Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Uuden verkkokaupan myötä yhä useammassa kaupassa voi näkyä verkkokauppatilauksia kerääviä myyjiä. Kuvassa keräilijä Vanessa Barroso ja apulaispäällikkö Miia Lappalainen kuvattuna Konalan S-marketissa noin vuosi sitten.

Joko olet kokeillut ja koukussa? Uusi verkkokauppa helpottaa entisestään ruokien ostamista verkosta

Teksti:
Iina Kansonen
Kuvat:
Meeri Utti
Julkaistu: 28.12.2021
|
Muokattu: 3.1.2022
S-ryhmän uudessa ruoan verkkokaupassa asiakkaan on mahdollista nähdä esimerkiksi ostostensa kotimaisuusaste.

Miksi S-ryhmä uudistaa ruoan verkkokaupan, S-ryhmän Emilia Ala-Kurikka?

Ruoan verkkokaupalla on kymmeniä-tuhansia käyttäjiä, joiden arkea palvelu helpottaa. Koronapandemian aikana aktiivisten käyttäjien määrä kaksinkertaistui, ja määrä kasvaa koko ajan. Haluamme palvella asiakkaita verkkokaupassa mahdollisimman helposti ja nopeasti. Ruoan uusi verkkokauppa S-kaupat.fi on jo auki, mutta kaikkia kauppoja ei vielä löydy sieltä. Vanha ruoan verkkokauppamme Foodie.fi jatkaa vielä hetken S-kaupat.fi:n rinnalla.

Miten ruoan uusi verkkokauppa eroaa entisestä?

Uutta verkkokauppaa on helpompi käyttää. Tilauksen saa tehtyä muutamilla klikkauksilla ja ostosten tekoon menee muutama minuutti. S-kaupat.fi on myös haluttu tehdä käteväksi niin suurperheiden isoihin viikko-ostoihin kuin kiireisten kaupunkilaisten pieniin ruokaostoihin. Lisäksi asiakkaan on tulevaisuudessa entistä helpompi löytää esimerkiksi laktoosittomat tuotteet tai selvittää ostostensa kotimaisuusaste. Uudistuksen myötä yhä useampi voi tilata ruokaostokset verkosta. Tämän vuoden lopulla ruoan verkkokaupassa on mukana yli 200 ruokakauppaa S-ryhmän eri ketjuista.

Miten asiakkaat on otettu mukaan kehitystyöhön?

Aluksi selvitimme laajalla kyselyllä ruoan verkkokaupan käyttöä. 900 asiakkaan kehitysryhmämme on testannut uutta verkkokauppaa ja olemme käyneet asiakkaiden kodeissa havainnoimassa arkea. Saamme palautetta myös verkkokaupasta tilaavilta asiakkailta.

Miten ruoan uusi verkkokauppa vaikuttaa kivijalkakauppoihin?

Verkkokauppatilauksia kaupoissa keräävien myyjien määrä lisääntyy, ja heitä voi näkyä omassa lähikaupassakin. Myös noutopisteiden määrä lisääntyy. Tilauksen voi noutaa kylmälokerosta lokerikkopisteeltä, miehitetyltä noutopisteeltä tai tilata suoraan kotiin.

Kilpailu kiihtyy ruoan verkkokaupoissa. Miten se vaikuttaa S-ryhmään?

Uskon, että kilpailu kasvattaa yleistä tietoisuutta ruoan verkkokaupasta ja saamme uusia verkkokauppa-asiakkaita.

Onko ruoan verkkokaupassa asiointi kalliimpaa kuin kivijalassa?

Tuotteiden hinnat ovat samat verkkokaupassa ja myymälässä. Verkossa päälle tulee vain pieni toimituskulu. S-ryhmässä keskitymme siihen, että kokonaishinta ratkaisee.

Emilia Ala-Kurikka vastaa S-ryhmän verkkokaupan kilpailukyvystä, konseptista ja kehityksestä.

Ruoan uuden verkkokaupan löydät osoitteesta www.s-kaupat.fi

Lisää aiheesta