Kun lähdin kotimaastani Venezuelasta vuonna 2001, minulla ei ollut aikomustakaan palata. Näin jo silloin, millaiseen suuntaan politiikka oli menossa, enkä halunnut kasvattaa lapsia sellaisessa maassa. Nyt maa tunnustetaan jo laajasti diktatuuriksi.
Asuin 14 vuotta Britanniassa. Vuonna 2015 muutimme Suomeen, jossa virolainen vaimoni oli asunut jo pitkään. Pojan synnyttyä piti päättää, mihin asettuisimme, ja halusimme olla lähellä edes toisia isovanhempia.
Tervehdin kaikkia, mutta tutustuminen on vaikeampaa.
Löysimme hienon 1950-luvun talon kauniilta paikalta järven läheltä Hattulasta, joka on pieni ja rauhallinen kylä. Useimmat lähinaapurit ovat vähän vanhempaa sukupolvea eivätkä puhu englantia. Tervehdin kaikkia, mutta tutustuminen on vaikeampaa.
Remontoin taloamme itse. Se on ollut kiinnostava projekti. Ennen seinissä käytettiin eristeenä sanomalehteä. Kerrostumat paljastavat, minä vuosina taloa on korjattu. Vanhimmat lehdet ovat rakennusvuodelta 1956, seuraavat vuodelta 1960 ja sitten vuodelta 1982. Olen säilyttänyt ja luokitellut lehtiä, vaikken osaakaan lukea niitä.
Rakastan opettamista ja rakastan tiedettä, ja yritän tartuttaa kiinnostuksen myös lapsiini.
Viroa osaan jonkin verran, ja se auttaa ymmärtämään vähän suomea. Mutta näiden kielten äännejärjestelmät, etenkin vokaalit, ovat minulle todella hankalia!
Pojallani Franciscolla tulee olemaan kolme kieltä. Päätimme hoitaa poikaa kotona, jotta hän oppisi kunnolla myös englantia. Suomen hän oppii joka tapauksessa koulussa. Olen koulutukseltani psykolingvistiikan tohtori, joten tiedän, että lapsuusvuodet ovat kielen oppimisen kannalta ratkaisevia.
Poika saa paljon huomiotamme. Rakastan opettamista ja rakastan tiedettä, ja yritän tartuttaa kiinnostuksen myös lapsiini. Vanhempi poikani on 15-vuotias ja asuu äitinsä kanssa. Hänelle olen opettanut esimerkiksi matematiikkaa. Nyt hän on siinä luokkansa paras."
