Tästä syksyn trendihameesta voi sanoa: aina varma valinta
Klassikkohame alaosaksi, ja yläosaksi kauluspaita tai vaikka college. Siinä syksyn trendikkäin asu!


Yksi tämän syksyn trendikkäimmistä alaosista on tässä: kynähame.
Kynähameella tarkoitetaan ihonmyötäistä hametta, jonka helma päättyy tyypillisesti polviin tai hieman polvien alle. Vaatteen hauska nimi on luultavasti peräisin sen muodosta – hame on suora ja kapea kuin kynä. Nimi on sama myös englanniksi, pencil skirt.
Huippumuodissa kynähameita nähtiin ensimmäisen kerran 1950-luvulla, jolloin Christian Dior otti hametyypin mallistoonsa. Marilyn Monroen kaltaiset tähdet omaksuivat muodin, ja monissa historiankirjoihin jääneissä valokuvissa Monroella on yllään kynähame.
Sittemmin useat 1950-luvun tyylistä ammentavat julkkikset ovat suosineet kynähameita. Esimerkiksi burleskitaiteilija Dita Von Teese nähdään usein kynähameessa. Hame on tuttu myös monien lentoyhtiöiden lentoemäntien asuista.
Nyt kynähame on täällä taas. Kynähameita on muun muassa Saint Laurentin syksyn 2025 mallistossa.
Klassisessa tyylissä kynähame yhdistetään jakkuun. Kynähameen ei kuitenkaan tarvitse olla virallinen vaate, vaan sen voi yhdistää tänä syksynä esimerkiksi muhkeaan villapaitaan tai -takkiin. Kaulaan voi sitoa ohuen silkkihuivin ja jalkaan sujauttaa loaferit.
Ajaton musta pitää pintansa
Musta kynähame on varma valinta. Jos arvostat vaatteissa mukavuutta, valitse joustavasta materiaalista valmistettu hame.
Mustaan kynähameeseen voi yhdistää melkein mitä vain. Rentoon lookkiin sopii esimerkiksi oversize-collegepaita. Jos havittelet asiallista tyyliä, hameen kaveriksi voi pukea sirolinjaisen kauluspaidan.
Kaiko, comby pencil -hame, Sokos
Selected femme -kynähame, Sokos
Kuoseja ja trendivärejä
Tänä syksynä kynähameissa nähdään myös väriä, brodeerauksia ja tikkauksia. Ruskea on yksi syksyn trendikkäimmistä väreistä. Yhdistä ruskeaan hameeseen esimerkiksi burgundinpunainen yläosa. Chanel-tyylinen kynähame sopii toimistolle ja syksyn juhliin.
Danskin -collegehame, Prisma
London Fog -kynähame, Prisma





