Kirjat
Erään teorian mukaan tällainen kumppani on halutuin – oletko sinä sellainen?
Miksi joku löytää rakkaan, jonka kanssa parisuhde kestää? Ja miksi toinen sekoilee suhteissaan tai hänelle ei kelpaa kukaan? Aina kyse ei ole vain tuurista.


Kiintymyssuhde voi vaikuttaa siihen, ketä kohtaan tunnemme vetoa. Kaiken määrittävä asia se ei kuitenkaan ole.
Jotkut löytävät jo nuorena rakkaansa, jonka kanssa parisuhde kestää nousuineen ja laskuineen läpi elämän. Toisilla suhde-elämä on ikuista vuoristorataa. Kun yhden kanssa menee poikki, uusi löytyy nopeasti.
Osa meistä ei puolestaan tunnu löytävän mieleistä kumppania millään. Kukaan ei kiinnosta. Tai uudet treffikumppanit tuntuvat hetken mielenkiintoisilta, mutta sitten kiinnostus lopahtaa.
Voisiko takana olla muutakin kuin hyvää tai huonoa tuuria?
Ihmiset ja ihmissuhteet ovat monimutkainen palapeli, ja niiden muodostumiseen sekä onnistumiseen vaikuttaa moni asia. Pelkästä tuurista on harvemmin kuitenkaan kyse.
Etenkin, jos ihmissuhteet tuntuvat olevan vuodesta toiseen yhtä vuoristorataa, tai jokainen alkava suhde lässähtää mielenkiinnon puutteeseen, olisi hyvä tarkastella omaan kiintymyssuhdetyyliään.
Perinteisellä kiintymyssuhdeteorialla viitataan psykoanalyytikko John Bowlbyn ajatuksiin ja tutkimuksiin, jotka kuvaavat ihmisten välisiä suhteita varhaislapsuudesta alkaen. Kiintymyssuhteet on perinteisesti jaettu neljään: turvalliseen ja kolmeen erilaiseen turvattomaan malliin.
Perinteistä teoriaa on sittemmin haastettu.
”Nykyään pyritään puhumaan kiintymyssuhdemallien sijaan kiintymyssuhdestrategioista, sillä jaottelu neljään erilaiseen kiintymyssuhdetyyliin on karkea yleistys”, kertoo psykologi, psykoterapeutti ja kiintymyssuhteita käsittelevän Parinvalinnan salaisuus (Tammi, 2024) -kirjan julkaissut Hanna Markuksela.
Aiemmin kiintymyssuhteet nähtiin pysyvämpinä, mutta nykytiedon valossa näyttää siltä, että eri ihmissuhteissa saattaa aktivoitua eri kiintymyssuhdestrategia: Raskaat ihmissuhteet voivat taannuttaa ihmissuhteen turvattomaksi. Hyvät ja korjaavat kokemukset taas voivat puolestaan muovata ihmissuhdetta turvallisemmaksi.
Muuttunut on myös käsitys siitä, kuinka suurelta osin kiintymyssuhteiden ajatellaan perustuvan lapsuuden aikaisiin kokemuksiin. Nykyään ajatellaan, että kiintymyssuhteemme muuttuvat myös aikuisena.
Vanhempien roolin sijaan nykytutkimus tarkastelee myös muiden kasvuumme vaikuttaneiden ihmisten, kuten sisarusten roolia kiintymyssuhteen muodostumisessa.
Uusi on sekin ajatus, että kiintymyssuhteestamme noin puolet saattaa juontua geeneistä.
”Emme voi ohittaa sitä faktaa, että myös geeneillä on merkitystä. Samassa ympäristössä kasvaneet voivat siis kasvaa hyvin erilaisiksi”, Markuksela muistuttaa.
