Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Marjo Vuorinen kertoo saavansa asiakkailta usein kiitosta. Kokenut myyjä tuntee kauppansa läpikotaisin.

Marjo Vuorinen on ollut ylpeä kaupantäti yli 40 vuotta – asiakkaat arvostavat kokemusta

Teksti:
Satu Savela
Kuvat:
Sanna Liimatainen
Julkaistu: 14.5.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
Noin 40 000 ihmisen joukkoon mahtuu työntekijöitä, jotka ovat syntyneet kuudella eri vuosikymmenellä. S-ryhmä ei aio enää kysyä työnhakijan ikää.

Food Market Herkun myyjä Marjo Vuorinen tiesi pienestä tytöstä saakka haluavansa kaupan tädiksi. Sellainen hän on ollut nyt yli 40 vuotta.

”Jos joku kysyy minulta, mitä teet työksesi, vastaan aina, että olen kaupan täti”, sanoo Vuorinen.

Ja ylpeä sellainen, sen ovat huomanneet muutkin.

”Eräs harrastuksestakin tuttu ihminen sanoi kerran, että taidat olla tittelistäsi aika ylpeä, koska kasvoit sitä sanoessasi ainakin 20 senttiä pituutta”, Vuorinen nauraa.

Asiakkaat ovat työn suola. Monelle yksinäiselle ihmiselle myyjä voi olla päivän ainoa puhekumppani.

Kyllä, Marjo Vuorinen on ylpeä työstään. Ja sellaisia tekijöitä S-ryhmän henkilöstöjohtaja Susa Nikulatoivoo kaupparyhmään. Viis siitä, miten paljon on ikää mittarissa.

”Haluamme hyviä tyyppejä, jotka ovat ylpeitä omasta työstään”, Nikula painottaa.

Nikulan mielestäiän ei pitäisi merkitä mitään työelämässä – vain osaamisella, motivaatiolla ja asenteella on merkitystä. Ja tietysti työkyvyllä.

Mutta monet tutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti yli 50-vuotiailla naisilla on ollut haasteita työllistyä.

”Kaikki tietävät, että Suomessa on tekijäpulaa, joka pahenee lähitulevaisuudessa. Toivon, että hyväkuntoiset seniori-ikäisetkin pysyisivät työelämässä pitkään mukana.”

Asiakkaat kiittävät kokemusta

Kun Marjo Vuoriselta kysyy ikää, hän tuumaa olevansa vanha. Vaikka iällä ei ole merkitystä, kerrotaan nyt kuitenkin, että Vuorinen on 57-vuotias.

”Meillä täällä Tapiolan Food Market Herkussa asiakaskunta on selkeästi iäkkäämpää, ja he arvostavat kokenutta myyjää. Saan siitä usein kiitosta.”

Asiakkaat ovatkin työn suola. Osa asiakkaista on tullut Vuoriselle hyvinkin tutuiksi vuosien varrella. Monelle yksinäiselle ihmiselle myyjä voi olla päivän ainoa puhekumppani.

”Asikkaat esittelevät minulle usein jopa vaateostoksiaan,” Vuorinen kertoo.

Hän arvelee olevansa työpaikkansa vanhimpia.

Kaupan alan arvostus nousussa

Susa Nikulan mielestä S-ryhmän työntekijöiden ikäjakauma on tällä hetkellä ihan hyvä, eikä siinä ole isosti korjattavaa.

”Jättämällä kysymättä työnhakijoiden ikää haluamme vaikuttaa enemmänkin siihen, että esimiehet eivät tekisi valintoja iän mukaan edes alitajuisesti.”

Moni tulee alalle kesätöihin ja jää sille tielle.

Koronaviruksen aiheuttamat haasteet ovat nostaneet kaupan alan arvostusta entisestään.

”Me olemme mukana takaamassa yhteiskunnan huoltovarmuutta. Tämä on upea ala”, Nikula kehuu.

Hän on viihtynyt S-ryhmässä koko työuransa, jos muutaman vuoden syrjähyppyä Kaliforniaan ei lasketa.

”Mutta silloinkin työsuhteeni pysyi, koska järjestin samalla S-ryhmän kokeille työharjoittelupaikkoja.”

Nikula on viihtynyt talossa, koska työ on todella monipuolista.

”S-ryhmän esimiehet ja henkilöstö ovat niitä, jotka varmistavat menestyksemme. Omassa roolissani pääsen auttamaan ja tukemaan heitä muun muassa kehittämällä toimintatapoja ja luomalla yhteisiä pelisääntöjä.”

S-ryhmän tekijät numeroina:

  1. S-ryhmä työllistää 40000 ihmistä Suomessa, Virossa ja Venäjällä.
  2. Työntekijöiden keski-ikä on 36 vuotta
  3. 23 % työntekijöistä on alle 25-vuotiaita
  4. 10 % työntekijöistä on yli 55-vuotiaita