Seppo Jokisen erikoisdekkari tulee tänään myyntiin

Vuodesta 1996 saakka dekkarikirjailija Seppo Jokisen vuosi on kulkenut melko samalla kaavalla. Uuden dekkarin suunnittelu alkaa aina kesäisin. Jokinen lähtee Kainuun piilopirtilleen, jossa hän soutelee, kalastaa, käyskentelee metsässä ja rakentaa uuden kirjan juonikuviota ja henkilöhahmoja.

Elo-syyskuussa hän alkaa kirjoittaa. Alkuvuodesta Jokinen viilaa käsikirjoitusta. Maaliskuun tienoilla uusi komisario Koskinen -dekkari, tuttavallisemmin Koskis-dekkari, on valmis painoon.

”Jokaisen kirjan jälkeen on mukava ja huojentunut olo. Keväisin en ajattelekaan komisario Koskista”, Jokinen sanoo.

Kunnes koittaa jälleen kesä ja uuden dekkarin suunnittelu. Mutta tuleva kesä 2025 on erilainen, tyhjempi.

Jokinen on päästänyt juuri käsistään 30. Koskis-dekkarin. Viimeinen vääntö ilmestyy toukokuussa ja se on yksinoikeudella myynnissä S-ryhmän kaupoissa 5. toukokuuta alkaen.

Jokinen kertoo, että kirja on tällä erää hänen viimeinen Koskis-dekkarinsa.

”Koskiselle heitetään hyvästit ainakin toistaiseksi.”

Reginan palkkioilla kengät lapsille

Jokinen on kirjoittanut koko ikänsä. Lapsena hän sanaili keksittyjä juttuja omaan Amurin kaiku -lehteensä. Nuorena Jokinen lähti Australiaan neljäksi vuodeksi. Noiden vuosien innoittamana hän kirjoitti 1980-luvulla ensimmäisen kolmesataasivuisen romaanikäsikirjoituksensa, joka tuli kustantajilta takaisin bumerangina.

Kirjaa käsikirjoituksesta ei siis tullut.

”Muutamat kustantajat ovat myöhemmin kyselleet sen perään. Mutta olen lapsillekin sanonut, että se käsikirjoitus on pantava kanssani samaan arkkuun ja krematorioon.”

1990-luvulla Jokinen kirjoitti juttuja muun muassa naistenlehti Reginaan. Hän kävi päivätöissä Tampereen kaupungin tietotekniikkakeskuksessa, mutta sivutuloille oli käyttöä, kun piti maksaa korkeakorkoista asuntolainaa.

”Reginasta sai 500 markan juttupalkkion. Sillä osti lapsille kenkiä ja sukkia.”

Reginaan kirjoittaminen tarjosi rahan lisäksi myös oppia.

”Tekstin piti olla viimeisteltyä ja valmista kamaa. Se oli äärettömän hyvää kirjoittamisen opiskelua.”

Lähiöromaanista tulikin dekkari

Komisario Sakari Koskinen on kulkenut Jokisen matkassa vuodesta 1996 saakka.

Tuolloin ilmestyi ensimmäinen Koskis-dekkari Koskinen ja siimamies. Alun perin kirjasta piti tulla Hervantaan sijoittuva lähiöromaani, jossa Koskinen oli vain sivuhenkilö.

”En osannut aluksi ajatella kirjaa dekkarina. Kuvittelin, että dekkarin kirjoittaakseen pitää olla poliisi ja tietää rosvoistakin jotain.”

Poliisin ammatin saloihin Jokista opasti vanha armeijakaveri, joka työskenteli Tampereella poliisina. Hän luki ja korjasi Koskisen ensimmäisiä dekkarikäsikirjoituksia.

Kun Koskinen ja siimamies -dekkari menestyi, Jokinen suunnitteli, että kirjoittaa Koskis-trilogian. Kolmen kirjan jälkeen hän päätti kirjoittaa lisää.

”Ajattelin, että tuplaan määrän ja teen kuuden kirjan Koskis-sixpackin.”

Sitten hän tuplasi määrän uudelleen. Suunnitelmissa oli 12 kirjan Koskis-mäyräkoira.

