Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Elämä

Tv-kanavan yllättävä pyyntö ajoi Sami Kurosen identiteettikriisiin

Elämäkerran julkaissut suosikkijuontaja paljastaa Yhteishyvän haastattelussa, mitä häpeää ja mikä on hänen yllättävä shampoosuosikkinsa. Lisäksi hän vastaa Yhteishyvän (a)ikuisuuskysymyksiin.

Juontaja Sami Kuronen
Juontaja Sami Kuronen

Teksti: Minna Perovuo
Kuvat: Eveliina Vuorma
28.8.2024 | Päivitetty 28.8.2024

Kymmenen viime vuoden ajan Sami Kuronen on grillannut tosi-tv:n alttarille suhteensa uhranneita pariskuntia Temptation Islandin iltanuotiolla. Kurosen tiukassa käsittelyssä tosi-tv-ohjelma on välittänyt osallistujien tunteita laidasta laitaan, niin häpeää kuin tuskaakin. Mokia on paljastunut ja parisuhteita on mennyt murskaksi.

Siksi onkin yllättävää, että juontajan itsensä on aina ollut vaikeaa ja kivuliasta puhua tunteistaan. Radio- ja tv-juontajana hän hallitsee small talkin, mutta oman sydämen avaaminen ja heikkouksien näyttäminen onkin sitten ollut toinen juttu.

Alkuvuodesta Kuronen täytti 50 vuotta, ja se tuntui hyvältä hetkeltä elämäkerran tekoon. Yhdessä toimittaja Ani Kellomäen kanssa tehty kirja Sami Kuronen – Kahden kesken, oli projekti, jossa hän halusi tulla esiin myös epävarmuuksiensa ja vaiettujen asioiden kanssa. Yksi niistä on 14 vuoden välirikko äidin kanssa.

Eroperheessä kasvanut Kuronen etääntyi äidistään teini-iässä. Kun Kurosesta itsestään tuli isä, välit omaan äitiin menivät täysin poikki. Isona syynä oli äidin alkoholinkäyttö vauvan läsnäollessa. Vuosien kuluessa kumpikin kipuili suhteen katkeamista, mutta ei osannut korjata tapahtunutta.

”Tein määrätietoisesti kylmetystyötä ja välimme viilenivät syväjäähän. Juhlapyhinä tunsin surua äidin puuttumisesta elämästäni, mutta arjessa en osannut häntä enää kaivata.”

Kuronen kertoo olleensa mestari sysäämään vaikeat aiheet mielen perukoille.

Tuore elämäkerta palautti yhteyden äidin ja pojan välille. Kuronen halusi olla kirjassaan avoin myös tästä puolesta elämässään ja avasi yhteyden äitiinsä viestillä. Tapaaminen vuosien jälkeen jännitti molempia, mutta aika oli oikea kipeiden tunteiden käsittelylle ja välien korjaamiselle. Uusi suhde rakentuu nyt ilman päihteiden taakkaa.

(A)ikuisuuskysymyksiä

Yksi ihmisen perustunteista on häpeä, jota yritetään peitellä monin tavoin. Häpeään liittyy pelko arvostelluksi ja tuomituksi tulemisesta. Se on Kuroselle tuttua. Tässä jutussa Kuronen vastaa Yhteishyvän (a)ikuisuuskysymyksiin juuri häpeästä, tunteista ja pärjäämisestä omin voimin.

Mitä sinä olet hävennyt, Sami?

”Pitkään häpesin sitä, etten käynyt lukiota loppuun. Minulla ei ole virallista paperia mistään oppilaitoksesta eikä ammatillista pätevyyttä paperilla. Radio- ja tv-työ on persoonavetoista, eikä minulta ole kysytty yhdessäkään työpaikassa todistuksia koulutuksesta. Vaakakupissa painavat enemmän muut asiat, mutta silti häpeä johti aikamoiseen huijarisyndroomaan. Olen kärsinyt siitä jossain määrin koko elämäni.

