Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

3 syytä vaihtaa kestohevipussiin

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 5.2.2018
|
Muokattu: 1.4.2022
Moniin S-ryhmän kauppoihin tulee kestohevipusseja hedelmien ja vihannesten pakkaamista varten. Kestopussit ovat asiakkaiden toive.

Kolme hyvää syytä jättää muovipussi ottamatta ja pakata hedelmät ja vihannekset uuteen kestohevipussiin:

  1. Pussin voi pestä.
    Polyesterista valmistettu kestopussi on pestävä ja sitä voi käyttää aina uudestaan. Pussissa on paikka hintatarralle.
  2. Muovijäte vähenee.
    S-ryhmä on sitoutunut vähentämään muovikassien ja -pussien kulutusta.
  3. Se on osa trendiä.
    Pienten muovipussien kulutus väheni S-ruokakaupoissa jo yli 12 prosenttia alkuvuonna 2018. Biohevipussien määrä kasvoi yli 20% alkuvuonna 2018. Kaiken kaikkiaan hevipussien määrä on vähentynyt viisi prosentti vuonna 2018.

Kestohevikasseja on myynnissä valikoiduissa S-marketeissa ja Prismoissa. Kestohevipussit löytyvät hevi-osastoilta. Ne ovat perinteisen hedelmäpussin kokoisia valkoisia polyesteripusseja, joissa on sininen nauha sulkemista varten. Pussissa on paikka vaa'asta tulostettavaa tarraa varten.

Pussin voi pestä käsin. Kestohevipussi maksaa 79 senttiä.

Samaan pussiin voi laittaa useita eri hedelmiä ja kasviksia.

Lue lisää

Hevipussien kulutus vähenee - kestopussit kauppoihin asiakkaiden toiveesta

Lue lisää

Lisää aiheesta