Tuttu Suomi-ruoka! Ellen Jokikunnas paljastaa, mitä kokkasi adoptiolapsensa ensimmäiseksi ateriaksi
Ellen Jokikunnas teki lapsensa ensimmäiseksi ateriaksi perinteikkään uuniruoan. Ralph-poika on itsekin innostunut ruoanlaitosta.


Oli loppuvuosi 2024, kun Ellen Jokikunnas, 49, valmisti perheelleen elämänsä ikimuistoisinta ateriaa.
Kotikeittiö vanhalla rautatieasemalla oli sama kuin ennen, ja uunissa valmistuva ruoka kaikille suomalaisille tuttu.
Ellenin elämässä oli kuitenkin juuri tapahtunut jotain, mikä muutti hänen elämänsä suunnan täydellisesti. Ralph oli saapunut pitkän odotuksen jälkeen Filippiineiltä Suomeen, ja Ellenistä oli tullut äiti adoption kautta.
"Halusin kokata perunoita ja lihapullia, sillä Ralph oli syönyt koko ikänsä riisiä. Hänelle perunan syöminen oli edustanut aiemmin juhlahetkeä."
Yhteiseen ruokapöytään kiikutettu annos lihapullia ja perunamuusia oli ensimmäinen ruoka, jonka Ellen kokkasi lapselleen – tai lapsensa kanssa, sillä Ralph oli mukana ruoanlaitossa alusta lähtien.
Rakkaus ruokaan yhdistää äitiä ja poikaa
Kun Ralph-poika, nyt 9, saapui Suomeen, hän uhosi aluksi, ettei aio syödä riisiä enää koskaan – niin paljon hän oli sitä Filippiineillä syönyt.
"Nyt kun aikaa on kulunut, hän rakastaa sitä jälleen. Riisi on hänelle lohturuokaa", Ellen kertoo.
Pojan rakkaus ruoanlaittoon alkoi jo Filippiineillä. Lastenkodissa hän oli saanut ainoastaan kuoria valkosipuleita, mutta hän viihtyi jo tuolloin keittiössä hoitajien seurassa.
Suomessa Ralph on ollut onnensa kukkuloilla, kun hän on saanut tehdä asioita keittiössä itse. Nykyään Ralph osaa laittaa tulet perheen kodin lukuisiin tulisijoihin, paistaa, leipoa ja maustaa.
Perheen kotikeittiössä syntyy monenlaisia herkkuja – perinteisistä suomalaisista ruoista eksoottisiin makuihin. Ellen rakastaa kokkaamista ja vie läheisensä makumatkoille maailmalle, esimerkiksi valmistamalla intialaista ruokaa. Nuorempana hän vietti talvet Intiassa.
Ralphin suosikkeja ovat isot katkaravut chilikastikkeessa. Ruoasta on tullut pojan juhlahetkien ruokaa.
"On ihanaa, että minulla on nykyään keittiössä kaveri, joka on aina innostunut kokkaamaan tai leipomaan kanssani. Ralph osaa arvostaa ja kehua ruokaa — varsinkin silloin, jos hän on itse osallistunut sen laittamiseen", äiti sanoo ja naurahtaa.
"Meistä on tullut perhe"
Ellenin mielestä ruoanlaitto on paitsi tapakasvatusta monenlaisten makujen äärelle, myös rakkauden teko. Ruoanlaiton avulla äiti on halunnut tuoda lapselleen turvaa ja lohtua muutosten keskellä. Tuoreiden vanhempien omat ruokailutottumukset ovat säännöllistyneet lapsen tulon myötä.
"Luistimme niistä aiemmin mieheni kanssa. Se oli sellaista, että otimme lautaset, avasimme Netflixin ja söimme siinä samalla."
Nykyään perheessä on säännölliset ruoka-ajat, joista ei lipsuta.
Enää pöytään ei kateta kahta lautasta. Lautasia on kolme, ja se tuntuu yhä mitä suurimmalta ihmeeltä.
”Aina sanotaan, että keittiö on kodin sydän. Siitä on tullut isompi sydän sen myötä, kun meistä on tullut perhe.”
Millainen oli Ralphin jäähyväisateria orpokodissa Filippiineillä? Entä miten Ellen tiivistää italialaisten kokkausfilosofian? Kuuntele Yhteishyvän Mieliruokaa-podcast alla olevasta linkistä!
Ennen kuin voit käyttää tätä sisältöä, sinun on hyväksyttävä kaikki evästeet
- 1.Tämä huulipuna sopii kaikille – ja se näkyy jo katukuvassa
- 2.Tältä näyttää kevään laukkumuoti – joukossa juhlava yllättäjä
- 3.Pitääkö vieraslakanat pestä yhden käytön jälkeen? Vastaus voi yllättää
- 4.”Tätä herkkua odotan vuoden”
- 5.Tämä suosikkitakki on taas muodissa – Oliko sinullakin 15 vuotta sitten?
- 6.Kevättyyli alle 20 eurolla! Näin päivität vaatekaapin pienellä budjetilla