Perinteinen kiintymyssuhteiden luokittelu: 3 yleisintä kiintymyssuhdetta
Perinteinen tapa hahmottaa kiintymyssuhteita perustuu nelikenttään turvallisesta sekä turvattomiin kuuluvista välttelevästä, ahdistuneesta ja jäsentymättömästä kiintymystyylistä.
Hanna Markukselan mukaan jaottelu on yksinkertaistava.
Tiedeyhteisössä ei ole yksimielisyyttä edes siitä, kannattaako kiintymyssuhteita jakaa turvallisiin ja turvattomiin.
Perinteisen mallin ymmärtäminen kuitenkin auttaa. Sen avulla voi lisätä itsetuntemustaan ja ymmärtää, mistä kiintymyssuhteissa on ylipäätään kysymys. On kuitenkin hyvä muistaa, että kiintymyssuhteella ei voi selittää aivan kaikkea itsen tai toisen ihmisen toiminnassa.
Jäsentymätön kiintymyssuhde on harvinainen, joten esittelemme vain turvallisen kiintymyssuhteen sekä kaksi turvatonta kiintymyssuhdetta: ahdistuneen ja välttelevän kiintymystyylin. Tiedot perustuvat Hanna Markukselan kirjaan Parinvalinnan salaisuus (Tammi 2024).
Turvallinen kiintymystyyli
Olet kasvanut tasapainoisessa ympäristössä. Lapsena tarpeisiisi on reagoitu sensitiivisesti. Olet sinut läheisyyden kanssa ja osaat asettaa rajasi. Et käyttäydy arvaamattomasti tai aiheuta toiselle menettämisen pelkoa. Et pelaa kissa tai hiiri -leikkejä tai roikota potentiaalista kumppaniasi löysässä hirressä. Osaat myös kertoa mitä kaipaat ja seisot sanojesi takana.
Draamanhakuinen henkilö voi pitää sinua jopa tylsänä deittikumppanina. Jos tarjoamasi vakaus ja turva eivät kelpaa, osaat kuitenkin siirtyä elämässäsi eteenpäin.
Markuksela muistuttaa, että kyseessä ei ole ihmisryhmä, jolla menee kaikki putkeen. Turvallisesti kiintyneet osaavat kuitenkin säädellä reaktioitaan ja olla ratkaisukeskeisiä. Kun he kaipaavat turvaa, he kommunikoivat siitä asiallisesti. Tarvittaessa he osaavat antaa toiselle myös tilaa.
”Se ei tarkoita, etteikö turvallisesti kiintyneillä ole temperamenttia, mutta hätätila ei mene heillä äärilaitaan.”
Tyypillisesti turvallisesti kiintyneet ovat suhteessa toisten turvallisesti kiintyneiden kanssa. Jos toinen osapuoli suhteessa on välttelevästi kiintynyt, turvallisesti kiintynyt voi alkaa löytää itsestään ahdistuneesti kiintyneen piirteitä.
Sekä välttelevästi että ahdistuneesti kiintyneet hyötyisivät suhteesta turvallisesti kiintyneeseen.
Välttelevä kiintymystyyli
Pintapuolisesti vaikutat itsevarmalta ja rauhalliselta. Lämpenet hitaasti ja annat vaikutelman coolista ja tavoitellusta tyypistä. Syvällä sisimmässäsi emotionaalinen läheisyys ja riippuvaisuus toisesta ihmisestä pelottavat sinua. Olet yksinäinen sielu.
Kun suhteesi alkavat edetä vakavampaan suuntaan, sinussa herää huoli oman tilan tai jopa minuuden menettämisestä. Siksi saatat perääntyä. Saatat myös etsiä toisesta osapuolesta syytä katkaista orastava suhde.
Lapsuudessasi olet joutunut rauhoittelemaan itseäsi omin voimin, etkä ole saanut vanhemmilta apua tunteiden säätelemiseen. Vanhempasi ovat myös saattaneet tehdä parhaansa, mutta heidän tunneilmaisunsa on voinut olla vaillinaista.
