Mari Karppiselta meni hermot halloweenin takia – Syynä lapsen asu

On taas se aika vuodesta, kun New Yorkissa keittiöveitsillä lävistetyt kurpitsat virnuilevat ja luurangot kurkistelevat ikkunoista.

Meidän kotikadullamme talo toisensa perään yrittää voittaa seuraavan siinä, kuka saa kuistilleen realistisimmat zombiet tai äänekkäimmän kummituksen. Yksi naapuri asensi mekaanisen noidan, joka huutaa “GET OUT!” joka kerta kun joku kävelee ohi.

Se säikäyttää perheen pienempiä, mutta silti rakastan tätä kaikkea. Halloween on amerikkalaista hulluutta parhaimmillaan: kauhu, yhteisöllisyys ja sokeri samassa paketissa.

Lapset käyvät naamiaisasuissa karkki vai kepponen -kierroksilla naapuruston ovilla. Tänä vuonna ajattelin, että meillä olisi helppo keikka. Kolmevuotias Alma ilmoitti hyvissä ajoin haluavansa olla jälleen astronautti. Helpotus! Asu on tallessa viime vuodelta, kypärä ehjä ja astronautin hopeankiiltävät käsineet löytyivät lelukorista.

Mutta tietenkin mieli muuttui.

"En halua olla astronautti. Haluan olla sukeltaja", täräytti Alma itsevarmana vain pari viikkoa ennen halloweenia.

Sukeltaja. En tiedä miksi, mutta juuri se sana sai minut hikoilemaan enemmän kuin yksikään aiempi avaruusleikki. Astronautteja oli kaikkialla, sukeltajia taaperokoossa harvemmin. Internet löysi minulle kyllä asuja, mutta ne luvattiin toimittaa “ensi vuoden helmikuussa”.

Juuri kun löysin täydellisen leikkisukellusasun eräästä nettikaupasta, puolisoni Shoshi halusi katsoa, ostammeko samasta liikkeestä myös muuta.

Sillä aikaa joku ehti napata Alman asun ennen minua. Näin ilmoituksen vaihtuvan in stockista out of stockiksi silmieni edessä. Halloweenin todellinen kauhu!

Sain hermoromahduksen. Huusin Shoshille, kuinka halloweenimme on nyt pilalla, kuinka meillä ei ole asuja ja kuinka pettynyt Alma tulee olemaan.

Shoshi tuijotti minua silmät suurina, ja yhtäkkiä heräsin takaisin todellisuuteen. Olin muuttunut naapurustomme kauhukadulla yhdeksi halloweenin hirviöksi. Päätin, että nyt riittää. Kyse on yhdestä päivästä, ja me teemme Alman asun itse, ainakin niin pitkään kuin on tarpeen.

Ympäristöystävällistä ja budjettiystävällistä, mutta ei hermoystävällistä.

Almalle voidaan lainata märkäpuku jostain tai pukea hänet mustiin leggingsseihin ja pitkähihaiseen, sukellusmaski hänellä jo on. Internet osasi neuvoa, että happipullot voidaan askarrella kahdesta tyhjästä kokispullosta, jotka maalataan hopeisiksi, tietenkin. Huovasta yritämme askarrella räpylät Alman kenkien päälle.

Loput perheestä voi olla myös haikaloja tai mitä vaan, aikuisille ja vauvoille asuja löytyi.

Alma hyväksyi asun, mutta vain sillä ehdolla, että kokispullot “oikeasti toimivat”. Selitin, että ne toimivat mielikuvituksella. Kolmevuotiaan logiikka on onneksi armollisempi kuin Amazonin toimitusehdot.

Karkki vai kepponen – me valitsimme molemmat.