Tukholma-tyyli on kuuma trendi – näin meikkaat kuin ruotsalainen
Oletko kuullut Stockholm stylestä eli Tukholma-tyylistä? Näin opit meikkamaan kuin ruotsalainen.


Viime aikoina TikTokissa ja muilla ajankohtaisilla somealustoilla on alkanut näkyä yhä useammin ilmiö nimeltä Stockholm style eli Tukholma-tyyli. Trendi saa vaikutteensa Tukholman katumuodista ja heijastelee kaupungin tyylikästä ja hillittyä pukeutumiskulttuuria.
Tyyli viimeistellään tietenkin upealla meikillä. Kysyimme suomalaisen kosmetiikkabrändi Muru Murun tuotepäällikkö Emilie Raittiselta, miten Tukholma-tyylin meikki syntyy.
"Kaikki alkaa ihonhoidosta", Raittinen toteaa.
Hän toistaa meikkitaiteilijoiden tietämän totuuden. Jos iho on jäänyt hoitamatta, mikään meikki ei auta.
Stockholm style -meikki alkaa siis kosteuttamalla ihoa. Raittinen suosittelee kosteuttavaa ja kirkastavaa kasvoöljyä. Raittisella on myös tapana levittää kasvoille itseruskettavaa, sillä päivettynyt iho on trendimeikin lähtökohta.
Tämän jälkeen iholle levitetään meikkivoide. Tällä hetkellä somessa trendaa puolipeittävä, kuulas meikkivoide, joka sopii myös Stockholm style -meikkiin.
"Jos iho on kuiva, ei kannata valita silikonipitoista meikkivoidetta. Ne kuivahtavat helposti iholle. Hyvä meikkivoide ei hilseile päivän aikana ja levittyy nätisti", Raittinen opastaa.
Meikkivoiteen levittämisen jälkeen iholle levitetään concealer eli peitevoide, joka käytetään ihon virheiden peittämiseen. Tämän jälkeen iholle lisätään runsaasti auringon hehkua voidemaisella bronzerilla eli aurinkopuuterilla.
Lue lisää: Näin käytetään bronzeria
Aurinkopuuteria pidetään trendityylin kulmakivenä. Kun aurinkopuuterin levittää voidemaisena, lopputuloksesta ei tule vahamainen.
"Lopputulos näyttää samalta kuin olisi juonut kolme litraa vettä ja nukkunut kahdeksan tunnin yöunet."
Stockholm style -meikki viimeistellään poskipäille, kulmaluulle ja amorinkaarelle levitettävällä voidemaisella highlighterilla eli korotustuotteella.
"Kun sitä levittää iholle, näyttää siltä kuin hehku tulisi suoraan iholta. Lopputulos näyttää samalta kuin olisi juonut kolme litraa vettä ja nukkunut kahdeksan tunnin yöunet", Raittinen sanoo ja nauraa.
Piste iin päälle on pinkki poskipuna, jota voi sipaista myös huulille.
"Tukholma-meikissä poskipunaa ja bronzeria ei voi olla liikaa", Raittinen muistuttaa.
Raittinen muistuttaa, että suosittu Tukholma-tyyli onnistuu parhaiten nimenomaan voidemaisten meikkien avulla. Niiden salaisuus on hyvä levitettävyys.
"Moni pitää voidemaisia tuotteita myös tosi helppoina käyttää. Ne voi levittää iholle sormilla, siveltimellä tai sienellä."
Raittinen kertoo rakastavansa naapurimaastamme tuttua hittityyliä, mutta paljastaa miettineensä, voisiko Suomi lanseerata vielä joskus oman Helsinki-tyylinsä.
"Me olemme aina ihailleet perinteisiä isoja kosmetiikkamaita, mutta kyllä mekin voisimme pikkuhiljaa identifioitua kosmetiikkamaaksi. Suomessa on paljon upeita brändejä", Raittinen muistuttaa.




