Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden vierailee parhaillaan Helsingissä.
Suomalaismedioiden mukaan Biden yöpyy todennäköisesti Helsingin Kampissa sijaitsevassa Radisson Blu Royal -hotellissa. Asiasta uutisoivat muun muassa Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat ja Iltalehti.
Yksi Radisson Blu Royalin erikoispiirteistä on lasinen näköalahissi, joka oli hotellin valmistuessa vuonna 1991 uusinta uutta. Hotellista löytyy kaksi ylellistä sviittiä: presidenttisviitti sekä pienempi Royal-sviitti.
Hotellin kaikki huoneet, ravintola ja aula ovat täysin uudistettuja. Työt valmistuivat vuoden 2019 lopussa.
Radisson Blu Royal on aiemminkin majoittanut korkea-arvoisia vieraita. Helsingin Sanomat kertoi, että Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken yöpyi kesäkuussa Suomen-vierailunsa aikana Radisson Blu Royal -hotellissa.
Hotellissa on yöpynyt myös Luciano Pavarotti. Oopperalaulaja yöpyi Royal-sviitissä vuonna 1999 ja toi mukanaan oman kokin ja keittiöhenkilökunnan.