Kyläily
Kotona yli tuhat neliötä! Kristina ja Oliver asuvat linnassa
Kristina ja Oliver asuvat Loviisassa vanhassa barokkilinnassa. Linnalla on kiinnostavaa historiaa – kerran pihalta löytyi yllättäen Suomen presidentti.
Oliver ja Kristina Michelsson kotinsa takapihalla. Suur-Sarvilahden kartanon päärakennus valmistui vuonna 1683 yhdeksi Creutzin suvun asunnoista.
Nyt kyläillään!
Yhteishyvä täyttää tänä vuonna 120. Sen kunniaksi kyläilemme kiinnostavissa kodeissa.
Muutto uuteen kotiin on aina jännittävä hetki, varsinkin kun siirtyy Helsingistä maaseudun maisemiin. Niinpä Kristina ja Oliver Michelsson päättivät ajaa keskellä viikkoa Loviisaan, vaikka muutto oli edessä vasta seuraavana viikonloppuna.
Pariskunta halusi nähdä talon ja saada sen avaimet. Oli 22. maaliskuuta 2023 ja sopivasti Oliverin syntymäpäivä.
Pihaan tultuaan Michelssonit huomasivat, että pääovi oli auki ja ikkunoissa paloivat valot.
Linna oli siivottu ja maljakoihin aseteltu kukkia. Tilanhoitaja ojensi avaimet juhlallisesti uudelle kartanonherralle ja -rouvalle.
Luit aivan oikein sanat ”linna”, ”tilanhoitaja” ja ”kartanonherra”. Michelssonit eivät suinkaan olleet muuttamassa mihin tahansa loviisalaiseen rintamamiestaloon, vaan Suur-Sarvilahden barokkilinnaan, joka on valmistunut vuonna 1683.
Asumisoikeus oli todellinen onnenpotku
Muutosta on kulunut nyt kaksi vuotta. Toimittaja ja valokuvaaja ovat tulleet kylään, ja istumme kaikki neljä kahvilla alakerran ruokasalin pöydän ääressä.
Michelssonit kertovat elämästään talossa, jonka neliöiden tai huoneiden lukumäärää he eivät ole koskaan laskeneet. Neliöitä on joka tapauksessa yli tuhat. Nuo neliötä ovat täynnä vuosisatoja vanhoja esineitä.
Pariskunnalle pääsy Suur-Sarvilahteen oli todellinen onnenpotku, sillä kiinteistövälittäjien aivan liian usein käyttämä lausahdus ”harvoin tarjolla” oli kerrankin totta. Edelliset asukkaat pitivät kartanoa hallussaan 17 vuotta.
Michelssonit eivät ostaneet uutta kotiaan – heillä on asumisoikeus. Siitä he saavat kiittää linnan viimeistä omistajaa, Ernst von Bornia. Von Bornilla ja hänen vaimollaan Alixilla ei ollut lapsia, joten he päättivät testamentata kartanon 1950-luvulla Svenska litteratursällskapet Finlandille.
Kohdetta he pitivät sopivana, sillä kyseessä on yleishyödyllinen järjestö, joka kerää, tutkii ja välittää tietoa Suomen ruotsinkielisestä kulttuurista.
Testamentin ehtona oli, että kartano pysyisi asuttuna, ja että asukkaaksi valittaisiin ensisijaisesti aina joku suvun jäsenistä. Oliver Michelsson on sukua von Bornille äitinsä kautta.
Asukkaat valitsee tilan hallintoneuvoston ja kahden suvun edustajan raati, ja valituksi tulleet voivat asua kartanossa loppuelämänsä.
”Hakijoita oli 12, joista kolme pyydettiin haastatteluun. Meidät todettiin sopivimmiksi”, Oliver kertoo.
Kristina ja Oliver Michelsson pitävät testamenttia viisaana tekona.
”Muuten perinnönjaoissa esineet olisivat hajonneet pitkin maailmaa ja tilukset lohkottu”, Kristina sanoo.
