Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Oletko parisuhteessa? Lue nämä 5 vinkkiä ennen lomaa

Lomalla parisuhteen ongelmat voivat kärjistyä ja puolison kanssa tulee riideltyä. Näillä viidellä ohjeella riidat vähenevät ja parisuhdekin saattaa kukoistaa.

Pariskunta makaa selällään nurmikolla päät toisiaan vasten silmät kiinni.
Pariskunta makaa selällään nurmikolla päät toisiaan vasten silmät kiinni.
Teksti: Emmi Maaranen
Kuvat: Getty Images
18.6.2025 | Päivitetty 18.6.2025

Kesälomien jälkeen elokuussa jätetään kaikista eniten avioerohakemuksia. On selvää, että monet parisuhteet joutuvat lomalla koetukselle. Mutta mitä voi tehdä etukäteen, jotta loma olisi rentouttavaa eikä riitojen tanner?

”Aivan ensimmäiseksi suosittelisin, että loma suunnitellaan yhdessä ja samalla puhutaan myös lomaan liittyvistä odotuksista. Ne voivat joskus olla suhteettoman suuria”, pariterapeutti, psykologi Pirjo Kiiskilä sanoo.

Loman ei pitäisi olla ainoa hetki vuodessa, jolloin voi toteuttaa itseä kiinnostavia asioita. Myös kompromissit kuuluvat lomaan. On melko harvinaista, että puolisot haluaisivat lomalta täysin samoja asioita, Kiiskilä muistuttaa.

Siksi on tärkeää puhua etukäteen halki, mitä kumpikin toivoo lomalta. Samalla pitää tietysti muistaa yhdessä vietettävä perheaika. Jos perheessä on lapsia, heilläkin voi olla sanansa sanottavana, mitä toivovat kesältä.

”Kaikki lähtee avoimesta kommunikaatiosta, jossa puhutaan myös tunteista. On huono tilanne, jos pelkää toisen reaktiota eikä siksi kerro omista toiveistaan”, Kiiskilä sanoo.

Keskustelun lisäksi Kiiskilä antaisi seuraavanlaisia vinkkejä parisuhteen hyvinvoinnin kesäiseen muistilistaan.

1. Oma aika on tärkeää myös lomalla

Koko kesälomaa ei kannata viettää tiiviisti yhdessä. Harrastukset ja ystävyyssuhteet ovat tärkeitä myös lomalla, Kiiskilä sanoo.

”Kun lomaa alkaa suunnitella kumppanin kanssa, olisi tärkeää ottaa huomioon, että lomaa vietettäisiin paitsi yhdessä myös erikseen.”

Moni tarvitsee myös omaa aikaa rentoutuakseen. Haaste onkin osata sanoittaa kumppanille ennakkoon, kuinka paljon omaa aikaa kesällä tarvitsee. Kiiskilä kannustaa olemaan avoin paitsi kumppanille, myös itselleen. Mitä minä tarvitsen kesälomalta?

”Puoliso ei pysty lukemaan ajatuksia. Joskus suurin haaste voi olla tunnistaa omat tarpeet ja pystyä puhumaan niistä myös kumppanille.”

2. Älkää tehkö liian tiukkaa aikataulua

Usein loma aloitetaan väsyneenä töistä.

”Loman alussa stressihormonit ja suorittamisen kulttuuri saattavat vielä jyllätä. Pahimmillaan suorittaminen saattaa siirtyä myös lomalle”, Kiiskilä sanoo.

Silloin kannattaa muistutella itseään siitä, ettei kaiken tarvitse olla kesälomalla aikataulutettua.

Kiiskilä kannustaisi jättämään lomalle myös löysää aikaa – päiviä, joille ei ole sovittu yhtään mitään. Liian tiukka aikataulu kun saa helposti aikaan myös parisuhderiitoja.

”Jos ottaa rennosti, antaa tapahtumille myös tilaisuuden. Mukavia yllätyksiä voi tulla elämään”, hän sanoo.

3. Parisuhde kaipaa hoivaa myös lomalla

Lomalla pätevät samat vuorovaikutuksen säännöt kuin arjessa. Hyvän parisuhteen avaimet liittyvät esimerkiksi siihen, että puolisoa kunnioittaa, arvostaa ja häntä haluaa kohdella hyvin.

”Ystävällisyys on todella tärkeää, eikä se ole itsestään selvää”, Kiiskilä sanoo.

Jos kumppani näkee vaivaa ja suunnittelee lomalle vaikkapa koko perheen retken, kumppania olisi tärkeää kiittää vaivasta. Kiiskilä on huomannut pariterapian käytännön työssä, miten vaikeaa kiittäminen saattaa olla pariskunnille.

”Kiittämisellä voi näyttää, että toista arvostaa. Kumppani ei saisi olla itsestäänselvyys edes lomalla.” Loma voi olla suhteelle myös erittäin hyvää aikaa – suhdetta voi päivittää ja luoda uudelleen yhteyttä kumppaniin. Yhteys kun on saattanut arjen kiireissä olla katkolla. Parisuhdeaikaa on hyvä järjestää myös lomalla.

”Läheisyys on tärkeä asia. Halauksia ja kosketusta tarvitaan paitsi arjen lomassa, myös lomalla.”

4. Koko lomaa ei kannata käyttää rakentamiseen

Osalla pariskunnista kesäloman voi täyttää esimerkiksi talonrakennusprojekti. Kun loma koittaa, koko aika saatetaan käyttää tärkeän asian edistämiseen.

”Tällaisessa tilanteessa on tärkeää suunnitella loma niin, ettei koko loma mene pelkkään rakentamiseen. On ihan tutkittua tietoa, että rakentaminen on stressitekijä parisuhteelle”, Kiiskilä sanoo.

Jos koko loman rakentaa tai remontoi, palautumiselle ei jää aikaa. Se puolestaan saattaa altistaa riitelylle. Myös sosiaalisen median ja TV:n käyttöä kannattaa lomalla vähentää. Jatkuva somen käyttö kun vie huomiota ja aikaa pois parisuhteelta. Jos parisuhteessa on lapsia, on tärkeää sopia, miten lastenhoito kesällä järjestetään.

”Kuvio ei saa mennä niin, että toinen viettää lomaa ja toinen hoitaa lapsia”, Kiiskilä huomauttaa.

5. Keskustelkaa myös loman aikana toiveista

Vaikka jo etukäteen kannattaa puhua lomaan kohdistuvista odotuksista, tilannetta voi päivittää myös kesken loman. Kumppanilta voi kysyä, onko kaikki hyvin ja mitä sinä tarvitset?

”Loman keskelläkin voi palata aiheeseen ja pohtia uudestaan, ovatko kesälomalle tehdyt suunnitelmat olleet ihan hyviä. Pitäisikö meidän petrata jossain, jotta me molemmat olisimme loman jälkeen tyytyväisiä?”

Ylipäätään asiat tiivistyvät paljon keskusteluyhteyteen.

”Olisi hyvin tärkeää pystyä puhumaan avoimesti myös tunteista eikä vain siitä, minkälainen ilma on tai mitä kauppalistalle pitää kirjoittaa.”

Moni pari vetoaa Kiiskilän kokemuksen mukaan siihen, ettei keskustelulle oikein ole aikaa arjen tohinoissa.

”Mutta kesällähän aikaa nimenomaan on! Olisi hienoa, jos aikaa voisi kesällä käyttää myös keskusteluun. Keskustelu on kuitenkin yksi tärkeimpiä asioita, jotka luovat yhteyttä parisuhteeseen.”