Retkellä villiyrttien perässä

Nokkoset pistävät polttavan päänsä esiin pensaiden takaa. Maa hohtaa vaaleana valkoapilasta, ja pientareelta nousee vuohenputkea ja maitohorsmaa. Tienposkessa saattaa sotkeutua lillukanvarsiin.

Kaisa Vermasheinä johdattaa kymmenpäisen ryhmän keskelle vehreää ja rönsyävää puutarhaa, jossa tuntuu vielä sateen jälkeinen kosteus. Luonnon keskellä ulkopuolisesta maailmasta muistuttaa ainoastaan humina, joka kantautuu Helsinki–Vantaan lentoasemalle laskeutuvista koneista.

Vermasheinä kumartuu ja katkaisee maasta paljain käsin pienen nokkosen. Sen lehdestä kannattaa hänen mukaansa tarttua myötäkarvaan, näin polttiaiskarvat eivät tee sormiin rakkuloita.

"Tämän kaikki varmasti tuntevat. Nokkosen vihreät osat ovat parhaimmillaan nuorena. Loppukesästä voi puolestaan käyttää siemeniä", Vermasheinä selittää.

"Joko tätä voi käyttää?" Seija Rouhinen kysyy ja osoittaa kädessään olevaa kasvia.

"Ei ihan vielä. Siemenet voi kerätä, kun kukinnot roikkuvat varren suuntaisesti", Vermasheinä vastaa.

Porkkanaa muistuttava saalis

Vermasheinä vetää Vantaan Korsossa villiyrttiretkeä. Sen osanottajat ovat tällä kertaa helsinkiläisestä Herttoniemen ruokaosuuskunnasta. Osuuskunnalla on oma vuokrapelto noin kilometrin päässä.

Villiyrttien keräämisestä eli hortoilusta on viime vuosina tullut yhä suositumpaa osittain siksi, että villivihanneksia pidetään luonnon omana superruokana. Raikkaan maun lisäksi niissä on monia hyvää tekeviä aineksia, kuten antioksidantteja, vitamiineja ja hivenaineita. Hortoilussa viehättää myös liikkuminen luonnossa, sillä se virkistää kehon lisäksi mieltä.

Luonnonvaratuottajaksi opiskeleva Vermasheinä johdattaa ryhmää eteenpäin.

"Onko vuohenputki kenellekään tuttu?" hän utelee.

"Valitettavasti! Meillä on sitä puutarha täynnä", huokaisee vantaalainen Claire Federer-Rahkonen.

"Sitä kannattaa kuitenkin maistaa. Nuoressa vuohenputken versossa on tuoreen porkkanan makua", Vermasheinä neuvoo.

Tunnista ensin, kerää sitten

Helsinkiläinen Seija Rouhinen päätti lähteä villiyrttiretkelle, koska halusi oppia uutta tutuista kasveista. Hän ennakoi retken olosuhteita sonnustautumalla asianmukaisesti pitkälahkeisiin housuihin ja kumisaappaisiin, koska metsässä saattaa olla kosteaa ja nokkosia.

"Halusin verestää vanhoja, 1970-luvulla hankkimiani taitoja. Silloin keräilin esimerkiksi vadelman- ja horsmanlehtiä sekä kanervaa. Sittemmin tuli muita menoja", Rouhinen kertoo.

Timo Koskimäki on saapunut retkelle suoraan pellolta. Hän on yksi ruokaosuuskunnan ammattiviljelijöistä yhteisellä kolmen hehtaarin pellolla.

"Asun maaseudulla Lopella. Luonto on vieressä, mutta en ole aiemmin kerännyt villiyrttejä. Sieniä ja marjoja tulee kyllä poimittua", Koskimäki toteaa.

Parasta aikaa hortoiluun on Kaisa Vermasheinän mukaan alkukesä eli touko–kesäkuu. Silloin suurin osa villiyrteistä on parhaimmillaan koko maassa. Tyypillisimmät yrtit, kuten apilat, voikukat ja nokkoset, löytää vaikka kotipihasta, mutta esimerkiksi yrttiteehen soveltuvia mansikan- ja vadelmanlehtiä pitää hakea kauempaa.

Vermasheinän mukaan villiyrttiretkelle voi lähteä vähäisin kantamuksin: ilmava, iso kori ja sakset riittävät, mutta jos aikoo kerätä nokkosia, käsineetkin ovat tarpeen.

Villiyrteistä saa nopeasti ja näppärästi tietoa verkosta. Kasvien tunnistuksessa Vermasheinä suosii mobiilipalvelua, jota voi selailla metsässä älypuhelimella. Lisäksi voi käyttää myös perinteistä maastokasviota.

Vermasheinä antaa hortoilijoille lopuksi kaksi tärkeää ohjetta.

"Jos et tunne kasvia, älä myöskään kerää sitä. Esimerkiksi osa Suomen putkikasveista on myrkyllisiä. Lisäksi kerää yrttejä vain puhtailta paikoilta, ei navetoiden tai ulkokäymälöiden läheisyydestä."

Joukko uusia tuttavuuksia 

Kierros on päättynyt, ja hortoilijat palaavat autoilleen. Retkeilijät tutustuivat kaikkiaan 17 villiyrttiin puutarhassa ja metsässä. Seija Rouhinen tunnustaa, että ei oppinut kovin paljon uutta, mutta kiinnostavia tuttavuuksia olivat mehevä isomaksaruoho ja hieman lakritsinmakuinen kallioimarre.

Kallioimarre viehätti myös Timo Koskimäkeä. Lisäksi hän piti valkoapilan lehtiä maukkaina.

"Yllättävää, miten helposti voi löytää omasta pihapiiristä hyödyllisiä kasveja", hän sanoo.

"Kun tunnistat lajikkeet, et kerää myrkyllisiä tai rauhoitettuja kasveja."