Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Saara Aallon uusi Wild Wild Wonderland -levy ilmestyi 27.4. Aalto edustaa Suomea Lissabonissa järjestettävissä Euroviisuissa 8.5. kilpaillen paikasta viisufinaalissa.

Saara Aalto saa kiitollisuudesta voimaa: "Sisälläni on halu auttaa"

Teksti:
Anna Tommola
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 22.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Suomen euroviisuedustaja Saara Aalto on opetellut sietämään epävarmuutta. Hän pitää kiitollisuuspäiväkirjaa ja haluaa tehdä hyvää sekä itselleen että maailmalle.

Nyt loppuu. En jaksa enää!

Niin Saara Aalto ajatteli uransa vaikeimmassa vaiheessa vuonna 2014, kun usko hetkellisesti meinasi loppua. Onnekseen hän löysi elämäntaidon valmentajan, jonka kanssa opiskeli tietoisesti mielen hallintaa.

"Ihmiset menevät helposti uhriajatteluun, kun asiat eivät mene niin kuin haluaisi. Sen sijaan olisi tärkeää miettiä, että okei, nyt asiat ovat perseestä, mutta miten voisin selvittää tämän. Elämäntaidon valmentaja voi auttaa löytämään ne askeleet."

Kiitollisuuspäiväkirjan avulla yli vaikeista hetkistä

Epävarmuuden sietämisessä auttaa, kun rauhoittelee itseään: kaikki menee lopulta juuri niin kuin pitääkin. Siitä Saara ja hänen kihlattunsa Meri Sopanen puhuvat paljon, kun pohtivat tulevaa. Viekö elämä suurkaupunkiin vai hirsitaloon maalle? Aika näyttää.

"Mitä ikinä teenkin, teen sen lisätäkseni positiivista ilmapiiriä"

"Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluaisin olla luonnossa. Se on vähän ristiriidassa sen kanssa, että olen juuri muuttanut Lontooseen, missä on aivan ihania vaatekauppoja ja ruokapaikkoja. Ehkä ihminen vain kaipaa aina sitä, mitä ei ole. Pitäisi yrittää olla kiitollinen ja nauttia siitä, mitä on juuri nyt", Saara miettii.

Kiitollisuus toistuu Saaran puheessa tämän tästä. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen onkin ollut hänelle tehokkain tapa päästä yli vaikeista hetkistä.

Maailmanparantajan sydän

Saaralla on myös maailmanparannukseen liittyviä unelmia. Hän haaveilee joskus perustavansa hyvinvointikoulun. Se olisi helposti saavutettava paikka, jossa olisi terveysruokia tarjoava kahvila, kirjasto, kursseja ja työpajoja, teatteri-improa, joogaa, tanssia…

Hän haaveilee joskus perustavansa hyvinvointikoulun.

"Jos saisin paljon rahaa, voisin myös perustaa säätiön, joka auttaisi nuoria, jotka haluavat tehdä hyviä asioita."

Saara uskoo, että kaikkien ihmisten elämäntehtävänä on omalta osaltaan tehdä maailmasta vähän parempi paikka.

"Olen aika nuoresta asti kokenut sisälläni halun auttaa. Mitä ikinä teenkin, teen sen lisätäkseni positiivista ilmapiiriä. Tunnen itsekin olevani onnellisempi tehdessäni jotakin sellaista, koska silloin koen vahvasti yhteyttä tähän maailmaan. Se resonoi sydämeni kanssa."

Lue lisää

Saara Aalto sai kivut kuriin ruokavaliolla: "Minulle se oli ihmeparantuminen"

Suomen viisuedustaja Saara Aalto: "Joudun välillä henkisesti rauhoittelemaan itseäni"

Lisää aiheesta