Testamentin ansiosta vuosisatojen aikana kartanoon hankitut kalusteet, taulut, astiat ja tuhannet kirjat ovat tallella yhdessä ja samassa paikassa. Kartano ulkorakennuksineen on Museoviraston suojelema kulttuurihistoriallinen aarre.
Ulkorakennuksista puheen ollen: Suomessa ei taida olla toista paikkaa, johon puutarhamökin on suunnitellut sama henkilö, joka suunnitteli Helsingin Empire-keskustan: Carl Ludvig Engel.
Alix von Born oli jo varannut Pariisin-matkan, kun hän näki kuvan antiikkikaapin. Hän luopui matkasta ja käytti matkarahat kaappiin. Matka kun olisi kestänyt vain viikon, mutta kaappi koko elämän.
Suomessa on vain kaksi barokkilinnaa: Suur-Sarvilahti ja Askaisten Louhisaari, joka on marsalkka Mannerheimin syntymäkoti.
Linna on kuin Downton Abbeystä
Suur-Sarvilahti on kuin kotimainen versio Downton Abbey -televisiosarjasta, jossa seurattiin aatelissuvun ja heidän palvelusväkensä vaiheita.
Poikkeuksena on toki se, ettei Suur-Sarvilahdessa palvelijoita enää ole.
”Tai on meitä kaksi: minä ja Kristina. Me palvelemme toisiamme, eikä sekään aina onnistu”, Oliver sanoo ja virnistää.
Toista oli ennen: Suur-Sarvilahdessa oli jopa 11 palvelijaa, ja tilan alueella asui yli 700 ihmistä. Ilman palkattua työväkeä ei elämä kartanossa tosin vieläkään suju, sillä tiluksiin kuuluu 1 300 hehtaaria metsää ja 350 hehtaaria peltoja.
Hallintoneuvosto kattaa kartanon kustannukset maa- ja metsätaloudesta saatavilla tuloilla, ja linna lämpiää omista metsistä saadulla hakkeella. Michelssonit ovat linnassa ikään kuin talonmiehinä. Järjestely saattaa kuulostaa ulkopuolisen korviin täydelliseltä, mutta:
”Tähän kuuluu suuri vastuu. Asukkaiden tehtävänä on vaalia suvun ja kartanon kulttuuriperintöä, olla siten osa historiallista ketjua. Pahinta olisi, jos aiheuttaisimme tulipalon tai tuhoaisimme jotakin”, Oliver sanoo.
”Aiomme kuitenkin osaltamme jättää tämän seuraaville asukkaille paremmassa kunnossa kuin sen itse saimme. Työtä siinä riittää, mutta me yritämme pitää sen hauskana.”
Aina se ei ole helppoa, sillä kummallakin on päivätyönsä. Oliver on kirurgi ja työskentelee Helsingissä. Kristina on sisustusarkkitehti ja voi tehdä töitä myös kartanossa.
Suur-Sarvilahti oli pariskunnalle entuudestaan tuttu, sillä myös Oliverin vanhemmat ovat asuneet kartanossa.
”Olin silloin opiskelija, ja kävimme täällä Kristinan kanssa usein. Ensimmäinen työpaikkani oli Loviisan terveyskeskuksessa, ja silloin asuin täällä. Aika erikoinen asunto työelämäänsä aloittavalle, pakko myöntää.”
Bruno-koira katselee, kun Oliver Michelsson alkaa kivuta portaita toiseen kerrokseen.
Siivoamista riittää: tarvitaan siivousfirma
Minkälaista elämä sitten on historiallisessa barokkilinnassa, jossa on kolme asuinkerrosta, kellari ja kaksikerroksinen vintti?
”Imuroitavaa ja siivoamista täällä riittää. Kun koko talo pitää siivota, on pakko kutsua apuun siivousfirma. Ammattilaiset pesevät myös rakennuksen ikkunat, sillä siihen tarvitaan nosturi”, Kristina Michelsson sanoo.