Häpeään ja huijarisyndroomaan on liittynyt myös rohkeuden puute tehdä asioita, joita olisin halunnut. Olen turhaan pelännyt sekä itseni nolaamista että muiden reaktioita.

Onneksi ikä auttaa tässäkin asiassa ymmärtämään, ettei epäonnistumisia ja virheitä voi välttää. Kaikesta selviää.”

Lukion keskeyttäminen aiheutti Sami Kuroselle huijarisyndroomaan, joka rajoitti elämää vuosikymmenien ajan.

Kuronen on ymmärtänyt tunteista puhumisen vaikeuteen liittyvän epävarmuutta, kykenemättömyyttä ja konfliktien pelkoa. Lapsuuden kodissa oli puhumattomuuden kulttuuria, ja vaikeista tilanteista vetäydyttiin mieluummin kuin kohdattiin niitä. Parisuhteissa Kuronen sanoo olleensa mykkäkoulun pitäjä, kunnes on tietoisesti opetellut puhumaan kivuliaistakin aiheista.

Miksi hankalista tunteista puhuminen on niin vaikeaa?

”Jos puhutaan rakkauden tunnustamisesta, läsnä on pelko vastapuolen reaktiosta. Puhumista voi jarruttaa epävarmuus halutun vastauksen saamisesta ja pettymyksen riskistä.

Tunteiden paljastaminen tuo esiin heikkouksia, tekee haavan paikkoja sekä säröjä omaan kuoreen. Temptation Islandin juontajana olen kymmenen vuoden ajan kehottanut ihmisiä puhumaan ja avautumaan, sillä pääsääntöisesti avoimesta tunnepuheesta seuraa hyvää. Samaa olen opetellut itsekin. Omissa parisuhteissani, joissa ei ole ollut puhumisen taitoa, ongelmat ovat kasaantuneet ja suhteet ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa.”

Kuronen täytti alkuvuodesta 50 vuotta ja kokee elävänsä monin tavoin elämänsä onnellisinta aikaa.

Mistä aikuisuus alkaa?

”Aikuisuus alkaa, kun joutuu ottamaan taloudellisesti vastuun kaikesta tekemisestään. Minä aloitin työnteon 15-vuotiaana ja 18-vuotiaana muutin jo pois kotoa. Olin tuolloin keskeyttänyt lukion, ja siitä tuli isäni kanssa sanomista. Ilmoitin hieman mielenosoituksellisesti, että pärjään tästä lähtien omillani. Olen ollut sanojeni mittainen mies ja maksanut työlläni kaikki laskut siitä lähtien. Isäni ei koskaan sanonut pettyneensä päätökseeni, mutta itse olin näkevinäni sen hänen ilmeestään ja olemuksestaan. Olin varma, että isäni piti minua luuserina. Vaati vuosikymmenien työn päästä irti näistä itse keksityistä vääristä mielikuvista.

Ikävästi sanotut, mitättömiltäkin tuntuvat asiat voivat jäädä loppuelämäksi korvien väliin kiusaamaan. Se on hyvä muistutus myös itselleni.”

50 vuotta täyttänyt Sami Kuronen on ollut suurimman osan elämästään julkisuudessa. Tietyt asiat ja läheiset ihmiset hän haluaa pitää poissa julkisuudesta, mutta iän myötä oma suhtautuminen ihmisten uteliaisuuteen on muuttunut rennommaksi ja avoimemmaksi.

Kuulut nyt vanhempaan sukupolveen. Kannatatko neuvojen jakamista nuoremmille?

”Iän myötä tullutta elämänviisautta kannattaa aina kuunnella, mutta kolikolla on myös kääntöpuolensa. Kun on kilometrejä takana, takaraivoon pinttyy helposti samoja rutiineja ja tapoja. Tietyissä tilanteissa on erittäin raikasta saada nuoremman sukupolven edustajien näkökulmaa ja huomata, miten asioita voi tehdä ja sanoa eri tavalla.

