Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Sisustus

Tee terassista paratiisi! Näin valitset hyvät ulkokalusteet

Sisusta parvekkeesi tai terassisi kesäolohuoneeksi! Mutta miten valita puutarhakalusteet ja miten niitä hoidetaan?

Kesäinen terassi
Kesäinen terassi
Teksti: Emilia Tukiainen
Kuvat: Adobe Stock, Prisma
2.5.2025 | Päivitetty 4.5.2025

Yhä useampi haluaa tehdä ulkotilasta viihtyisän oleskelupaikan, jossa viettää kevät- ja kesäiltoja sekä yöttömiä öitä mukavasti. Kesän sisustusinnostus on vallannut monet, ja parvekkeesta tai pihasta onkin helppo luoda ihana kesäolohuone.

Parveke- ja terassikalusteiden kanssa tulee kuitenkin muistaa muutamia tärkeitä seikkoja, jotta kalusteet pysyisivät mahdollisimman pitkään käyttökelpoisina ja kauniina.

Moni haaveilee esimerkiksi ulkosohvasta. Miten ihana olisikaan istahtaa sohvalle terassilla tai parvekkeella! Mutta hiukan malttia peliin.

Älä vie sisäsohvaa ulos

Ensin tärkein: parvekkeelle tai terassille tarkoitettu sohva tai nojatuoli eroaa selvästi sisäkäyttöön suunnitelluista. Ulkokäyttöön tarkoitetuissa sohvissa käytetään materiaaleja, jotka kestävät vaihtelevia sääolosuhteita: esimerkiksi UV-säteilyä, kosteutta ja lämpötilan vaihteluita.

Kalusteiden runko on usein alumiinia tai polyrottinkia, jotka kestävät hyvin ulkoilmaa. Pehmusteet puolestaan on valmistettu vettä hylkivistä tai nopeasti kuivuvista kankaista – mutta myös ne kaipaavat suojaa, jos sääolosuhteet muuttuvat haastaviksi.

Näin valitset sopivan ulkosohvan ja muut kalusteet

Pehmeät sohvat ja nojatuolit houkuttelevat viettämään aikaa parvekkeella. Kalusteiden on kuitenkin tärkeää olla käytännöllisiä.

Kun suuntaat ostoksille, pidä mielessä ympäristö ja kalusteiden käyttötarkoitus. Jos pihakalusteet ovat esimerkiksi omalla pihalla ulkona ilman säänsuojaa, voi olla järkevää panostaa kalusteiden lisäksi myös niitä suojaavaan katokseen.

Jos tilasta ei ole pulaa, voi pihalle rakentaa jopa useampia, erityylisiä ajanviettopaikkoja. Sohvaryhmän lisäksi esimerkiksi pieni aamupalapöytä tai aurinkotuolit sopivat hyvin täydentämään pihamaata.

Lasitetulla parvekkeella taas tilaa on hieman vähemmän, mutta kalusteet eivät ole sään armoilla yhtä pahasti. Pieneen tilaan voi mahtua pieni pöytäryhmä, muhkea riipputuoli tai siro sohva.

Jos parveke ei ole lasitettu, kannattaa kalusteiksi valita sellaiset, jotka kestävät kunnolla kosteutta, kylmyyttä ja aurinkoista säätä.

Näin pidät sohvasta ja muista ulkokalusteista huolta

Sijoita suojaan. Jos parvekkeesi ei ole lasitettu, harkitse sohvan sijoittamista katoksen alle tai käytä kalustesuojia.

Nosta pehmusteet suojaan sateella. Vaikka kankaat ja materiaalit olisivat ulkokäyttöön tarkoitettuja, jatkuva kastuminen voi lyhentää käyttöikää.

Tuulettaminen ja puhdistus. Pidä tyynyt ilmavina ja puhdista kalusteet säännöllisesti pölystä ja siitepölystä kostealla liinalla.

Talvisäilytys. Vie sohva tai ainakin pehmusteet varastoon talveksi, jos se vain on mahdollista.

Puutarhakalusteita

Jos pihalla on reilusti tilaa, kannattaa sohvaryhmä pitää sateen suojassa katoksen avulla.

Parvekekalusteita

Pienempään tilaan mahtuu pieni pöytäryhmä tai siro sohva.