Tarvitset siis omaa aikaa kiintyäksesi, mutta sinun on hyvä opetella tunnistamaan, miksi reagoit tietyillä tavoilla tietyissä tilanteissa. Silloin opit välttämään impulsiivisia päätöksiä, etkä lähde suhteesta heti ensimmäisten haasteiden edessä.
On myös mahdollista, että välttelevästi kiintynyt on tietyissä tilanteissa ahdistuneesti kiintynyt ja toisissa välttelevä. Tällaisesta tyypistä käytetään nimitystä pelokas välttelevä (fearful avoidant). Sekamuotoinen kiintymystyyli johtaa siihen, että pelkäät nopeasti etenevää läheisyyttä ja toisinaan ahdistut siitä, että toinen ottaa etäisyyttä.
Ahdistunut (ristiriitainen) kiintymystyyli
Kaipaat runsaasti läheisyyttä ja vahvistamista tunteillesi. Olet lämmin, välittävä ja huolehtiva, mutta myös huolissasi siitä, pysyykö kumppanisi kiinnostus yllä. Sekoitat helposti draaman rakkauteen.
Pelkäät syvällä sisimmässäsi torjutuksi tulemista ja sitä, ettei sinua haluta kumppaniksi. Olet jäänyt lapsena usein tunteidesi kanssa yksin ja olet saattanut joutua olemaan varuillasi kasvattajasi epäjohdonmukaisen käytöksen tai ennakoimattomien tunnereaktioiden takia. Hermostosi on saattanut olla myös alkujaan ylivirittynyt, jolloin olisit tarvinnut vanhemmiltasi tavallista enemmän turvaa.
Aikuisena saatat olla parisuhteessa ylitulkitsija: sinulla voi olla vaikeuksia tulkita kumppanisi neutraaliakin toimintaa realistisesti. Sinusta saattaa tulla mustasukkainen, saatat odotella tuskastuneena puhelimen äärellä tai pommittaa kumppaniasi viesteilläsi.
Tarvitset kumppaniltasi vakautta ja turvaa. Korjaavat kokemukset vievät kiintymystyyliäsi tasapainoisempaan suuntaan. Sinun kannattaa opetella itsesäätelytaitoja, joilla opit rauhoittamaan itsesi. Näin kumppanisi elintila ei kutistu epävarmuutesi takia.
Onko turvallisesti kiintynyt paras kumppani?
Kiintymyssuhde voi osaltaan vaikuttaa siihen, ketä kohtaan tunnemme selittämätöntä vetoa.
Esimerkiksi ahdistuneesti kiintynyttä voi viehättää välttelevän salaperäisyys, ja välttelevästi kiintynyt voi kokea ainakin aluksi ahdistuneesti kiintyneen innokkuuden imartelevana.
Kun suhteen pitäisi syventyä, välttelevästi kiintynyt kuitenkin ahdistuu ja perääntyy, mistä syntyy todellinen kissa ja hiiri -leikki.
"Etenkin, jos kyseessä on ristiriitaisesti kiintynyt ihminen, jolla on vältteleviä piirteitä, hänelle voi olla hirveän koukuttavaa se, että toinen on välillä kylmä, välillä kuuma. Näin käy etenkin, jos ihmisellä on elämyshakuisuutta."
Tällaiselle henkilölle voi tuntua palkitsevammalta, että suhde lähtee näin liikkeelle, kuin että se lähtisi liikkeelle ilman draamaa.
"Tämä on tyyppiesimerkki chase is better than the catch -tilanteesta, jossa "saalis" tuntuu arvokkaalta, kun on pitänyt saalistaa, vaikka suhteessa olisi kuinka huonoja elementtejä", Markuksela sanoo.
”Turvallisesti kiintyneet ovat luotettavia ja he ovat usein hyviä kommunikoimaan, mistä on hyötyä deittimarkkinoilla.”
