Millenniaalitauko ja Gen Z -katse! Ne paljastavat ikäsi somessa
Pelkkä katsekin voi somessa kertoa, minkä ikäinen ihminen on kyseessä.


Sosiaalinen media ei ole vain paikka, jossa jaetaan videoita, kuvia ja muita hetkiä elämästä. Se voi myös paljastaa sukupolvien välisiä eroja melko yllättävilläkin tavoilla.
Viime aikoina TikTokissa ja muilla somealustoilla on puhuttu kahdesta hauskasta ilmiöstä: Millennial pause ja Gen Z stare.
Tauko viittaa vanhempaan ikään
Millennial pause eli suomennettuna "millenniaalin tauko" viittaa pieneen, usein tiedostamattomaan viiveeseen, jonka noin vuosina 1981–1996 syntyneet ihmiset tekevät ennen kuin alkavat puhua kameralle. Tauko johtuu videon kuvaajan lyhyestä varmistuksesta, että nauhoitus on varmasti päällä ennen videon aloittamista. Tapa juontaa juurensa ajalta, jolloin videokamerat eivät reagoineet sekunnin murto-osassa.
Milleniaalien selkärankaan juurtunut tapa erottuu erityisesti TikTok-videoissa, joissa Gen Z -ikäpolvi, eli noin vuosina 1997–2012 syntyneet aloittavat puhumisen välittömästi – ilman taukoja.
Ilmeetön tuijotus toimii vastareaktiona
Gen Z stare eli "Z-sukupolven tuijotus" on taas täysin toisenlainen ilmiö. Se tarkoittaa vakavaa, ilmeetöntä katsetta suoraan kameraan, usein ilman hymyä tai muuta ilmaisua. Tämä neutraali tuijotus voi kestää hetken ennen kuin video alkaa, tai olla koko videon ajan läsnä.
Kyse on usein tietoisesti valitusta tyylistä. Se voi olla tapa erottautua tai toimia kritiikkinä ylipirteää ja suorituspaineista somesisältöä kohtaan. Gen Z:n ilmeetön tyyli rikkoo perinteistä "kamera päälle ja hymyile!" -kulttuuria. Ilmeetön katse saattaa usein myös ilmaista sarkasmia, kyllästymistä, ironiaa tai muuten vaan välinpitämättömyyttä.
Gen Z -tuijotusta nähdään somevideoiden lisäksi myös oikeassa elämässä. Ilmeettömän tuijotuksen voi bongata vaikkapa nuoren asiakaspalvelijan kasvoilta tai perheen teinien vastauksena vanhempien hölmöiltä tuntuviin kysymyksiin.
Some paljastaa iän huomaamattomasti
Sekä Millennial pause että Gen Z stare ovat esimerkkejä siitä, miten nopeasti digikulttuuri muuttuu, ja miten se vaikuttaa arkisiin tapoihimme. Nämä pienet eleet kertovat enemmän kuin ensisilmäyksellä ajattelisi. Ne kuvaavat tapaa, jolla eri sukupolvet ovat tottuneet käyttämään teknologiaa ja ilmaisemaan itseään.
Vaikka kaksi eri sukupolvea naljailevatkin toisilleen somessa näitä termejä käyttäen, ei kumpikaan tapa ole enemmän oikea tai väärä. Termeihin liittyy myös itseironiaa – moni näiden sukupolvien edustaja saattaa huvittua, kun tunnistaa itsensä näistä ilmiöistä!




