Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ari Kolehmainen (vas.), Ville Makkonen (ylh.), Jussi Tamminen, Juhani Repo ja Juho Virtanen ovat alkujaan eri aloilta, mutta nyt kaikki ovat makulaisia. "Meillä ei ole hierarkioita, vaan asioista keskustellaan demokraattisesti", Virtanen sanoo.

Tuusulassa puhiseva oluttehdas sai alkunsa kahden työkaverin after work -kaljoista Irlannissa

Teksti:
Venla Rossi
Kuvat:
Juha Salminen, Juha salminen
Julkaistu: 11.5.2021
|
Muokattu: 15.6.2021
Maku Brewing on pienpanimo, joka haluaa kasvaa suureksi. Viime vuonna Tuusulassa valmistui 310000 litraa juotavaa. Moderni yritys panostaa sosiaaliseen mediaan ja nollaa hiilijalanjälkensä.

Huuto kuuluu koneiden huminan yli: ”Varokaa jalkojanne!”

Se on aiheellinen varoitus.

Suuren hallin lattia on märkä ja joka puolella risteilee erilaisia letkuja. Valtavat terästankit kiiltelevät. Kaikki näyttää muutenkin hyvin puhtaalta, miltei kliiniseltä. Vaikutelmaa korostavat armottomina hehkuvat loisteputkivalot. Ihan kuin olisi tultu lääkelaboratorioon eikä pienpanimoon.

Tähän liittyykin kenties suurin väärinkäsitys oluen panemisesta. Monet ajattelevat sen olevan leppoisaa, hieman boheemiakin hommaa. Vähän testaillaan, keitellään ja sitten maistellaan.

“Asia on aivan päinvastoin”, huutaa Maku Brewing -pienpanimon toinen perustaja Jussi Tamminen. Äänenvoimakkuutta tarvitaan paitsi koneiden melun, myös koronamaskien takia.

“Täällä tiskataan koko ajan! Jos ei siitä tykkää, niin tämä on huono ala. Siis oikeasti, se on käytännössä se mitä täällä tehdään: pestään ja pakataan!”

No, välillä pääsee sentään tekemään hieman myös aistinvaraista testaamista, Tamminen kertoo. Ja kun kysytään, että onko täällä sylkyastiat viininmaistajaisten tapaan, hän virnistää.

“Oluen koko maun ja tuntuman saa valitettavasti vasta kurkussa asti. Eli pakko on niellä.”

Rankkaa työtä, mutta jonkunhan se on tehtävä.

”Oluen koko maun saa vasta kurkussa asti.”

Tietokonehommista oluen äärelle

Maku Brewing on juuri ja juuri kouluikäinen tuusulalainen panimo, seitsenvuotias. Oluet on keitelty samoissa halleissa alusta asti. Panimon tarina alkaa kuitenkin kauempaa, tarkemmin sanottuna vuosituhannen alun Irlannista. Siellä elettiin it-alan nousukautta, ja maahan rekrytoitiin uutta työvoimaa kaikkialta, mistä sitä oli saatavilla, myös Suomesta.

Vuonna 2006 sattui niin, että kaksi Lappeenrannasta kotoisin olevaa it-ammattilaista istutettiin dublinilaisessa firmassa vierekkäisille työpisteille. Jussi Tamminen ja Juhani Repo eivät tunteneet toisiaan, mutta alkoivat jutella työn lomassa. Pubikulttuurin luvatussa maassa juttua jatkettiin työporukan yhteisillä after work -oluilla – usein monta kertaa viikossa. Miehet ällistyivät siitä, miten laajaa oluen tarjonta oli.

“Tuohon aikaan Suomessa melkein kaikki oluet olivat samanlaisia peruslagereita”, Tamminen muistelee Maku Brewingin taukotilan sohvalla. Repo nyökyttelee vieressä.

Irlannissa Tamminen ja Repo kohtasivat peruslagerin sijaan jotain aivan muuta. Oluita oli tarjolla kaikissa värisävyissä ja tyyleissä. Erityisen paljon suomalaisnörtit innostuivat amerikkalaisista pienpanimo-oluista. Juuri niitä he maistelivat sillä kerralla, kun Tamminen heitti Revolle – “ihan vitsillä vielä silloin” – että mieti, jos tällaisia saisi tehdä työkseen.

Pian sen jälkeen Tammisen projekti Irlannissa päättyi, ja hän alkoi miettiä, mitä seuraavaksi tekisi. Ratkaisu oli klassinen. Mies lähti maailmalle, etsimään itseään.