Vaikka Kristina on sisustusarkkitehti, ei hänen kädenjälkeään Suur-Sarvilahdessa juuri näy. Kun asuu vuosisataisten historiallisten kerrostumien keskellä, ei tarvetta muutoksiin ole.
”Tämä on jo nyt niin täydellisen kaunis kokonaisuus ja vieläpä kodikas. Joskus jokin vanha verho hapertuu käsiin, ja sen me toki vaihdamme.”
Kristina tuntee talon kalusteet kuin omat taskunsa, sillä hän teki opiskellessaan lopputyönsä linnan barokkikalusteista.
Pariskunta on tuonut taloon vain joitakin omia huonekaluja ja television, joka on sijoitettu kirjasto-olohuoneeseen. Sinne Kristina on suunnitellut myös historialliseen ympäristöön sopivan maton.
Maton kuvituksena on Suur-Sarvilahtea isännöineen kolmen aatelissuvun vaakunoita sekä kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen kokoelmista löytyneitä ornamentteja. Aaltonen on Kristina Michelssonin isoisoisä.
Portaikon lasimaalauksissa kuvataan linnan omistaneiden aatelissukujen vaakunoita, Ruotsin kuninkaita ja Venäjän keisareita.
Mannerheim ja Kyösti Kallio kylässä
Michelssonit oleskelevat pääasiassa linnan kahdessa ensimmäisessä kerroksessa. Ensimmäisessä sijaitsevat keittiö ja ruokailuhuone ja toisessa makuuhuoneet, työhuone sekä kirjasto-olohuone.
Pariskunnalla on kolme aikuista poikaa, ja kun he ovat kylässä, jotkut heistä nukkuvat kolmannessa kerroksessa. Kun linnaan tulee muita vieraita, Michelssonit haluavat esitellä paikkoja hienovaraisesti.
”Alkudrinkit nautitaan kakkosessa, pääruoka syödään alakerrassa ja jälkiruoka kolmannessa. Siten vieraat näkevät taloa ilman opastettua historiakierrosta, joka ei aina soveltuisi tilaisuuden luonteeseen”, Oliver sanoo ja Kristina jatkaa:
”Ihmiset ovat kyllä olleet ihastuneita ja otettuja kartanosta. Talokin herää henkiin, kun täällä on vieraita ja lapset leikkivät.”
Kahvin jälkeen on aika lähteä tutustumaan rakennuksen eri osiin. Kartanon menneisyyteen perehtynyt Oliver kertoo matkalla tarinoita, jotka ovat sukellus Suomen historiaan tavalla, joka saa kuulijan pään pyörälle.
Ensimmäinen anekdooteista liittyy ruokapöytään, jonka ääressä olemme juuri istuneet. Ernst von Born oli säästeliäs mies, joten taloon ei ostettu turhia tavaroita. Hänen vaimonsa Alix olisi halunnut ostaa uuden pöydän, sillä vanha oli hutera – mutta moinen tuhlaaminen ei herralle käynyt.
Sitten vieraaksi kartanoon tuli von Bornin hyvä ystävä, marsalkka Gustav Mannerheim. Aterian aikana tämä nojasi kyynärpäillään pöytään, joka antoi periksi.
”Mannerheim sai sopat syliinsä ja Alix luvan ostaa uuden pöydän.”
Toisen kerran Alix näki pihalla kävelemässä yksinäisen vanhan miehen. Hän meni tutkimaan asiaa ja tajusi tulijan olevan vastavalittu presidentti Kyösti Kallio. Presidentti oli tullut tapaamaan ystäväänsä von Bornia ja matkustanut kartanolle bussilla.
”Kun Kallio tuli sisään, hän tokaisi: ’Kun minut on nyt pantu linnaan, niin täytyi tulla katsomaan, miten sellaisessa eletään.’ ”
Michelssonit ovat tuoneet kirjasto-olohuoneeseen television ja lattialla näkyvän maton, jonka Kristina on suunnitellut.
Makuuhuone Ruotsin kuninkaan äidille
Nousemme portaita toiseen kerrokseen, jossa makuuhuoneet sijaitsevat. Yksi niistä on sisustettu Ruotsin nykyisen kuninkaan äidille, prinsessa Sibyllalle.
