Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Timo Parvela: Kulttuuriuutisia

Teksti:
Timo Parvela
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 23.2.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Timo Parvela: Kulttuuriuutisia

Kansamme on urheiluhullua. Ja mediamme se sitä vasta onkin. Urheilun saama palsta- ja eetteritila on kulttuuriväen päänpuistelun vakioaiheita. Piiritason suunnistajan nilkan venähdys kun nousee hyvänä päivänä valtakunnan otsikoihin kevyesti, mutta kirjailijan pääteos saattaa hyvinkin jäädä kokonaan ilman ansaitsemaansa huomiota. Kuvitellaanpa siis hetken, että kulttuuria kerrankin uutisoitaisiin yhtä laveasti kuin urheilijoidemme päivittäisiä suoriutumisia:

Kokkolan kaupunginorkesterin sellistillä ripuli. Ei kuntoudu illan konserttiin. "Harmittaa, että tällaista tapahtuu", mietteliäs Putkonen toteaa itse eriönsä oven takaa.

Kaarinan kamariorkesterin nuori viulisti soitti veret seisauttavan soolon. "Kiitos kuuluu koko orkesterille", toteaa vaatimaton Hinkkanen.

Raikulipoika Pitkänen ja taiteilija Pakkanen saivat kiinnityksen Outokummun kesäteatteriin. "Nämä pojat ovat selvä vahvistus näyttelijäkuntaamme tulevalle kaudelle", toteaa teatterinjohtaja Laatikainen.

Pieksämäen Pulputtajat kahdeksas sekakuorokilpailussa jossain kaukana paikkakunnalla, jonka nimeä on vähän turhan vaikea muistaa tai lausua.

Malmön huoneteatterissa esiintyvä Essi Poutanen muisti vuorosanansa oikein. Kaikki kolme.

Kantosella pöljä päivä. Tuli 26:nneksi Bad Berleburgin lausuntakilpailussa. "Yleensä olen karsiutunut aina alkuerissä. Tämä oli urani paras suoritus, vaikka nesteytyksessä oli tälläkin kertaa ongelmia. Lopettivat tarjoilun jo puolen yön jälkeen."

Kirjailija Korpelan valmistautuminen uuteen kauteen on sujunut loistavasti. "Olosuhteet ovat olleet ihanteelliset. Muikkua on tullut hyvin verkoilla, ja kaislikon reunasta nousee ahventa." Tämä lupaa hyvää tulevaa teosta ajatellen.

Viime yönä eri puolilla maailmaa soitetuissa konserteissa esiintyivät viulistit Hakanen ja Puistola, perkussionisti Pöytänen, ukulelisti Bergström sekä basisti Jaakkola. He kaikki soittivat koko konsertin alusta loppuun.

Kuvataiteilija Saarikolla sormivamma. "Harmittaahan se", taiteilija itse toteaa syvämietteisesti.

Ojala jatkaa Seinäjoen kaupunginteatterissa. Ojala, 52, on tehnyt teatterin kanssa ensi kauden kattavan sopimuksen. Sopimuksen arvo lienee käytetyn Passatin luokkaa.

Perkola jatkaa sittenkin. Kirjailija Perkola ei ensin ajatellut jatkaa uraansa, mutta tuli toisiin ajatuksiin ja ajatteli sittenkin kirjoittaa vielä yhden kirjan. "Ja ehkä vielä seuraavankin, jos virtaa ja juttua riittää. Nyt mennään kirja kerrallaan", Perkola itse toteaa.

Runoilija Virtanen on käynyt Albaniassa. "Joku tapahtuma siellä piti olla, mutta en minä sitä sieltä löytänyt. Sen verran otti päähän, että lähdin kotiin."