Itsensä sijaan hän löysi lisää olutta.

“Matkustin muun muassa Yhdysvaltain länsirannikon poikki, San Diegosta Greyhound-bussilla kohti Kanadaa. Vierailin paikallisissa pienpanimoissa ja baareissa. Sanoin vaan, että hei, tässä Jussi Suomesta, mitäs te täällä puuhaatte”, Tamminen muistelee.

Vastaanotto oli joka paikassa lämmin. Paikallisten ylpeys omista tuotteistaan teki Tammiseen vaikutuksen. Maun puolesta hän piti erityisen paljon Kalifornian ja Oregonin alueen IPA-oluista. Niiden aromirikas tyyli näkyykin nykyään Maku Brewingin omissa tuotteissa.

Suomeen palattuaan Tamminen meni vielä hetkeksi it-alan hommiin, mutta alkoi samalla puhua Suomeen palanneelle Revolle omasta panimosta. Niinpä Repo hankki välineet oluen tekemiseen ja alkoi testailla puuhaa kotonaan.

“Internet oli täynnä tietoa ja vinkkejä. Mutta kyllä alussa mentiin paljon yrityksen ja erehdyksen kautta. Välillä oli tuskaisia hetkiä”, Juhani Repo kertoo.

Useampi erä meni aluksi pieleen tai maku ei vain ollut kohdallaan. Ennen kuin sitten oli.

Parin vuoden päästä pantiin firma virallisesti pystyyn. Alkuvaiheessa arki ei ollut erityisen ruusuista. Monta vuotta Tamminen ja Repo painoivat 60–70 tunnin työviikkoa.

“Siihen aikaan kummallakaan ei ollut perhettä, mutta jos olisi ollut, niin ei olisi enää”, Tamminen tiivistää.

“Ei meidän olut mitenkään erikoista ole”

Suomessa on viime vuosina pöhissyt oikea pienpanimobuumi. Maassa toimii jo yli 100 pienpanimoa eli panimoa, jotka tuottavat vuodessa enintään 15 miljoonaa litraa olutta.

Maku Brewing on pienpanimoksi keskisuuri. Viime vuonna Tuusulassa valmistui 310000 litraa juotavaa. Mutta makulaisilla on suuret suunnitelmat ja tarkat filosofiat mietittynä. Toimitusjohtaja Ville Makkonen ja perustaja Tamminen selittävät niitä kilpaa, kädet ilmassa viuhtoen.

“Me ei tykätä erikoisolut-sanasta ollenkaan. Olutta se kaikki on. Meidän olut on hyvää, mutta ei se mitenkään erikoista ole”, Makkonen tiivistää.

Hän tarkoittaa, että heidän panimonsa oluet eivät ole erityisen jännittäviä ääripään kokeiluja. Tavoite on tehdä hyviä, mutta helposti lähestyttäviä tuotteita. Maku haluaa nimittäin kasvaa pienpanimosta suureksi tekijäksi.

Siksi yrittäjät ovat päättäneet olla moderni yritys modernissa maailmassa. Se tarkoittaa paitsi gluteenittomia tuotteita ja sosiaaliseen mediaan panostamista, myös hiilijalanjäljen nollaamista.

Tuusulassa siirryttiin vuonna 2015 pulloista tölkkeihin. Se vähentää kuljetusten päästöjä merkittävästi. Myös panimon sähkölähteet ovat alusta asti olleet hiilettömiä. Ja ne päästöt, joita ei ole vielä omin voimin onnistuttu nollaamaan, korvataan päästöhyvityksillä. Niitä kohdistetaan muun muassa kansalaisjärjestö World Visionin metsänistutushankkeeseen Etiopiassa. Tällä hetkellä hyvityksiä maksetaan tuplasti, joten Maku Brewingin oluet eivät ole pelkästään hiilineutraaleja vaan hiilinegatiivisia. Niiden tuottaminen siis hidastaa ilmastonmuutosta sen sijaan että se päästöjen takia kiihdyttäisi sitä.

Viime aikoina yrityksiä on vaadittu entistä tarkemmin avaamaan, mistä kaikesta heidän päästölaskelmansa koostuvat. Makun tapauksessa hyvitettävät päästöt sisältävät kaikki raaka-aineet, niiden tuotannon sekä valmiiden tuotteiden kuljetukset marketin hyllylle asti.

Ja lisäksi vielä sen, kun kuluttaja viilentää tölkin jääkaapissaan.

