Arkinen tapa auttoi Veronicaa laihtumaan 10 kiloa
Painonpudotuksen ei tarvitse tuntua raskaalta. Veronica tietää, miten kilot voi saada melko helpostikin karisemaan.


Veronica Hirvilammin mielestä painon pudottamisen ei tarvitse perustua itsensä piiskaamiseen.
Personal trainer ja ravintovalmentaja Veronica Hirvilammi tietää kokemuksesta, miten vaikeaa painonhallinta voi olla.
Painon pudottamisen ei kannata perustua itsensä piiskaamiseen. Veronican tapauksessa kävely oli ratkaiseva osa hänen onnistunutta elämäntapamuutostaan.
Pysyviä tuloksia elämäntapamuutoksella
Veronica tekee päätyönään etävalmennuksia, ja iso osa asiakkaista löytyy sosiaalisen median kanavien kautta. Ravintovalmentajaksi valmistunut Veronica on viettänyt runsaasti aikaa myös Australiassa, missä hän on käynyt useissa liikuntaa ja painonhallintaa käsittelevissä koulutuksissa.
Hänen tarinansa painonhallinnan kanssa alkoi kuitenkin paljon ennen ammattilaisuraa.
”Olen kamppaillut painon kanssa lapsesta asti, sillä olin lapsena ylipainoinen. Jossakin vaiheessa aloin pudottamaan painoa hyvin epäterveellisellä tavalla, ja se meni sitten syömishäiriökäyttäytymisen puolelle. Lopulta kilot tulivat reippaasti takaisin”, Veronica muistelee.
Veronica päätti muuttaa elämäntapojaan pysyvästi. Yksi tärkeimmistä oivalluksista tuli Australiassa painonpudotusta käsittelevällä kurssilla.
”Siellä painotettiin sitä, kuinka paljon hyödyllisempää kävely on painonhallinnan kannalta kuin vaikka pari yksittäistä treeniä viikossa. Säännöllisellä kävelyllä on niin paljon suuremmat terveysvaikutukset, ja se myös kuluttaa enemmän”, Veronica kertoo.
Kävelyn terveyshyödyt ovat kiistattomat. Se parantaa sydän- ja verisuoniterveyttä, tukee painonhallintaa, lievittää stressiä, parantaa mielialaa ja edistää aineenvaihduntaa. Kävely voi myös ehkäistä tyypin 2 diabetesta. Lempeästä kävelystä voi olla apua nivelkivuista kärsiville, ja kaikenlainen liikunta myös parantaa unenlaatua ja keskittymiskykyä.
Kävely polttaa rasvaa tehokkaasti
Veronica alkoi hyödyntää oppeja heti. Hän aloitti 8 000–10 000 askeleen päivittäisellä tavoitteella.
Tulokset puhuvat puolestaan, ja lopulta hän onnistui pudottamaan 10 kiloa. Vaikka määrä kuulostaa melko suurelta, suurin muutos on tapahtunut Veronican kehonkoostumuksessa. Rasvaa lähti, ja lihasta tuli tilalle.
Vaikka Veronica aloitti korkeasta lukemasta, hän neuvoo määrittämään sopivan tahdin oman kunnon mukaisesti.
”Jos ei ole tottunut liikkumaan, voi aloittaa vaikka 3000 askeleesta päivässä ja nostaa määrää pikkuhiljaa. Liian kunnianhimoinen tavoite voi tuntua turhan raskaalta”, hän neuvoo.
Kävely toimii hyvänä apuna painonpudottajalle, mutta Veronica muistuttaa myös ruokavalion tärkeydestä. Parhaat tulokset syntyvät, kun kävely yhdistetään terveelliseen ruokavalioon ja lihaskuntoharjoitteluun. Jos kuntosalia ei ole lähettyvillä, myös lyhyet kotitreenit riittävät.
”Kävele siksi, että se tekee sinulle hyvää. Ei siksi, että pitäisi laihtua", Veronica Hirvilammi sanoo.
Näin lisäät liikettä arkeen helposti
Veronican vinkit hyötyliikunnan lisäämiseen sopivat lähes kaikille.
”Voi aloittaa vaikka 15 minuutin kävelyllä aamuisin, lounastauolla tai työpäivän jälkeen. Kävele portaat hissin sijasta, parkkeeraa auto hieman kauemmas, siivoile kotona, käy kaupassa kävellen tai lähde kaverin kanssa yhdessä kävelylenkille. Askelten lisääminen arkeen on oikeasti tosi helppoa”, hän vinkkaa.
Jos kävelystä innostuu toden teolla, voi sisätiloissa käytettävä kävelymatto oli kätevä investointi. Erityisesti etätyöläiset hyötyvät siitä.
”Voi kävellä samalla, kun tekee töitä tai katsoo televisiota. Siinä tulee valtava määrä askelia ihan huomaamatta, kun normaalisti olisi vaan istunut sen ajan.”
Kävele, koska se tekee hyvää
Veronican mukaan tärkeintä on ajattelutavan muutos: painonpudotus kannattaa nähdä ennen kaikkea elämäntapamuutoksena. Laihduttamisen sijaan kannattaa keskittyä kävelyn lukuisiin terveyshyötyihin.
”Kävele siksi, että se tekee sinulle hyvää. Ei siksi, että pitäisi laihtua”, Veronica neuvoo.
”Kävely ei maksa mitään, ei vaadi erityisiä välineitä eikä ole sidottu vuodenaikaan. Se on matalan kynnyksen liikuntamuoto, joka sopii lähes kaikille”, Veronica summaa.
Jos kävely ei innosta, myös muut lajit toimivat.
”Kokeile ylämäkikävelyä, intervallikävelyä tai vaihtelevia maastoja. Pienet muutokset voivat tuoda uutta intoa. Pyöräily sopii erityisesti niille, joilla on polvivaivoja. Uinti on myös erinomainen vaihtoehto. Kaikki liike on hyväksi”, Veronica muistuttaa.





