Naistenhuoneen ovessa lukee Akat. Kuulostaisi Helsingissä tylyltä, mutta täällä Karjalassa naiset ovat akkoja ja miehet musikoita.
Pohjois-Karjalassa Nurmeksessa karjalainen kulttuuri kuuluu ja näkyy kaikkialla. Parhaiten siitä saa kiinni Bomballa, perinteiseen karjalaiseen tyyliin rakennetussa matkailukeskuksessa. Sen keskellä kohoaa Bomban talo, karjalainen perinnepirtti.
Break Sokos Hotel Bomban hotellinjohtaja Pasi Tolonen kertoo, että talo on kopio alkuperäisestä, Venäjän puolella Karjalassa Suojärven pitäjässä sijainneesta Bomban talosta.
"Alkuperäisen talon rakennutti Jegor Bombin ainoalle pojalleen Dimitri Jegoroville vuonna 1885. Talo oli tuohon aikaan mahtava ja herätti huomiota."
Kun Dimitri Jegorov kuoli, hänen poikansa kirjaimellisesti jakoivat omaisuuden. Talo purettiin ja kukin poika otti itselleen viidesosan sen hirsistä.
Nurmekseen alkuperäisen tarkka kopio, Bomban talo, kohosi vuonna 1978. Tällä hetkellä koko Bomban matkailukylä on rakennustöiden alla. Esimerkiksi 90-luvulla rakennettu kylpylä puretaan ja rakennetaan Tolosen mukaan entistä ehompana samalle paikalle. Ensi kesään mennessä pitäisi olla valmista.