Nerokas korisysteemi! Sen avulla kotisi pysyy siistimpänä

Tässä sinulle kaksi vinkkiä, kuinka saat helposti siistimmän kodin: korisysteemi ja päivittäinen vitonen.

Nainen istuu kodin lattialla, jossa on lasten leluja ja taustalla juoksee lapsia
Nainen istuu kodin lattialla, jossa on lasten leluja ja taustalla juoksee lapsia
Teksti: Emilia Tukiainen
Kuvat: Adobe Stock
23.8.2025 | Päivitetty 23.8.2025

Kun pääkaupunkiseudulla asuva 38-vuotias perheenäiti Tiina Seppälä jäi vanhempainvapaalle, hän huomasi katsovansa kotiaan uusin silmin. Päivät kuluivat pienten lasten kanssa, ja arjen pyörittäminen vei turhan paljon aikaa.

”Katselin ympärilleni ja mietin, miksi niin moni asia tuntuu vievän niin paljon energiaa. Ruoanlaitto, siivous ja kaupassa käynti toistuvat joka päivä, mutta varmasti niitä voisi tehdä järkevämmin”, hän muistelee.

Päivätyönään Tiina tekee prosessioptimointia suuressa pörssiyhtiössä. Kun hän pohti kodin kaaosta, tuntui luontevalta soveltaa töistä tuttua logiikkaa myös kotioloihin. Pian syntyikin idea, josta muodostui myös suosittu somekanava. Jo muutamassa kuukaudessa hänen Organisoitu arkikaaos -somekanavansa keräsi tuhansia seuraajia sekä Instagramissa että TikTokissa.

Etenkin lapsiperheet löysivät videot nopeasti. Moni seuraaja on kertonut arjen muuttuneen helpommaksi Tiinan vinkkien myötä.

Korisysteemi säästää aikaa

Yksi Tiinan suosituimmista vinkeistä on ”korisysteemi”.

Idea on yksinkertainen: kodin pöydille kertyy arjessa runsaasti irtotavaraa, joka jää helposti niille sijoilleen. Sen sijaan, että ne koristaisivat pöytäpintoja, ne laitetaan tilasta löytyvään koriin, josta ne viedään sopivalla hetkellä oikeille paikoilleen. Koreja voi olla vaikka jokaisessa huoneessa.

”Kun tavarat eivät loju tasoilla, koti näyttää heti rauhallisemmalta. Lisäksi kori paljastaa, jos jokin tavara päätyy sinne jatkuvasti – silloin sen paikka onkin ehkä siinä tilassa, jonka korista se jatkuvasti löytyy”, Tiina vinkkaa.

Voit katsoa Tiinan videon korisysteemistä täältä.

Päivittäinen vitonen pitää järjestyksen yllä

Toinen Tiinalle elintärkeä järjestysvinkki on niin sanottu ”päivittäinen vitonen”.

Päivittäinen vitonen koostuu viidestä siivousaskareesta, jotka pyritään tekemään joka ilta. Näihin kuuluvat astianpesukoneen täyttäminen, pöytien pyyhkiminen, pahimpien alueiden imuroiminen, lattialla lojuvien tavaroiden kerääminen ja roskien vienti.

”Siihen menee vain vartti, mutta koti palautuu päivän jäljiltä siistiin tilaan. On paljon helpompi ylläpitää järjestystä kuin ryhtyä viikon välein valtavaan siivousurakkaan”, hän neuvoo.

Ilmaista kaikille

Somekanaviensa lisäksi Tiinalla on myös samaa nimeä kantava nettisivu. Sivuilta löytyy runsaasti arkea helpottavia listoja ja siivouskalentereja, jotka ovat kaikki ladattavissa ilmaiseksi.

Tiina on saanut somevideoidensa kautta muutamia sponsoreita ja kaupallisia yhteistöitä, mutta hän ei tuota sisältöään raha mielessä.

”Monilla lapsiperheillä on tiukkaa taloudellisesti. Siksi en halua laittaa sisältöä maksumuurin taakse. Sponsoreiden avulla saan katettua kulut, mutta materiaalit pysyvät maksuttomina”, hän lupaa.

Tiinan vinkit arjen hallintaan

  • Korisysteemi pikkutavaroille

  • Päivittäinen vitonen ylläpitosiivoukseen

  • Viikkosiivouskalenteri ja jaetut vastuut

  • Ruokatilaukset ja helpot arkireseptit

  • Viikoittainen aikataulutus perheen kesken