Miehet haalivat tätä tuotetta – nostalgia sai myynnin räjähtämään
Nostalginen harrastus on noussut jälleen suosioon.


Pokémon-kortit ovat monille tuttu ilmiö ysäriltä ja 2000-luvun alkupuolelta. Vuosi 2026 on Pokémonille merkkipaalu, sillä tänä vuonna se juhlii 30-vuotista taivaltaan.
Samalla Pokémon-keräilykortit käyvät kaupaksi ennennäkemättömällä tavalla. S-ryhmän tuore myyntidata paljastaa, että korttien kysyntä on jopa viisinkertaistunut viime vuodesta.
Nostalgia ohjaa ostokäyttäytymistä
S-ryhmän myyntidatan mukaan suurin osa Pokémon-korttien ostajista on aikuisia. Ostajien ikäryhmä osoittaa, että ostajat luultavasti muistavat kortit omasta lapsuudestaan.
Myyntilukujen mukaan 25-34-vuotiaat muodostavat suurimman ostajaryhmän ja 35-44-vuotiaat seuraavat perässä. Harrastus painottuu selvästi miehiin, jotka muodostavat 65 prosenttia ostajista.
Nyt monet Pokémonin parissa kasvaneet millenniaalit ovat itse vanhempia. Suosio johtuukin luultavimmin siitä, että innostus korttien keräilyyn on kulkenut sukupolvelta toiselle.
”Pokémon ei ole kadonnut mihinkään. Moni millenniaalivanhempi muistaa omat korttinsa, haluaa jakaa saman innostuksen omalle lapselleen ja palata samalla itse lapsuuden muistoihin”, S-ryhmän myyntipäällikkö Mika Karvonen kertoo.
Verkkokauppa ja some kiihdyttävät suosiota
Yksi merkittävimmistä muutoksista Pokémonin uuden suosion taustalla on verkkokaupan kasvu.
Yli puolet myynnistä tapahtuu verkossa, ja rajattujen erien julkaisut leviävät nopeasti harrastajayhteisöissä. Pokémon-kortit vetävät Prisman verkkokauppaan kanta-asiakkaiden lisäksi uusia asiakkaita.
Kun uusia keräilybokseja tulee saataville, ne löytävät nopeasti ostajansa. Ilmiö ei ole enää sidottu kivijalkaliikkeisiin, sillä erikoistuotteet ovat nyt helposti saatavilla kotimaasta ilman ulkomaisia tilauksia.
Verkkokauppa houkuttelee puoleensa myös keräilijöitä, jotka etsivät tiettyjä harvinaisuuksia. Harvinaiset kortit voivat nousta arvoltaan kymmeniin tai jopa satoihin tuhansiin euroihin, mikä houkuttelee mukaan myös sijoittajia.
Sosiaalinen media on vahvistanut trendiä entisestään. Korttipakkojen avaamisvideoista on tullut oma viihdemuotonsa, ja suosituimmat julkaisut keräävät miljoonia katselukertoja.
Juhlavuosi näkyy valikoimassa
30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tuotevalikoima on laajentunut merkittävästi. Tarjolla on kaikkea edullisista, muutaman euron korttipakoista lähes 200 euron kokoelmiin.
Laaja hintahaarukka tekee harrastuksesta helposti lähestyttävän: mukaan pääsee niin satunnainen ostaja kuin pitkän linjan keräilijäkin.
Pokémon-kortteja löytyy monesta eri hintaluokasta.
Pokemon Mega Evolution keräilykortit Prisma 6,50 € Pokémon TCG keräilykortit Prisma 24,95 € Pokémon Mega Charizard Ultra Premium Collection Prisma 189,00 €
- 1.Tee kuin espanjalaiset! Nälkä pysyy kurissa ja paino voi laskea
- 2.Teethän joka hammaspesun jälkeen näin? Vältyt punahomeelta
- 3.Vanhalle takille uusi ilme! Kokeile helppoa huiviniksiä
- 4.Ostatko parsaa? Säästä parsanipun legendaarinen kuminauha
- 5.Näin tehdään todella nopea ikkunanpesu
- 6.Marjaana haluaa elää ”tylsästi” – tämä kaikki siihen kuuluu