Tuotekehitystä työmatkalla

Taukotilan seinällä on valkoinen tussitaulu, johon on hahmoteltu viikon lukujärjestys. Tänään keitetään siideriä ja tölkitetään West Coast Ipaa. Keskiviikkona alkaa Chinook-oluen keitto, ja Auervaara Ipa siirretään kylmäsäilytykseen. Oluen keittovaihe kestää yhden työpäivän. Silloin maltaista uutetaan sokerit vierteeksi, joka maustetaan humalakasvilla. Sen jälkeen juoma saa lillua käymistankissa neljästä kahdeksaan viikkoa. Olutta pitää seurata aktiivisesti, ja tankkien lämpötilaa sekä painetta säädetään pitkin matkaa. Kypsymisen jälkeen olut on valmis tölkitettäväksi. Lager-oluet ovat omalla tavallaan vaativimpia valmistettavia, sillä niitä täytyy kypsyttää pidempään kuin ale-tyyppisiä oluita.

Mutta nämä ovat teknisiä yksityiskohtia. Millaista on käytännön arki pienpanimossa?

“No, kyllähän tässä on lähdetty tekemään kivaa työpaikkaa itselle”, toimitusjohtaja sanoo.

“Ja mikä parasta, työpaikkaa, missä tehdään olutta.”

Aika kivalta meininki kuulostaakin. Yrityksellä on tällä hetkellä noin kymmenen työntekijää. Koko porukalla vietetään tuotekehityspäiviä, paistetaan perjantaisin pizzaa ja välillä myös saunotaan. Koska tietysti panimon yhteydestä löytyy oma sauna.

Makulaisia on joka lähtöön: heillä on taustoja entisestä autokauppiaasta humanistiin ja insinööriin. Kaikkia yhdistää rakkaus olueen. Siksi työnteko sujuu mutkattomasti ilman hierarkioita.

Myös tuotekehitystä tehdään välillä rennolla otteella. Lähtökohta uuteen tuotteeseen voi olla mikä vain, esimerkiksi kaunis maisema.

“Mulla on tähän hyvä tarina”, huikkaa yhteisömanageri Juho Virtanen.

“Joo, siis tämä meidän Auervaara Ipa. Se syntyi niin, että tuotannon puolen Topi ajeli yhtenä aamuna töihin, ja siinä matkalla oli todella kaunis aamunkajo eli auer. Siitä hänelle tuli mieleen, että pitäisi tehdä sellainen vaalea, utuinen olut. Sana-assosiaation takia nimeksi tuli Auervaara, eli klassinen naisten hurmaaja. Ja se olut onkin tosi hedelmäinen ja viettelevä.”

Makulaisilla ovat tarinat selvästi hallussa.

Maku Brewingin kaksi ensimmäistä tuotetta olivat Maku IPA ja Golden Ale. Ne tulivat myyntiin kesällä 2014 Helsingin Rautatientorilla järjestetyssä Suuret oluet, pienet panimot -tapahtumassa. Ja sitten tapahtui melkein paras asia, mikä oli kuviteltavissa: HOK-Elannon valikoimavastaava sattui paikalle. Hän maistoi oluita, puristi uuden panimon perustajien kättä ja lupasi, että tuotteita voidaan testata valikoimassa.

Kaksi kuukautta sen jälkeen Jussi Tamminen käveli sisään Helsingin ydinkeskustan S-marketiin. Hän suuntasi oluthyllylle, ja kyllä, siellä ne olivat. Molemmat oman panimon oluet. Tamminen otti hyllystä kuvan. Sitten hän teki jotain, mikä oli tavallaan järjetöntä: osti itse kaupalle valmistamansa ja myymänsä oluen.

“Siinä kohtaa oli niin hyvä fiilis. Oli sellainen olo, että tästä tämä lähtee: on päästy piireihin.”

Maku Brewing

  • Maku Brewing on vuonna 2014 perustettu pienpanimo Tuusulassa, Keski-Uudellamaalla. Panimolla on kymmenen työntekijää.

  • Firman tuotevalikoimassa on sekä kauppavahvuisia että vahvempia oluita ja yksi siideri.

  • Monet Maku Brewingin tuotteista ovat gluteenittomia ja sopivia myös vegaaniseen ruokavalioon. Yksi panimon ensimmäisistä tuotteista, Maku IPA, voitti yhtiön perustamisvuonna Suomen paras olut -kisan hopeamitalin. Myöhemmin myös muut panimon tuotteet ovat voittaneet palkintoja samassa kilpailussa.

  • Maku Brewingin tuotteita myydään S-ryhmän kaupoissa kautta maan.

Lue myös

Lue lisää tarinoita tuttujen tuotteiden takaa