Töissä minulla on ihanteellinen tilanne työskennellä yhdessä hyvin eri-ikäisten ihmisten kanssa. Eri ikäpolvien ja kokemusten sekamelska johtaa hienoihin asioihin.”

Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu yksin pärjäämisen ja itse tekemisen kulttuuri. Ei tartte auttaa ja pitäkää tunkkinne. Onko sinun helppo pyytää apua muilta?

”Olen aina ollut hyvin itseohjautuva. Iän myötä olen oppinut ymmärtämään, että harvoin sotia voitetaan yksin. Apukädet ja -ajatukset vievät tehokkaampaan lopputulokseen.

Isäni on ollut monellakin tapaa esikuvani läpi elämän. Häneltä olen aina saanut tukea ja isälle olen aina soittanut ensimmäisten joukossa. Pikkuveljeni Pasin kanssa olemme aikuisina löytäneet veljeyden lisäksi syvän ystävyyden. Myös häneen voin aina luottaa ja turvata hädän hetkellä.”

Golfkenttä on Sami Kuroselle paikka, jossa voi unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain sen hetkiseen tekemiseen. Golf on myös iso osa tasapainoista elämää, jota Kuronen on hakenut kolme vuotta sitten tapahtuneen loppuun palamisen jälkeen.

Mikä on itsellesi se ikuisuuskysymys, jota jäät usein pohtimaan?

”Isompi ikuisuuskysymys on se klassinen elämän tarkoitus ja se, mistä asioista hyvä elämä muodostuu. Miten minun pitäisi olla ja elää, jotta itsellä ja muilla olisi hyvä olla? Minulla hyvän elämän peruspalikoihin kuuluvat terveys ja rakastamani työ. Olen onnistunut polttamaan itseni työllä loppuun ja nousemaan sieltä jaloilleni. Monta vuotta olen peräänkuuluttanut oikeaa tasapainoa ja viimein olen sen ehkä löytänyt.

Ikäluokkani ihmisiä on kuollut suorilta jaloilta ja omien vanhempien terveyshuolet ovat muuttaneet ajatusmaailmaani tässä hetkessä olemiseen. Nyt on tehtävä asioita, joista haaveilee, eikä jäädä odottamaan parempia aikoja.

Iän myötä kaikenlainen ähinä ja puhina kasvaa vuosi vuodelta, mutta elämäni on hyvää juuri nyt ja asiat paremmin kuin koskaan.”

Loppuun vielä kysymys siitä, mikä aina sinussa puhututtaa eli hiukset. Miksi hiuksesi kiinnostavat niin paljon?

”Ehkä pitkätukkaisia miehiä ei ole julkisuudessa niin paljon. Tyylini on pysynyt samana kaikki nämä vuodet. Hiukseni ovat kuin huutomerkki, josta minut tunnistaa jo kaukaa.

15 vuotta sitten minun oli leikattava hiukset lyhyiksi. Se oli ehtona ison tv-ohjelman juontamiselle. Hiusten leikkaaminen johti valtavaan identiteettikriisiin. Vähäinenkin itsetuntoni rapisi parturin lattialle, ja päätin etten koskaan enää tee niin. Joko kelpaan tällaisena televisioon tai sitten en.

Minulta kysytään myös aina ohjeita hiusten hoitoon ja lempishampootani. Käytän Erittäin hieno suomalainen -shampoota, jossa on hinta-laatusuhde kohdallaan.”

Sami Kuronen

  • Radio- ja tv-juontaja (s. 1974)

  • Juontanut mm. ohjelmia Temptation Island Suomi, Toisenlaiset äidit ja Big Brother Suomi

  • Elämäkerta Sami Kuronen – Kahden kesken (Otava) ilmestyy elokuussa 2024. Saatavilla Prisma.fi

Lue myös

Aiheet