Paljonko jouluna voi juoda alkoholia? Näin lukijat vastasivat kyselyssä
Millainen määrä alkoholia kuuluu jouluun? Selvitimme kyselyllä, mitä mieltä Yhteishyvän lukijat ovat asiasta.


Joulu herättää tunteita, muistoja ja odotuksia myös suhteessa alkoholiin. Selvitimme yhteishyva.fi:ssä julkaistulla kyselyllä, kuuluuko alkoholi suomalaisten jouluun vai valitaanko juhlapöytään yhä useammin täysin selvä linja.
Lukijoiden vastauksissa korostui etenkin kolme asiaa: vahvat perinteet, lapsuuden traumat ja perhejuhlan alleviivaaminen.
Hyvin suuri osa vastanneista kertoi, että alkoholi ei kuulu heidän jouluunsa millään tavalla. Alkoholitonta joulua viettävissä talouksissa korostui lasten huomioiminen.
”Haluan että lapsilla on turvallinen olo.”
”Jouluaterialle ei kuulu viini, jos lapsi aterioi samassa pöydässä.”
”Lapsille tulisi näyttää mallia alkoholittomasta juhlimisesta.”
”Ei pilata lasten joulua alkoholilla.”
Monille kyselyyn vastanneista alkoholi ei kuulu arkeen eikä juhlaan, eikä joulu tee tässä asiassa poikkeusta.
”En ymmärrä miksi alkoholin pitää olla niin isona osa juhlimista, suremista tai nollaamista. Aina on syy juoda ja skumppalaseja pitää olla some pullollaan.”
”En koe kiinnostusta juomiseen.”
”En käytä alkoholia ollenkaan, olen uskossa.”
Huonoja lapsuusmuistoja alkoholista
Vastauksissa kerrottiin myös lapsuudesta, jolloin aikuisten alkoholinkäyttö oli pilannut joulut. Näiden vastaajien joulussa alkoholiin suhtaudutaan kielteisesti.
”Itse alkoholistiperheessä kasvaneena haluan viettää jouluni raittiina.”
”Mummoni oli alkoholisti ja äiti vannoi, ettei hänen joulupyhiinsä tule ikinä kuulumaan alkoholi.”
”Aikuiset ei tajua, että alkoholi haisee lapsen nenään.”
”Oman suvun joulussa alkoholia on kulunut liikaa. Koko illanvietto on alkoholikeskeistä, kun koko ajan ollaan kaatamassa jotain lasiin ja suunnittelemassa mitä sitten juotaisiin.”
”Minun lapsuuteni joulut pilasi vanhempien alkoholinkäyttö. Omien lasten ei ole tarvinnut onneksi tuota kokea.”
Kohtuudella ja nautiskellen
Alkoholittomuus on toki vain toinen puoli kyselyn vastauksissa. Ne, jotka käyttävät alkoholia jouluna, kertovat sen olevan oleellinen osa juhlan kulkua ja ruokailua. Juomina mainittiin esimerkiksi terästetty glögi, lasi viiniä tai kuohuvaa ja saunaolut.
”Jouluumme kuuluu alkumalja, ruokailun yhteyteen lasit punaviiniä tai olutta ja ruokailun jälkeen lämmin toti tai Irish Coffee.”
”Kalaruokien kanssa valkoviiniä 1-2 lasillista.”
”Ruokajuomana hyvä punaviini, jälkiruoan kera hiukan konjakkia tai vaikka punssia.”
”Lasillinen viiniä ruuan kanssa ja konjakki illan hämärtyessä jos ei ole pieniä lapsia juhlimassa joulua.”
”Ulkoilun jälkeen konjakkikaakao.”
”Lasi viiniä juustojen kera.”
”Jouluun kuuluu oleellisesti hyvä ruoka ja lasi viiniä tai jouluolut.”
”Viini on meillä aina ollut juhlaruokajuoma ja olut saunajuoma. Olemme halunneet opettaa lapsille, että alkoholi on normaali osa aikuisen elämää, eikä meillä tarvitse sitäkään pelätä.”
Yhteishyvä.fi:n kyselyyn vastanneiden mukaan joulun alkoholijuomia ei liitetä humalahakuiseen juomiseen.
Vastauksissa korostui tietoinen ja vastuullinen suhtautuminen, jossa alkoholinkäyttö sovitetaan perhetilanteeseen ja koetaan luontevana mutta hillittynä osana aikuisten joulua.
Paljonko siis jouluna voi vastausten perusteella juoda alkoholia? Sen verran, ettei humallu.
- 1.Nämä farkut ovat nyt muodissa – ja ne jakavat mielipiteitä
- 2.Huopatossuista tuli supersuositut! Joko testasit hupaisaa ohjetta?
- 3.Tee tämä yksi teko, ja parisuhteesi voi paremmin – miehet kaipaavat sitä naisia enemmän
- 4.Isoäitien pettämätön ohje! Näin teet tärkeän kotityön helposti
- 5.Kattava lista! Näin löydät kasvoillesi sopivimman hiusmallin
- 6.Neulotut lapaset – kolme perusohjetta














