Vinkki pikkujouluihin! Ota "välivesi" 80-luvun tyyliin

Ravintola-asiakkaan on perinteisesti pitänyt tuntea nippu muuttuvia tapoja, sääntöjä ja kieltoja. Edes ravintolan ovelle pääseminen ei ole aina ollut helppoa. 2000-luvulle asti yökerhon edessä on saattanut kovillakin talvipakkasilla hytistä pitkä, hitaasti etenevä jono, vaikka sisällä olisi autiota. Jono on ollut merkki ravintolan trendikkyydestä, ja etuileviin, isosti tippaaviin portsarin tuttaviin on suhtauduttava kärsivällisesti.

Ensimmäinen nolo tilanne on saattanut tulla ravintolan kynnykselle edettyä. Nainen tai naisseurue ei ennen 1960–1970-lukua päässyt ravintolaan ilman miesseuraa. Ennen vuotta 1969 saattoi maaseudun miehillekin tulla pakit ovella, jos he yrittivät kotipitäjässään majoitusliikkeen tai paremman ravintolan anniskelun äärelle. Se oli tarkoitettu ainoastaan matkailijoille.

Vielä 1980-luvulla vaatetus sääteli portsarin armeliaisuutta. Farkuissa, verskoissa, villapaidassa tai lenkkitossuissa ei kannattanut yrittää hänen ohitseen, ei myöskään työvaatteissa ja saappaissa. Liian pitkä tukka torppasi hippimiehen pyrkimykset. Pukumiehet saattoivat onnekseen vuokrata narikasta yhden illan solmion.

Se tavallinen, kiitos!

Jos onnistuikin pääsemään sisälle, edessä oli uusia haasteita. Ennen olympiavuotta 1952 oli turha marssia baaritiskille, hamuilla baarijakkaraa ja tilata jotakin virkistävää. Baaritiskin ääreen asettuminen oli kiellettyä, sillä siinä juomavalikoima oli liian näkyvästi asiakkaan katseltavissa. Lisäksi juomat olisi ojennettu tiskille viivytyksettä, ja asiakas olisi saattanut siinä tahdissa humaltua.

1980-luvulla joka kolmannen juoman kanssa joutui tilaamaan nimellisen makkaravoileivän, sillä ilman ruoka-annosta ei edelleenkään anniskeltu. Voileivän syömistä ei tarkistettu, joten tuorekelmuun pakattu voileipä kiersi asiakkaalta toiselle, ja se voitiin aina välissä laittaa jääkaappiin odottamaan.

1990-luvulla baaritiskiltä löysi kyltin ”jokainen hakee juomansa itse”. Asiakas sai kyllä tarjota oluet vaikka koko pöytä-­seurueelleen, mutta hän ei saanut itse viedä niitä pöytään. Kunkin piti käydä tiskillä noutamassa omansa.

Jos asiakkaat liikkuivat kaksikkona, heidät tulkittiin ryhmäksi, jolle tarjoilija sai anniskella kokonaisen viinipullon. He eivät kuitenkaan saaneet kiikuttaa sitä pöytäänsä, vaan tarjoilija asetti sen apupöydälle ja huolehti kaadoista.

Pöytään asetuttuaan asiakas saattoi huomata tuttavansa ravintolan perällä. Hän ei saanut lähteä tämän pöytään omin nokkineen, vaan hänen täytyi pyytää lupa tarjoilijalta, joka siirsi juoman uuteen pöytään.

Kasariajan baarissa ei voinut tilata kirkkaita väkeviä ilman mikseriä. Yhtä pientä soodapulloa kohden pystyi tilaamaan kolme snapsia. Ennen puoltapäivää ei väkeviä anniskeltu ollenkaan.

Nykyään kummasteltaisiin paksua tupakansavua, joka ennen leijaili ravintolasalissa, myös ruokapöytien yllä. Pöydillä lojui täysiä tuhkakuppeja, lattialla linttaan astuttuja tumppeja. Kotiin palattua vaatteet ja hiukset lemusivat kammottavasti.

