Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Nuoren bilemeikki

Teksti:
Katja Kokko
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 9.8.2013
|
Muokattu: 31.8.2020
Siististi meikattu iho on tärkeä osa onnistunutta meikkiä. Nuoren iholle riittää hyvin meikkipuuteri tai ohut, läpikuultava meikkivoide.

Näin syntyy bilemeikki nuorelle

Silmät

  • Pohjustetaan luomet meikkivoiteella ja puuterilla ennen silmämeikin tekoa. Pohjustus estää luomivärin kasaantumisen ikäviksi viiruiksi luomivakoon.

  • Levitetään vaaleahkoa helmiäishohtoista luomiväriä koko yläluomen liikkuvalle osalle ja häivytetään kevyesti luomivaon yläpuolelle.
  • Tehdään rajaus aivan yläripsien tyveen. Levennetään ja jatketaan rajausta hieman viistosti ylöspäin silmän ulkonurkan yli. Rajauksesta voi tehdä melko paksun, jotta meikkiin saadaan vahvuutta.
  • Alaluomen voi jättää joko meikkaamatta tai levittää ripsien tyveen tummaa luomiväriä silmän ulkonurkkiin.

  • Lopuksi harjataan ripsiin muutama kerros mustaa maskaraa.

Kasvot

  • Siististi meikattu iho on tärkeä osa onnistunutta meikkiä. Nuoren iholle riittää hyvin meikkipuuteri tai ohut, läpikuultava meikkivoide. Meikkipuuterissa yhdistyvät sekä meikkivoide että puuteri. Meikkivoiteenkin kanssa tulisi käyttää aina irtopuuteria meikin kiinnittämiseen.
  • Irtopuuterin levittämiseen kannattaa käyttää paksua puuterivippaa tai isoa puuterisivellintä.
  • Meikki viimeistellään sipaisemalla hohtavaa aurinkopuuteria kevyesti poskikuopan kohdalle ja häivyttämällä se poskipäille.
  • Poskipäille voi laittaa poskipunaa tuomaan raikkautta kasvoille.  Aurinkopuuteri sopii myös tähän tarkoitukseen.
  • Levitetään huuliin vielä kiiltävää, vaaleaa huulikiiltoa ja bilemeikki on valmis.

Nuoren bilemeikki

Meikin ei tarvitse olla tumma ja syvä ollakseen kuitenkin hyvännäköinen. Luomiväriksi riittää hyvin helmiäishohtoinen vaalea sävy koko liikkuvalle luomelle. Meikin idea voi sen sijaan olla vahvassa eyelinerissa, jonka käyttö vaatii hieman harjoittelua.