”Hän halusi usein tulla tänne rentoutumaan ja tapaamaan ystäviään”, Oliver kertoo.
Ruotsista on tullut Suur-Sarvilahteen myös muita tunnettuja vieraita. Pääministeri Olof Palme vietti kartanossa lapsena kesiään, sillä hänen isoäitinsä Hanna Palme oli Suur-Sarvilahdesta lähtöisin.
Vanhoihin linnoihin liittyy usein kummitustarinoita, ja niin myös Suur-Sarvilahteen ja etenkin toisen kerroksen työhuoneeseen. Vaikkeivat Michelssonit ole taipuvaisia uskomaan kummituksiin, he ovat havainneet huoneessa jotain kummallista.
Työhuoneessa saattaa palaa valo, vaikkei kukaan sitä ole sytyttänyt. Lisäksi huoneesta saattaa kuulua kolinaa.
”Jos olemme katsomassa viereisessä kirjastohuoneessa televisiota, avaamme aina oven työhuoneeseen. Jos täällä kerran on kummituksia, niin ajattelemme, että hehän ovat sukua ja perhettä ja haluavat olla meidän kanssamme”, Oliver perustelee.
Kristina ja Oliver Michelsson istuvat ruokailuhuoneen pöydän ääressä. Takana seinällä näkyvä gobeliini on 1600-luvulta.
Biljardipöytä on tuore, 1800-luvulta
Saavumme linnan kolmanteen kerrokseen ja kuljemme ensimmäisenä biljardihuoneen läpi. Biljardipöytä on Suur-Sarvilahden aikajanalla tuore ostos: se on hankittu 1800-luvulla.
Biljardihuoneesta avautuu ovi lähes 200 neliömetrin juhlasaliin, jossa on aikain saatossa kestitty Ruotsin kuninkaita, Venäjän tsaareja ja itsenäisen Suomen presidenttejä. Arvovieraita viihdytti orkesteri, joka soitti salin sivuun rakennetussa orkesterihuoneessa. Musiikki kuului, mutta soittajia ei näkynyt.
Juhlasalin seinät on peitetty kartanon entisten omistajien muotokuvilla aikajärjestyksessä. Ensimmäinen taulu kuvaa itseoikeutetusti Lorenz Creutz vanhempaa. Tämä Suomen kautta aikojen suurin maanomistaja aloitti linnan rakennuttamisen 1670-luvulla.
Creutz ei kuitenkaan koskaan ehtinyt nähdä linnaansa valmiina. Amiraali upposi myrskyssä lippulaivansa ja 800 miehen kanssa Öölannin vesiin kesäkuussa 1676.
Muotokuvien sarjasta on kuitenkin kaksi poissa: linnan viimeiset omistajat, Ernst ja Alix von Born. Heidän kuvansa on ripustettu sivuun, biljardihuoneeseen. Oliver Michelsson arvuutteleekin syytä:
”Mikä on se kaikkein tärkein asia kuninkaallisille ja aatelisille?”
Menee hetki ennen kuin toimittaja tajuaa: suvunjatkaminen. Von Bornit eivät saaneet lapsia, mikä merkitsi aatelissuvun Suomen-haaran sammumista.
Siksi heidän muotokuvansa eivät aikanaan päässeet pääsaliin muiden omistajien joukkoon – ja siksi Michelssoneilla on nyt koti, jollaisia näkee yleensä vain elokuvissa.
Linnasta löytyy kopio kuvanveistäjä Walter Runebergin Laki-patsaasta. Alkuperäiset teokset ovat Säätytalossa ja Presidentinlinnassa.
Ruokailuhuoneen kakluunin kaakeleihin on kuvattu linnan historiallisia vaiheita.
Kuvasssa näkyy kolmannen kerroksen juhlasalin sohvanurkkaus. Seinille on ripustettu kartanon entisten omistajien muotokuvia.
Uusimmat
Uusimmat jutut sähköpostiisi