Vapauksia ja poikkeuksia

1960-luvun jälkeen anniskelu on vapautunut huomattavasti. Valomerkki on hiipinyt aina vain myöhemmäksi, ja yleinen anniskelulupa on korvannut vanhat A- ja B-oikeudet. Tupakointi ravintoloiden yleisissä asiakastiloissa päättyi kesäkuussa 2007, ja sen jälkeen on saatu juhlia savuttomassa sisäilmassa.

Koronapandemia aiheutti pitkän poikkeustilan ravintolaelämään. Korona-­ajan rajoitusten selostaminen tuleville sukupolville voi olla hankala tehtävä. ”Siis miten niin vain joka toiseen pöytään sai mennä istumaan? Tai että anniskelu päättyi viideltä iltapäivällä? Tai että tarjoilijalle piti näyttää jonkinlaista passia?”

Linjastoihin ja itsepalveluun tottunut nykyihminen osaisi ilman muuta toimia neuvokkaasti 1910-luvun suomalaiskaupunkien ”automaateissa”. Ne olivat vaatimattomia ruokaloita, joissa sai voileipiä ja kotiruokaa kyytipoikanaan piimää, kotikaljaa tai kahvia. Itsepalvelu pelasi: kolikkoaukkoon syötettiin rahaa, jolloin hanasta alkoi lorista juomaa ja luukusta ilmestyi huikopala. Luukun takana työskentelivät kokit ja kylmäköt. Tarjoilijoita ei ollut, vaan annoksia kanniskeltiin itse. Automaatteihin pääsivät naisetkin omalla porukalla. Automaatin periaatteen ymmärtäisimme heti, ja keräisimme lounaan tuota pikaa tarjottimelle.

Älä tanssi!

Suomen historian tunnetuin tanssikielto astui voimaan joulukuussa 1939. Se säädettiin sodan kriisiajan kunnioittamiseksi. Poikkeuksena morsiusparit saivat keinahdella yhden häävalssin, mutta vierailla ei ollut lupaa tehdä tanssiliikkeitä. Lukemattomat suomalaiset uhmasivat kieltoa osallistumalla luvattomiin nurkkatansseihin.

Kielto oli voimassa vuodenvaihteeseen 1944–1945 asti, mutta anniskeluravintoloissa tanssi vapautui vasta syyskuussa 1948. Iltamissa nuoriso osasi odottaa, että valistusesitelmän jälkeen oli luvassa tunti tanssia.

Jo 1900-luvun alussa tansseista kerättiin veroja ja maksuja. Niiden tarkoitus oli korvata kuluja tanssien seurauksina pidetyistä ongelmista, kuten aviottomista lapsista. Monet kunnat kielsivät 1920–1930-luvuilla nurkkatanssit vedoten siveyteen ja raittiuteen.

Vielä 1960-luvulla tanssien järjestäminen oli kiellettyä rukouslauantaisin sekä joulupäivänä, pitkäperjantaina ja pääsiäislauantaina. Heinäkuun 1965 rukouslauantaina Korsossa leimahti mellakka: nuoriso hermostui The Renegadesin keikalla, kun poliisi keskeytti joraamisen. Rähinästä syntyi tanssikieltoa kritisoiva nuorten kansanliike, joka järjesti mielenosoituksia. Kielto kumottiin vuonna 1968.

Vielä 1980-luvun lopulla pääsiäisenä ei välttämättä saanut diskoilla. Madonna ja Pet Shop Boys vyöryivät ämyreistä, mutta parketti oli tyhjä tai se täytettiin pöydillä jytäämisen torppaamiseksi. Juopotella kyllä sai, joten ilman tanssin tarjoamaa liikuntaa meininki kävi varsin horjuvaksi.

Koronarajoitusten takia tanssiminen ravintoloissa oli kiellettyä maaliskuusta 2020 kesään 2021 saakka. Sen jälkeen saattoi taas kysyä: ”Saanko luvan?”

Lähteet: Aamulehti 1911, 1914; Karjala 1913, 1915, 1919; Turun Sanomat 1914; https://avecmedia.fi/bisnes/tassa-ovat-suomen-historian-omituisimmat-alkoholiin-ja-ravintoloihin-liittyvat-maaraykset-osa-voimassa-edelleen/; https://yle.fi/a/20-84090; Merja Sillanpää: Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla. SKS 2002; Marko Tikka–Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948. Atena 2020.