Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

6 vinkkiä: Näin valitset juoksuvaatteet välikauteen

Teksti:
Heidi Hänninen
Asiantuntija:
personal trainer ja valmentaja Jussi Pesola, Fitlandia
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 12.3.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Miten juoksijan tulisi pukeutua, kun aurinko ei vielä lämmitä, mutta lenkkeillessä tulee kuitenkin kuuma? Pitäisikö olla mieluummin liikaa vai liian vähän vaatetta yllä? Tässä kuusi vinkkiä, jotka auttavat kuntoilijaa pukeutumaan lenkille keväällä tai syksyllä.

1. Älä pue liikaa

Lenkillä tarvittavan vaatetuksen määrä on aina kiinni juoksijasta itsestään, sillä toiset ovat vilukissoja, toiset taas lämminverisiä. Useimmiten kuntoilijoilla on kuitenkin taipumusta pukea ylleen liikaa vaatteita, jolloin jo lenkille lähdettäessä paita on hikimärkä ja liikkuminen tukalaa. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että lenkille lähdettäessä tulisi tuntua hieman viileältä, koska liikunnan aikana kroppa kyllä lämpenee.

2.  Suosi kerrospukeutumista

Unohda raskaat päällysvaatteet, jotka painavat paljon eivätkä hengitä. Hyödynnä sen sijaan kerrospukeutumista, jolloin lenkille voi pukea tarpeen mukaan päällekkäin useita kevyitä ja hengittäviä kerroksia.

Päällyskerros saa olla muita kerroksia väljempi, jotta sen alle mahtuu tarvittaessa välikerroksia alle. Liian tiukka päällyskerros haittaa liikkuvuutta hartioissa ja käsivarsissa ja tekee liikkumisesta hankalaa.

3. Käytä polyesteriä ja polypropyleeniä alimmissa vaatekerroksissa

Alimpien, ihoa vasten olevien kerrosten tulee hengittää sekä siirtää kosteutta iholta pois. Hyviä materiaaleja ovat polyesteri, polypropyleeni sekä muut vastaavat keinokuidut. Ne on suunniteltu liikuntaa varten, ja siksi niissä on voitu yhdistää hengittävyys, kosteudensiirtokyky, keveys ja kestävyys samaan pakettiin.

Päällimmäisenkin vaatekerroksen tulee hengittää ja siirtää kosteutta, mutta samalla sen tulee suojata tuulelta. Kuntoilijat juoksevat harvoin vesisateessa, joten vedenpitävyys ei ole juoksutakin tärkein ominaisuus. Lisäksi on hyvä muistaa, että vedenpitävyys heikentää takin hengittävyyttä.

4. Muista ihonmyötäiset alusvaatteet

Alimpien vaatekerrosten on hyvä olla ihonmyötäisiä. Näin ne eivät ala hiertää ja kosteus pääsee siirtymään iholta vaatteen avulla ulompiin kerroksiin.

5. Pidä ranteet ja kaula lämpiminä

Istuvan juoksutakin hihat ovat riittävän pitkät ja kaulus korkea, jotta sekä ranteet että kaula pysyvät lämpiminä. Kaulaa voi suojata myös ohuella huivilla. Juoksutakissa on hyvä olla heijastimia varsinkin alkukevään sekä loppusyksyn pimeydessä.

Älä väheksy myöskään vaatteiden ulkonäköä. Voit saada lisävauhtia lenkille myös siitä, että takin värit ja muotoilu miellyttävät omaa silmää.

6. Hanki tukevat ja iskuja vaimentavat juoksukengät

Hyödynnä myyjän ammattitaitoa juoksukenkien valinnassa. Kokeile useita eri malleja ja ota myymälässä muutama juoksuaskel hyvän tuntuman saamiseksi. Harjoitusjalkineen tulee olla riittävän tukeva ja iskuja vaimentava.

Jos juokset myös sateessa tai metsäpoluilla, hanki peruslenkkareiden lisäksi kengät, joiden pintamateriaali pitää vettä ja joissa kura ja lika eivät näy. Tärkeää on, että kengät tuntuvat mukavilta jaloissa.