Turvallisesti kiintyneitä pidetään sen sijaan halutuimpina kumppaneina. Väite perustuu siihen, että jos turvallisesti kiintynyt on etsinyt kumppanikseen toisen turvallisesti kiintyneen, heidän välisistään suhteista tulee usein tyydyttäviä ja pitkäikäisiä. Myös mahdolliset erot ovat usein sopuisia.
Markuksela myöntää, että turvallisesti kiintyneet ovat siinä mielessä hyviä kumppaneita, että he eivät pelaile pelejä ja heillä on kyky tasapainottaa myös kumppaniaan.
”Turvallisesti kiintyneet ovat luotettavia ja he ovat usein hyviä kommunikoimaan, mistä on hyötyä deittimarkkinoilla”, Markuksela sanoo.
Markukselan mukaan yksinkertaistamisen ongelma kuitenkin on, että kiintymyssuhde ei yksinään määritä, kenen kanssa natsaa.
Parisuhdeasioissa lukuisat asiat aina fyysisistä mieltymyksistä neurokirjon piirteisiin vaikuttavat siihen, ketkä päätyvät sitoutumaan keskenään ja ketkä ovat toisilleen parasta seuraa.
Kiintymyssuhdestrategiat eivät siis vaikuta vaikkapa siihen, minkälainen huumorintaju, luonne tai kyky huolehtia perheestään kumppanilla on. Tämän takia turvallisesti kiintyneitä ei voi automaattisesti pitää muita parempana kumppanina.
”Myös ahdistuneesti kiintyneen ja välttelevästi kiintyneen ihmissuhde voi olla hieno elämänkoulu. He voivat oppia vuorovaikutustaitoja toisiltaan.”
Kiintymyssuhdetyyli ei myöskään ole joko tai, vaan liukuma. Sijoitumme siis johonkin kohtaa liukumaa ja käyttäydymme eri seurassa eri tavalla. Jos siis huomaat käyttäytyväsi yhdessä seurustelusuhteessa tasapainottomasti mutta toisessa tasapainoisesti, kiintymyssuhteesi saattaa olla turvaton, mutta se voi korjaantua sinulle hyvin sopivassa seurassa.
”Myös ahdistuneesti kiintyneen ja välttelevästi kiintyneen ihmissuhde voi olla hieno elämänkoulu. He voivat oppia vuorovaikutustaitoja toisiltaan: ahdistuneesti kiintynyt voi oppia kunnioittamaan toisen tilan tarvetta ja välttelevä avaamaan syvintä sielunelämäänsä”, Markuksela sanoo.
Näin kiintymyssuhteet näkyvät deittisovelluksissa
Toinen kahvipöydissä kulkeva tarina kertoo, että nykyisissä deittisovelluksissa on paljon keski-ikäisiä, kiintymyssuhteiltaan vahvasti turvattomia henkilöitä. Osa heistä on niin välttelevästi kiintyneitä, että heille ei kärjistetysti sanottuna kelpaa kukaan. Toiset taas ovat niin ahdistuneesti kiintyneitä ja ripustautuvia, että he karkottavat potentiaalisen kumppaninsa.
Tähän väitteeseen Markuksela suhtautuu varovaisen myötämielisesti.
”Yksinkertaisellakin logiikalla voi miettiä, mitä tapahtuu, jos ihmistä alkaa heti suhteen alkumetreillä ahdistaa. Myös ne, jotka ovat todella mustasukkaisia tai ripustautuvia, saattavat palata suhdeyritysten jälkeen nopeasti takaisin kiertoon”, Markuksela sanoo.
Tinderissä turvallisesti kiintyneen voi tunnistaa siitä, että hän ei vuoroin katoa ja palaa takaisin keskustelemaan kanssasi, vaan kommunikoi suoraviivaisesti. Hän ei tee tapaamisissa ohareita, mutta rakkauspommituskaan ei ole hänen heiniään.
