Kahvimatkalla Kolumbiassa: Kahvin tulevaisuus on naisten käsissä

Lentokone laskeutuu komeassa ukkosmyrskyssä Kolumbian pääkaupungin Bogotán kansainväliselle lentokentälle. Näkymä on majesteettinen, yli 8 miljoonan asukkaan kaupunki sijaitsee 2,6 kilometrin korkeudessa ja lepää Andien vuorijonojen sylissä. Mielikuva Kolumbiasta on yksioikoinen, joskaan ei tuulesta temmattu. Maan väkivaltainen menneisyys huumekartellien ikeessä on jättänyt jälkensä, mutta edistystä on tapahtunut ja Kolumbia näyttäytyy vierailijalle kiehtovana ja ainutlaatuisena.

Huhtikuussa vuoden toinen sadekausi on menossa. Öisen Bogotán viileys yllättää, mutta kun aamu koittaa, kukkuloiden takaa nouseva aurinko on suuri ja sykkivä. Samalla tavalla se nousi varmasti jo silloin, kun Kolumbian kahvinviljely oli vielä lapsenkengissään viime vuosisadan alussa.

Näyttävät kukkaistutukset kehystävät kahvinviljelijöiden liiton toimiston sisääntuloa Bogotássa. Lattia on kiiltäväksi hiottua marmoria. FNC (Colombian Coffee Growers Federation)edustaa yli puolta miljoonaa kolumbialaista kahvinviljelijää ja sen nimissä työskentelee yli 2500 kahvinviljelyn ammattilaista muun muassa tutkimuksen, teknologian, kaupan ja markkinoinnin saralla. Tavoitteena on edesauttaa maan kahvibisnestä kehittymään sosiaalisesti, taloudellisesti sekä ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

Toimistolla meitä on vastassa ryhmä asiantuntijoita. Nämä laboratoriotakkiset miehet edustavat kolumbialaisen kahvikulttuurin eliittiä. Saamme maistaa erilaisia kahveja eurooppalaisille tutumman viininmaistelun tyyliin. Niin monta tuoksua, suutuntumaa, jälkimakua ja koostumusta!Vaikka edustankin todellista kahvinjuojakansaa, huomaan nopeasti, miten vähän tiedän koko hommasta.

Kahvien maistelu on haastavaa ja arvovaltaisen raadin edessä mietin kuumeisesti, kehtaisinko pyytää maitotilkkaa ja pullasiivua kyytipojaksi. En kehtaa, joten seuraavaksi sinne, missä kahvipapu oikeasti kasvaa.

Pereiran kaupunki sijaitsee vain noin tunnin lentomatkan päästä Bogotásta, mutta kun astumme ulos lentokentältä, ilmasto on aivan toinen. Ilma väreilee ja hiki valuu norona selässä. Koska hyvä kahvi alkaa hyvästä taimesta, suuntamme taimistolle, jossa Nescafé Plan -ohjelman mahdollistamat terveet taimet saavat alkunsa. Harsot, jotka suojaavat hentoja taimenalkuja, levittäytyvät taimiston päälle kuin perhosen siivet.

Taimen kehittyessä se siirretään aina uuteen isompaan istutusastiaan, kunnes se puolen vuoden ikäisenä on valmis istutettavaksi lopulliseen sijoituspaikkaansa. Edellisenä vuonna taimistolta lähti 1,4 miljoonaa kahvipuun taimea viljelijöiden tiloille.

La Celian pikkukaupungissa aika on pysähtynyt. Talot ovat ränsistyneitä mutta värikkäitä. Vaaleankeltaiset tiput piipittävät kaupantapaisen talon ovensuussa, häkissä, jonka kyljessä on myytävänä-kyltti. Sombreropäiset vanhukset istuvat keskusaukion laitamilla. Tielle levitettyjen isojen peitteiden päällä kuivatetaan auringossa kahvipapuja. Ahavoitunut mies kääntelee niitä ja nojaa välistä lanaansa.

Meidät sullotaan neljään avojeeppiin, lattarirytmit kajahtavat rätisevästä autoradiosta ilmoille ja köykkyinen matkanteko kohti Treasure-nimistä farmia alkaa. Täällä, noin 1600 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella, äitimaa näyttää parastaan: kukkulat täynnä kahvia, ananaksia, banaaneja, appelsiineja… Pohjolan talven kohmettama sielu on laakista sulatettu.

Toisin kuin esimerkiksi Brasiliassa, Kolumbiassa kahviviljelmät ja -tilat ovat verrattain pieniä. Suurimmillaankin tila on yleensä vain muutaman jalkapallokentän kokoinen. Useimmiten kahvit ovat sekoituksia eri alueiden sadosta, mutta nyrkkisääntönä pidetään, että paras laatukahvi tulee vain yhdeltä, pieneltä alueelta.

Kolumbialaiset perheet ovat perinteisesti olleet suuria. Nyt lapsiluku on pienentynyt. Vaikka lait eivät estä naista omistamasta maata, käytännössä tilukset ovat aina miehen nimissä. Nainen ilmestyy tilastoihin vasta, kun mies on häipynyt syystä tai toisesta kuvioista.

