Sirkka Liinaharja-Niemisen koti on melkein aina ollut järven liepeillä. Kalaruoat ovat Sirkalle mieleen.

Sirkka on syönyt ilmastoystävällistä ruokaa yli 80 vuotta

Teksti:

Kaisa Hako

Kuvat:

Vesa Tyni

Julkaistu: 28.7.2021

Muokattu: 27.9.2021

Sirkka Liinaharja-Nieminen haluaa syödä mahdollisimman yksinkertaisesti ja terveellisesti. Omavaraisuus on ollut tärkeää lapsuudesta lähtien. ”Sen tuntee kyllä, millainen ruoka sopii parhaiten.”

Aamupuuron kanssa maistuu itse tehty omenasose.

Lounaaksi on ahventa, kuhaa tai silakkaa. Höysteeksi syödään perunaa ja porkkanaa, jälkiruoaksi mustikkakiisseliä tai puolukkavispipuuroa.

Tammelalainen Sirkka Liinaharja-Nieminen, 82, on suosinut lähiruokaa, kausiruokaa ja ilmastoystävällistä ruokaa jo kauan ennen kuin moisia nimityksiä oli keksittykään. Ruokakeskustelun termit ovat toki hänelle uutisista tuttuja, mutta ehkä kuitenkin hiukan etäisiä.

Niiden periaatteet ovat silti arjessa kirkkaat. Liinaharja-Nieminen omaksui ne jo lapsuudessa, maalaistalon tyttärenä.

”Yksinkertaista, mutta terveellistä. Mahdollisimman pelkistettyjä raaka-aineita”, hän kuvailee.

Puuroa, velliä ja kutuhaukia

Lapsuudenkodissa Luhangassa omavaraisuus oli itsestään selvää. Usein syötiin perunaa voin kanssa sekä paljon puuroja ja vellejä. Lapsista oli hauskaa pyydystää keväisin kutuhaukia. Äiti teki viiliä omien lehmien maidosta ja säilöi puolukoita ja mustikoita.

Lihaa oli pöydässä harvakseltaan. Sitä saatiin, kun syksyisin teurastettiin sika.

”Lihaa riitti talveksi, kun sitä palvattiin savusaunassa ja suolattiin tiinuun”, Liinaharja-Nieminen kertoo. > > ”Pöydässä oli niin usein porkkanaraastetta, että lapsia välillä kyllästytti.”

Loppukesän lempiruokaa oli kesäkeitto, johon poimittiin porkkanat, herneet ja kukkakaalit omalta maalta. Sitä herkkua Liinaharja-Nieminen muistelee valmistaneensa ensi töikseen, kun muutti aikanaan omaan opiskelijaboksiinsa. Kun hän perusti perheen, kodin opit tulivat mukana.

”Olen myös aina tykännyt itse kerätä ja säilöä marja- ja omenasatoa. Minulla oli erään emännän kanssa yhteispuutarha, jossa kasvatin perunaa ja juureksia. Pöydässä oli niin usein porkkanaraastetta, että lapsia välillä kyllästytti”, hän muistelee.

Tuore kala maistuu

Onneksi Liinaharja-Niemisen koti on melkein aina ollut järven liepeillä, sillä hän pitää kovasti kalasta. Kun lapset olivat pieniä, perhe asui Kivijärvellä. Myöhemmin he muuttivat Tammelaan.

”Itse en ole kovin paljon kalastanut, mutta olen mielelläni ostanut tuoretta kalaa paikallisilta kalastajilta”, hän kertoo. Kivijärvellä kalastajan tuomisina oli usein neulamuikkua, Tammelassa Pyhäjärven ahventa tai kuhaa.

Jäätyään leskeksi 1980-luvulla Liinaharja-Nieminen asui pitkään itsekseen. Silloin hän ei juuri kaipaillut liharuokia, vaan söi mieluiten kasviksia ja kalaa – kävipä hän joskus verkoillakin tuttavan mukana.

Muutama vuosi sitten hän avioitui nuoruuden opiskelukaverinsa Erkin kanssa, ja elämänmuutos on vaikuttanut ruokavalintoihinkin.

”Miehet tuntuvat kaipaavan useammin lihaa lautaselle”, hän myhäilee.

Tärkeä kohtuullisuus

Edelleen Liinaharja-Nieminen poimii itse metsästä puolukat ja mustikat ja keittää mustaherukat mehuksi. Vapaa-ajan asunnolla Kannonkoskella hän on kasvattanut perunaa ja sipulia.

”Olen varmaankin kaavoihini kangistunut, mutta tyytyväinen. Sen tuntee kyllä, millainen ruoka sopii parhaiten. Jos syön liian paljon ja monenlaista, elimistö ei tykkää. Kohtuullisuus pitää muistaa.”