Menisitkö treffeille ABC:lle? Asia puhuttaa somessa

Mitä mieltä sinä olet: onko ABC-asema hyvä treffipaikka? Asia jakaa mielipiteet.

Pariskunta ABC:lla.
Pariskunta ABC:lla.
Teksti: Maarit Rasi
Kuvat: Nico Backstrom
10.4.2026 | Päivitetty 10.4.2026

Kuvittele ensitreffit keskellä liikenneasemaa. Kahvikupit höyryävät, taustalla kulkee ihmisiä ja tiskiltä kuuluu kassakoneen piippaus.

Toiselle tilanne on arkinen ja turvallinen, toiselle se voi olla hieman epäromanttinen.

Viime aikoina sosiaalisessa mediassa kuten Threadsissa on käyty vilkasta keskustelua siitä, onko ABC-liikenneasema hyvä paikka ensitreffeille.

Joidenkin mielestä liikenneasemalla tapaaminen kertoo siitä, ettei treffikumppani ole nähnyt vaivaa. Toisten mielestä taas kyse on juuri päinvastaisesta: aitoudesta, rennosta kohtaamisesta ja siitä, että huomio kohdistuu ihmiseen eikä puitteisiin.

Jotkut ovat jopa niin jyrkkiä, etteivät voisi omien sanojensa mukaan lähteä treffeille ihmisen kanssa, joka ehdottaa tapaamista ABC:llä. Heidän mielestään ABC on liian vaatimaton, eikä se ole romanttinen.

Osa taas kertoo, että ABC-treffit toimivat loistavasti erityisesti, jos kummatkin asuvat maakunnassa, joissa helpoin ajomatka on ABC:lle.

ABC-asemilta on löytynyt rakkautta

Keskustelu on rönsyillyt eri kanavilla ja synnyttänyt yhä uusia näkökulmia. Yleinen ajatus toistuu kuitenkin usein: kemiat ratkaisevat, eivät paikat.

Moni on nostanut esiin myös käytännön syyt. Maakunnissa kahvilat saattavat sulkea ovensa jo alkuillasta, jolloin parhaimmillaan vuorokauden ympäri avoinna oleva ABC voi olla varsin toimiva tapaamispaikka.

ABC-treffit ovat johtaneet myös rakkauteen. Eräs nettikeskustelija kertoo, että ABC-treffit kestivät kaksi vuorokautta - välissä käytiin toki muuallakin, ettei henkilökunta alkanut mulkoilla. Toinen kertoo, että ABC-kahvit vaihtuivat pitkään lounaaseen ja lopulta ihmissuhteeseen. Pari on ollut yhdessä puolitoista vuotta.

Joku puolestaan iloitsee netissä, ettei ABC-treffien tasollakaan ole niin väliä, sillä deittailusta saa ainakin Bonusta.

Keskusteluun voi ottaa osaa muun muassa Threadsissa risuaidalla #abctreffit. Aihe on puhuttanut myös Vauva.fi puolella.

Julkinen paikka on hyvä ensitreffeille

ABC-treffien hyviä puolia on helppo nimetä. Julkinen paikka on ensitreffeille turvallinen vaihtoehto, ja liikenneasema voi toimia sopivana puolivälin kohtaamispaikkana, jos treffikumppanit asuvat kauempana toisistaan.

Moni on nostanut esiin myös käytännön syyt. Maakunnissa kahvilat saattavat sulkea ovensa jo alkuillasta, jolloin parhaimmillaan vuorokauden ympäri avoinna oleva ABC voi olla varsin toimiva tapaamispaikka.

Jos oikein lykästää, voi elämän käännekohtaa tulla juhlimaan ABC:lle uudemmankin kerran.

Helsingin Sanomat kertoi vuonna 2017 pariskunnasta, joka vietti häitä ABC-liikenneasemalla pienen juhlaporukan kesken.

ABC:n ravintoloista ja marketeista vastaava johtaja Jaana Matikainen kertoo, että ABC:lla on vietetty muistotilaisuuksia, syntymäpäiviä ja rippijuhlia. Myös äitienpäivä- ja isänpäivälounaat ovat olleet suosittuja.

”Sen lisäksi toimipaikoissamme järjestetään erilaisia kokouksia ja iltatilaisuuksia, kuten yhtiökokouksia, paikallisten yritysten kokouksia sekä urheiluseurojen ja järjestöjen palavereja. ABC:lla on järjestetty myös maalaismarkkinoita, illanviettoja, lasten juhlia, nuorisotapahtumia, karaokeiltoja, joulutapahtumia ja kirpputoreja. Moni näistä on toteutettu yhteistyössä paikallisten kumppanien kanssa”, Matikainen sanoo.

Keräämme kokemuksia

Lopulta keskustelu ABC-treffeistä kertoo ehkä vähemmän liikenneasemista ja enemmän meistä itsestämme: siitä, mitä pidämme vaivannäkönä, romantiikkana ja aidon kohtaamisen merkkeinä.

Siksi me Yhteishyvässä kysymmekin lukijoiden kokemuksia ABC:sta.

Oletko sinä käynyt treffeillä ABC:llä? Oliko tapaaminen alku rakkaustarinalle? Onko ABC mielestäsi hyvä treffipaikka?

Vastaa alla olevalla lomakkeella tai kerro kokemuksistasi sähköpostitse: yhteishyva@sok.fi. Vastauksia voidaan käyttää Yhteishyvässä julkaistavassa jutussa.

Ennen kuin voit käyttää tätä sisältöä, sinun on hyväksyttävä kaikki evästeet

Aiheet