Kiintymyssuhteensa tunnistamisesta voi siis olla hyötyä myös ikisinkuille.
Jos mietit, mikä oma kiintymyssuhteesi on, katso lähimpiä ihmissuhteitasi. Miten suhtaudut, kun suhde syvenee? Alatko automaattisesti etsiä vikoja uudesta kumppanistasi, kokea ahdistusta ja lähteä muualle etsimään parempaa?
Vai ahdistutko, jos huomaat uuden kumppanisi ajautuvan vähänkään kauemmas? Koetko suoranaista paniikkia, jos koet, ettei hän viestittele samaan tapaan kuin ennen?
Pelkkä kiintymyssuhteensa tiedostaminen ei toki aina auta. Järjen avulla voi esimerkiksi olla vaikea muuttaa sitä, ketä kohtaan tuntee seksuaalista vetovoimaa.
On kuitenkin hyvä ymmärtää, milloin kyse on aidosta vetovoimasta ja milloin aktivoituneesta kiintymystraumasta. Toisinaan mielen tiedostamaton alue eli syvät tunnemuistot ja varhaiset kokemukset pyrkivät ohjaamaan meitä tutun äärelle silloinkin, kun asiat eivät ole meille hyväksi.
Turvaton kiintymyssuhde ei ole maailmanloppu
Oman kiintymyssuhdestrategiansa tunnistaminen on helpointa läheisessä ihmissuhteessa, kuten parisuhteessa. Kiintymyssuhdestrategiat aktivoituvat nimittäin ristiriitatilanteissa, esimerkiksi riidellessämme.
Jos parisuhdetta ei ole, mutta oma kiintymyssuhdestrategia mietityttää, voi asiaa pohtia vaikkapa terapeutin vastaanotolla.
Terapiasta on apua myös vastarakastuneille, jotka pelkäävät, että vanhat huonoiksi todetut reagointitavat aktivoituvat uudessa parisuhteessa. Markuksela suosittelee pariskunnille etenkin kiintymyssuhteisiin pohjaavaa tunnekeskeistä pariterapiaa, jonka tehosta on vahvaa näyttöä.
”Hoidamme itseämme personal trainereilla tai kauneushoidoissa. Miksemme siis kävisi terapiassakin? Terapiaan kannattaa mieluummin mennä liian ajoissa kuin liian myöhään.”
”On silmiä avaavaa tajuta, että kaikkien kanssa ei ole samanlaista. Olennaista olisi tajuta, minkälaisissa vuorovaikutustilanteissa ja minkä tyyppisen ihmisen kanssa kiintymyssuhdestrategiamme aktivoituvat.”
Lohduttava uutinen on, että suomalaisten yleisin kiintymyssuhde on nykyään turvallinen. Tilanne oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten toinen. Välttelevä kiintymyssuhde oli aiemmin yleisempi kuin nykyään.
Monet nykynuoret siis osaavat puhua tunteistaan, päästää toisen lähelleen ja toisaalta kannatella myös itse itseään.
Jos oma kiintymyssuhde on turvaton ja se aiheuttaa häpeää, olisi hyvä ymmärtää, että kiintymyssuhteet eivät ole lukkoon lyötyjä malleja.
”On silmiä avaavaa tajuta, että kaikkien kanssa ei ole samanlaista. Olennaista olisi tajuta, minkälaisissa vuorovaikutustilanteissa ja minkä tyyppisen ihmisen kanssa kiintymyssuhdestrategiamme aktivoituvat", sanoo Markuksela.
Omaa turvatonta kiintymyssuhdetta voi siis muokata turvallisemmaksi. Silloin ihminen oppii harmoniaa itsensä kannattelun ja toisiin tukeutumisen välillä.
Jutussa on käytetty lähteenä Hanna Markukselan haastattelua ja kirjaa Parinvalinnan salaisuus (Tammi 2024) sekä Eevi Minkkisen kirjaa Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi (2019).