”Sen jälkeen olin jo niin koukussa hommaan, että en osannut edes ajatella 24 kirjan Koskis-koria”, Jokinen sanoo.

”Mutta 30 on nätti luku. Siihen on hyvä päättää.”

Ja koska Koskinen vanhenee vuoden joka kirjassa, eläkeikäkin vääjäämättä tuli vastaan. Viimeinen vääntö -dekkarissa Koskinen odottelee eläkepäiviä, kun mysteerimies alkaa käydä Tampereella viattomien kimppuun. Lisätyötä Koskisen tiimille aiheuttaa julkkispsykiatrin katoaminen.

Sen enempää Jokinen ei tohdi uutuudesta paljastaa, ettei pilaa kenenkään lukuelämystä.

Rikoskirja ilman väkivallalla mässäilyä

Jokisen dekkareilla on vankka lukijakuntansa. Koskisen seikkailut ovat taipuneet myös tv-sarjaksi, josta on tekeillä viides kausi.

Mikä Koskisessa viehättää lukijoita?

”Sitä olenkin minua viisaampien kanssa pohtinut”, Jokinen vastaa.

Kirjailija uskoo, että kirjojen suosion takana on eräänlainen arkisuus. Komisario Koskinen on suomalainen perusmies. Tapahtumat kirjoissa ovat melko tavallisia ja henkilöhahmot samastuttavia.

”Lukijani ovat eräänlaisia sivustakatsojia, jotka voivat keittiön ikkunan sälekaihdinten välistä seurata tapahtumia.”

Sivuilla on hyvin harvoin väkivaltakohtauksia. Rikos on yleensä jo tapahtunut, kun Koskinen saapuu paikalle.

”Varsinkin naislukijoilta olen saanut paljon kiitosta siitä, että väkivallalla ei mässäillä.”

Kun S-ryhmä tarjosi Jokiselle yksinoikeussopimusta, hän harkitsi suostumista pitkään. Kaksi asiaa kuitenkin vaikutti siihen, että Jokinen tarttui tarjoukseen.

Ensinnäkin Viimeinen vääntö -dekkarin painosmäärä on poikkeuksellisen iso: 30 000 kappaletta.

”Ei nykykirjoista oteta tuollaisia painoksia enää juurikaan.”

Toinen syy oli, että kirjan saa kattavasti ympäri Suomen ja aina samaan hintaan.

”Kaikki eivät osaa tai pysty tilaamaan verkkokaupoista kirjoja. Nyt Koskinen on helposti saatavilla niin Helsingin Prismoissa kuin itärajan S-marketeissakin.”

Jos lukija ei löydä kirjaa oman kauppansa hyllyltä, sen voi tilata kauppaan ilman postikuluja.

Vihdoin vapaa kirjailija

Vaikka Koskisen tarina tältä erää päättyy, kirjoittamista Jokinen ei aio jättää.

”Nyt kun viimeinen Koskinen on tiedossa, saan kuulla tuon tuosta, että voin vihdoin nauttia eläkkeestä. En keksi, miten nauttisin ilman, että kirjoittaisin.”

Seuraava kirja pyörii jo takaraivossa, mutta sen Jokinen aikoo kirjoittaa omaan tahtiinsa. Eikä kirja ole dekkari.

”Melkein 30 vuotta on mennyt niin, että aina minulta on odotettu seuraavaa kirjaa. Nyt ei ole deadlinea. Tunnen itseni oikeasti vapaaksi kirjailijaksi.”

Eikä Jokinen sulje täysin pois sitä mahdollisuutta, että Koskinen joskus palaisi. Kun on vuosikymmenien ajan muovannut hahmoa, hankala sitä on jättää kokonaan.

”Koskinen on kuin vanha työkaveri.”

Vähintään hahmo kummittelee Jokisen omassa mielessä. Koskinen kun on varsin itsepäinen tapaus, eikä yleensä suostu jäämään lentokentille tai rannoille, vaikka yrittäisi.

”Kun erämaajoella yksin soutelen ja uistelen, niin saattaahan Koskinen rannalta huutaa, että otatko kyytiin. Ehkä sitten muistelemme näitä menneitä 30:tä vuotta”, Jokinen sanoo.