"Matkailu- ja ravintola-ala on aina vetänyt minua puoleensa. Nuorena tein kesätöitä kahvilassa, opiskelujen ohessa työskentelin laivalla ja myöhemmin hotelleissa ja ravintoloissa Suomessa ja ulkomailla. Pääsin S-ryhmän kenttäkoulutukseen, nykyiseen S-Trainee-koulutusohjelmaan, jonka kautta lähdin työkomennukselle Venäjälle.
Pietarissa toimin viiden vuoden ajan erilaisissa tehtävissä Sokos-hotelleissa ja vastasin viimeisimmäksi ravintoloista. Asiat hoituivat hyvin sillä saralla, ja kaipasin jälleen uusien haasteiden pariin. Sain paikan Prisma-johtajana Pietarissa ja viihdyin tehtävässä kaksi vuotta, vastuullani myynniltään Pietarin suurimman Prisman avaaminen.
Paikallinen kieli, ihmiset ja kulttuuri olivat selvimpiä eroja verrattuna Suomessa työskentelyyn. Aluksi puutteellinen kielitaitoni aiheuttikin välillä hämminkiä, sillä en välttämättä ymmärtänyt, halusiko asiakas kalaa vai grillihiiliä. Kaikki tilanteet selvisivät ja olivat hyviä hetkiä oppia uutta.
Asiakaspalveluun panostaminen oli erittäin tärkeää, sillä venäläinen asiakas on vaativa ja kyselee paljon. Myös henkilökunnan kanssa oli helpointa toimia, kun oli itse mahdollisimman paljon läsnä.
Nykyisessä toimessani johdan ja kehitän Osuuskauppa Varuboden-Oslan ABC-toimipaikkojen ja ravintoloiden päivittäistä toimintaa. Lisäksi teen pitkän aikavälin strategisia suunnitelmia. Kahden eri toimialan parissa työskentely samanaikaisesti on hyvin mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Sain ulkomaanjaksolta hyvät lähtökohdat uudelle tehtävälleni: arvokasta kokemusta erilaisten ihmisten johtamisesta, jatkuvasta kehittämisestä ja asioiden nopeasta toimeenpanosta."
Juttusarjassa kerrotaan S-ryhmän ja bonusyhteistyökumppaneiden ammattilaisten tarinoita.