Maasta riippuen kahvitiloilla tehtävästä työstä pääosan tekevät naiset, mutta johtavassa asemassa heitä on vain alle viisi prosenttia. Siksi Nescafé Plan -ohjelmassa naiset on otettu erityisasemaan. Ohjelmaan on kirjattu, että vastuulliseen kahvinviljelyyn koulutetuista viljelijöistä 30 prosenttia pitää olla naisia. Nestlén mukaan se on paras investointi kahvintuotannon tulevaisuuden ja viljelijäperheiden toimeentulon turvaamiseksi.

Kahvipensaan katveessa istuu suklaasilmäinen ja kiharatukkainen tyttö, Ana Milena, 2. Hänen äitinsä, Francy Quintero, 38, on uuden ajan kahvinviljelijä: nainen ja yksinhuoltaja, joka pärjää omillaan. Hän peri äidiltään kaksi hehtaaria maata ja siinä kasvaa nyt viisi tuhatta pensaaksi leikattua kahvipuuta.

"Kahvin ansioista voin kouluttaa lapseni", hän kertoo.

Francy kuuluu kahdenkymmenen naisen ryhmään, joka muodostaa osuustoiminnallisen yrityksen. Nescafé Plan -ohjelma on naisten mukaan aikaansaanut sen, että tulevaisuudessa on nyt toivoa. Ryhmän pomo on riuskaotteinen Angela, joka näyttää, miten kahvipuun taimi istutetaan.

"Paras aika istuttamiselle on sadekausi, koska silloin on kosteaa ja juurtuminen on helpompaa. Kuoppaan ei saa jäädä ilmaa, vaan multa pakataan tiiviisti juurten ympärille. Sitten tehdään 'terassi', ettei vesi karkaa alas rinteeseen vaan jää terassille ja imeytyy juuristoon."

Naisten mielestä uudet opit ovat tulleet tarpeeseen. Perimätieto ei kerro kaikkea.

"Nyt tiedämme, miten maata tulee lannoittaa ja miten kahvipuu leikataan, jotta siitä kasvaa hyvin tuottava pensas. Meille on tärkeää oppia koko tuotantoprosessi ja oppia viljelemään kahvia pitkäjänteisesti, oma taloutemme turvaten."

Vakuutuksia ei ole, joten jos rankkasade pilasi sadon, ennen oli vain yritettävä paremmalla onnella uudestaan. Nyt naisille opetetaan keinoja, joilla rankkasateiden aiheuttamaa eroosiota voidaan vähentää ja sadon saanti turvata paremmin.

Naiset tekevät työtä vuoroissa, jonkun on huolehdittava aina myös lapsista. Isommat lapset ovat koulussa. Miehet hoitavat raskaimmat maatyöt, mutta naiset käärivät nyt setelit ja pitävät tiliä taloudesta.

"Autamme toinen toisiamme ja toivomme, että lapsemme jatkavat työtä, jonka aloitimme eivätkä karkaa kaupunkiin töihin", naiset kertovat ja nauravat.

Vaikka työ on raskasta ja elämä vaatimatonta ulkoisilta puitteiltaan, iloa ja kiusoittelua riittää. Ja maa antaa myös ruokaa. Ruoka on tuhtia ja sitä on paljon, vaikka toki tällä kertaa vieraanvaraisuudellakin on vaikutusta.

Ihmisten lämpö ja tinkimätön työnteko, joka mahdollistaa meidän kahvitaukomme, koskettaa. Kun kerromme, mitä cafè latte maksaa tukholmalaiskahvilassa, dios miot! lentävät ilmoille ja epäuskoiset katseet kiertävät pöytää. Kahvin maailmamarkkinahinnan määräytyminen on monisyinen prosessi, jonka vain harvat täysin ymmärtävät, mutta yksi lienee varmaa: paremmasta laadusta maksetaan aina enemmän.

Siksi on tärkeää, että jokainen meistä kahvin ystävistä miettisi, mistä ja miten kahvikupponen huulille päätyi. Vastuullisesti tuotetun kahvin sertifikaattiviidakossa voi olla vaikea navigoida eikä ulkopuolisen toimijan antama sertifikaatti ole ehdoton tae vastuullisuudesta. Siksi on hyvä kiinnostua asioista ja ottaa itse selvää. Tietoa on saatavilla. Kahvi on parasta, kun sen saa nauttia hyvällä omallatunnolla.

Kun viimeisenä päivänä seisomme kolmen kilometrin korkeudessa, Monserrate-kukkulan kielekkeellä ja katselemme alas Bogotáan, on selvää, että jotain maagista realismia tässä maassa on. Jos vielä joskus pääsen Kolumbiaan, menen sadekauden jälkeen. Silloin kahvipensaan kukat kukkivat valkoisina. Niiden tuoksun kerrotaan muistuttavan jasmiinia ja appelsiinia.

Lisää aiheesta

Kahvimatkalla Kolumbiassa: Tuleeko kahvista luksustuote?