rucolaa.
Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.