Matti Apunen löytää vaivatta kaksi syytä, miksi hän innostui, kun SOK pyysi häntä kirjoittamaan pamfletin suomalaisen ruoan tulevaisuudesta.
Apuselle kansainvälinen ruokaketju on yksi maailman seitsemästä ihmeestä, monimutkainen himmeli, joka on kestänyt koronankin iskut. Hänen oma suhteensa ruokaan on intohimoinen ja touhukas, hän on innokas harrastajaviljelijä. Hän myös pystyy tarkastelemaan aihetta ulkopuolisen viattomuudella, koska hän ei edusta tahoa, jolla olisi omia intressejä ruokaketjun suhteen.
Matti Apunen on Tampereen yliopiston työelämäprofessori sekä entinen päätoimittaja ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n johtaja. Apusen kirjoittaman pamfletin ydinkysymys on, miten suomalaiseen ruokaan saadaan lisäarvoa ja miten se saadaan paremmin kaupaksi maailmalla.
”Erikoistukaa! Se on viestini suomalaisille maatalousyrittäjille.”
”Koronan ansiosta olemme puhtaan ruoan tuottajana historiallisen mahdollisuuden äärellä. Voimme kuitenkin itse olla pahimpia vihollisiamme. Yhdessä tekeminen on meille suomalaisille vaikeaa, mutta ilman yhteistyötä on vaikeaa kuvitella menestystä”, Apunen toteaa.
Hän vertaa Suomea samankokoiseen Irlantiin. Siellä on luotu yhtenäinen vientimalli, ja Irlanti vie ruokaa meihin verrattuna moninkertaisesti.
”Emme saa Irlannin säitä, mutta meillä voi olla jotain muuta”, Apunen sanoo.
Hän huomauttaa myös, että suomalainen tilakoko ja tehokkuus ovat kansainvälisessä ympäristössä pieniä. Jalostamattoman raaka-aineen viennissä häviämme aina.
”Erikoistukaa! Se on viestini suomalaisille maatalousyrittäjille. Suomesta puuttuvat pienten tuottajien jalostusjärjestelmät. Jalostus tapahtuu isojen ehdoilla, eikä niitä kiinnosta pienien erien säätö.”
1. Suomella on historiallinen mahdollisuus viedä puhdasta ruokaa miljardien eurojen arvosta.
”Suomen karjataloudessa luovuttiin jo vuonna 1996 vapaaehtoisesti antibioottien käytöstä kasvunedistäjinä, ja muutenkin tuotantoeläinten hoidossa käytetään vähän antibiootteja. Maaperä ja vesi ovat puhtaita, ja torjunta-ainejäämiä on vähemmän kuin muualla.
Viime keväänä koronapandemia sai ihmiset kautta maailman arvostamaan eri tavalla terveyttä ja turvallisuutta, myös ruokaturvallisuutta Pelko on voimakas peruste: kuluttaja ei mieti kymmeniä senttejä tai euroja, kun hän tietää, että ruoka on turvallisempaa.
Suomessa on valmiiksi puhdas ruoka. Ei tarvitse kehittää tuotteita eikä keksiä tarinaa. Tosiasiat puhuvat puolestaan. Tämä on huikea mahdollisuus, ja viesti pitää saada maailmalle järeästi. Meillä on etumatkaa. Vaikka muut päättäisivät tehdä saman, systeemi ei puhdistu yhdessä yössä. Nyt vienti-ikkuna on auki.”
2. Suomessa kasvaa peruna de luxe.
”Puhtauden lisäksi meillä on toinenkin kilpailuetu, joka on meille itsestään selvä. Kasvukauden yltäkylläinen valo tuo ruokaan ainutlaatuisen maun. Maaperän ja valon ansiosta suomalainen uuden sadon peruna maistuu aivan erilaiselta kuin esimerkiksi italialainen. Missään muussa maassa ja ilmastossa ei kasva vastaavaa.
Suomalainen uusi peruna pitää tehdä yhtä houkuttelevaksi kuin Saksassa parsa ja Ranskassa uuden sadon viini BeaujolaisNouveau. Peruna pitää kuvailla ja myydä kuin viini: vain tässä maaperässä ja ilmastossa tulee näin hieno maku. Uuden perunan tulosta markkinoille pitää tehdä samanlainen tapahtuma kuin parsan: ilmoitetaan päivä, että nyt sitä saa.
Italiassa parmankinkku ei ole yksi tuote vaan kattokäsite monille sianlihatuotteille, joita valmistaa reilut 140 pientä tai keskikokoista tuottajaa. On aika koota myös suomalaiset perunanviljelijät yhteisen sateenvarjon alle. Samalla lailla kuin lihaan myös perunaan pitää luoda laatuluokkia. Meillä on liian yksioikoinen käsitys ruoan arvosta.
Suomessa kasvaa myös upeita juureksia ja vihanneksia. Meillä on käytössä mainio systeemi, jonka avulla herne saadaan nopeasti pakastukseen. Kukaan ei pidä suomalaista pakastehernettä minään, vaikka se on todella hieno tuote.”
3. Tulevaisuudessa kaupat ja ravintolat sulautuvat toisiinsa.
”Kauppoihin tulee ravintolanomaisia osia, jotka myyvät puolivalmisteita tai valmiita ruokia. Sushibaarit ovat tästä oiva esimerkki. Kotona ei valmisteta ruokaa alusta asti, vaan syömme entistä enemmän parempaa, ravintolamaista valmisruokaa, jota tilaamme verkkokaupasta.
Aasian suurkaupungeissa uusiin asuntoihin ei välttämättä rakenneta keittiötä. Miksi uhrata kalliita neliöitä keittiölle, kun esimerkiksi Singaporessa saa kadulta 5–6 eurolla Michelin-tason ruokaa? Suomessakin uusien asuntojen keittiöt ovat olohuoneen nurkassa.
Tulevaisuudessa meillä on kauppoja, joissa ei ole asiakkaita. Ne ovat pakkaus- ja lähetyskeskuksia, joista ruoka toimitetaan kotiin. Siihen nykymallinen ruokakauppa on tehoton. Kiinassa on kauppoja, joissa tavarat kerätään linjastolta ja ne ovat kotona tunnissa tilauksesta. Tulee myös ravintoloita, joissa ei ole asiakaspaikkoja.
Koronapandemian jälkeenkin ruoan verkkokauppa kasvaa. Niin myös keskustojen asukkaat pääsevät osallisiksi hypermarkettien hinnoista ja valikoimista. Keskikokoiset marketit säilyvät, kun niissä on riittävä palvelutaso, eli esimerkiksi posti ja apteekki.
Verkkokauppa on vastaus myös, kun ihmiset oppivat laskemaan arvoa ajalleen. Voisivatko he tehdä jotakin tuottoisampaa ja kannattaako yhteistä aikaa uhrata ostoskärryn kanssa kiertämiseen?”
