Pannaan mikrofoni auki ja aletaan höpötellä hauskoja juttuja.
Sellainen on monen kuva siitä, miten radiokanavien kuunnelluimpia aamuohjelmia tehdään. Shirly Karvinen tietää, ettei se ihan niin ole. Hän juontaa radio Suomi Rockin aamuohjelmaa Ville Kinaretin ja Mikko Honkasen kanssa. Juontajakollegojen kanssa kemioiden on kohdattava eikä tuntien radio-ohjelmaan voi marssia valmistautumatta.
"Nuorena kuuntelin NRJ:tä ja olin Sami Tenkasen fani. Ajattelin jo silloin, että radiotyö voisi olla minun juttuni. Se on luovaa ja eläväistä."
Radiotyötä on nyt takana reilu vuosi. Se voi hyvinkin olla 25-vuotiaan Shirlyn tähänastisen elämän hienoin vuosi. Monet työhön liittyvät haaveet ovat käymässä toteen.
Ja niin oli tarkoituskin, kun Shirly valittiin Miss Suomeksi vuonna 2016. Hän asetti tavoitteekseen löytää kaupallisen puolen ammattikorkeakouluopintojen jälkeen ammatikseen jotain luovaa ja hauskaa.
Shirly, 25, kasvoi Jyväskylässä. Etenkin kiinalainen äiti painotti kunnollisen koulutuksen merkitystä.
"Hän on juuri niin tiikeriäiti kuin voi olla", Shirly nauraa.
Sisälläni asuu pieni kiinalainen, jonka on koko ajan pakko ylisuorittaa.
Tiikeriäiti-termi on tullut tunnetuksi kiinalaistaustaisen yhdysvaltalaisprofessorin Amy Chuan vuonna 2011 julkaistusta kirjasta Tiikeriäidin taistelulaulu. Siinä Chua kertoi kasvatusmenetelmistään, jotka saivat äidit ympäri maailman kohottelemaan kulmiaan. Chuan mielestä lapsia lellitään länsimaissa liikaa, eikä heiltä vaadita tarpeeksi. Chua itse vaati tyttäriltään kymppejä koulusta, ja päivittäiseen ohjelmaan kuului tuntikausia pianon- ja viulunsoiton harjoittelua. Leikkimiseen ei ollut aikaa. Ihan noin tiukka tiikeri Shirlyn äiti ei kuitenkaan ole ollut.
"Ero suomalaiseen isääni oli siinä, että isä kehui mitä tahansa kotitehtävääni kuuluvia askarteluja, vaikka ne olisivat olleet kuinka rumia. Äiti katsoi niitä kriittisemmin ja ehdotti parannuksia. Mielestäni siinä oli hyvä tasapaino."
Unelmat vihdoin toteen
Missivuosi oli vielä meneillään, kun Shirly postasi Facebookissa puolivirallisen työnhakuilmoituksen alkuvuodesta 2017. Ilmoituksessa Miss Suomi kertoi, että häneen voi ottaa yhteyttä, jos kaipaa juontajaa mihin tahansa tilaisuuteen tai tapahtumaan. Shirlyn nykyinen pomo radiosta näki postauksen ja tarttui kehotukseen.
"Olimme tavanneet ohimennen, ja hän muisti, että olen ihan supliikki tyyppi."
Pelkän supliikin avulla radiotöihin ei kuitenkaan kävellä. Shirly harjoitteli radiotyötä muutaman kuukauden ajan. Kun homma näytti olevan hallussa, hän sai viime kesäksi kesätyön Radio Rockin iltapäiväohjelmassa. Se poiki jatkoa aamuohjelmaan, sillä kemiat juontajakollegojen kanssa pelasivat hyvin yhteen. "Ilmeisesti opin jotakin", hän nauraa.
Juontajana monessa
Ilmeisesti, sillä radiojuontotyö on poikinut nopeasti lisää saman alan töitä. Syksyllä Shirly juontaa MTV:llä uutta deittailuohjelmaa Viettele vaatteilla, jossa pääosasinkku valitsee treffikumppaninsa sen perusteella, millaisen asukokonaisuuden deittiehdokas on hänelle valinnut. Ohjelma perustuu brittiläiseen Dress to Impress -formaattiin.
"Olen ihan häkeltynyt, kun unelmani ovat alkaneet käydä toteen."